Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Hei me doupataan!

Johaug, huulirasva, doping. Viime viikkojen lööpit tiivistettynä kolmeen sanaan. Doping aiheuttaa mussa aina suurta ärsytystä. Olen niin lopen kyllästynyt koko aiheeseen tässä vaiheessa, että en jaksa enää yhtäkään doping-uutista.

Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama käyttikö Johaug huulirasvaa tietämättään vai pumppasiko anabolisia steroideja harva se päivä parantaakseen aerodynaamisuttaan taimitäikinä. On ollut turhauttavaa seurata katsojan ominaisuudessa vuodesta toiseen tapahtuvia dopingskandaaleja. Ensin itketään ilosta palkintopallilla, kun ollaan voitettu kultaa, eli doupattu paremmin kuin muut. Sitten itketään pressitilaisuudessa “kun en mä tiennyt” -selitysten takaa. Mietitään kuukausitolkulla saako Venäjä osallistua vai eikö saa, ja purkkiin pissataan ennätysmääriä joka kisoissa. Jos vielä yhä tänä päivänä tulee dopingkäry -uutisia Lontoon (!) olympialaisten kärynneistä, niin kertoo se myös jotakin testauksen tehottomuudesta ja hitaudesta.

Jos uskoo kuulopuheisiin, jokaikinen urheilija käyttää dopingia. Toiset nukkuvat joissakin happikammioissa á la Michael Jackson, toiset vetävät mitä vaan lääkäri “suosittelee”. Keväisin arvotaan kuka kiekkoilija ei “pääse” lätkän MM-kisoihin, kun dopingia ei ehdi lopettamaan ajoissa ennen kansainvälisen liiton testejä. NHL:n dopingtestithän ovat tunnetusti yksi suuri vitsi.

Menee maku koko urheiluun. Kaikki tietävät, että kaikki vetävät dopingia. Kaikki tietävät, että ei siellä änärissä leuka kasva vuodessa vain porkkanaa popsimalla ja kaikki tietää, että joka olympialaisissa kärynneiden tai vähintäänkin epäiltyjen lista on jopa kolminumeroiden. Ennen dopingissa ärsytti, että se oli “epäreilua”. Että siellä ne tyhmät, jotka ei douppaa, ei pärjää. Vähän kuin Suomen luonnonkauniit missit Miss Maailma -kisoissa, missä kanssakilpailijat on kiristetty, leikelty ja silikonitettu viimeistä tuumaa myöten. Kun ei meillä Suomessa… Vaikka kyllä meillä Suomessakin dopingia osataan käyttää.


Enää ei turhauta vain epäreiluus puhtaita urheilijoita kohtaan. On nimittäin mennyt usko siihen, että enää on puhtaita urheilijoita. Nyt ärsyttää se tekopyhyys kilpaurheilun ympärillä. “Eihän me..” siihen asti, että “ei me tiedetty…”. Niin kauan kun kilpaurheilussa on kyse isoista rahoista, niin voitto- kuin sponsorirahoista, ei dopingia saada kitkettyä. Antidoping-toimikunnat ja -liitot on osoitettu jo melko lailla hampaattomiksi ja dopingista on tullut maailmanluokan mediasirkus, joka on syönyt mielenkiintoa vähän joka toista lajia kohtaan.

Miksi ei siis vapauttaa koko doping? Siinäs piikittävät ne urheilijat, jotka haluavat. Käyttävät, mitä haluavat ja kasvattavat vaikka kärsän ja kolmannen pakaran niiden aineiden vaikutuksesta. Eipähän tarvitse vuodesta toiseen kuunnella selityksiä vahingoista, lääkärin virheistä, kadonneista lääkärilaukuista ja herranen aika huulirasvoista. Urheilu ei ole pitkään aikaan ollut enää vain fyysistä kilpailua kovuudessa ja nopeudessa. Se on jo pitkään sisältänyt myös välinekilpailua, jossa välineet voivat ratkaista tuloksen.

Olkoon doping siis yksi huippu-urheilun välineistä. Valmentajien lisäksi voidaan palkita lääkäritkin mitalein, hehän sen ison työn tekevät. Olis ainakin mielenkiintoisempaa kuin juhlia kultaa tänään ja itkeä pissatuloksia huomenna.

Jätä kommentti

*