Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Rajat on rakkautta

Erään opettajan käyttäytyminen on viime päivät ollut rajusti esillä. Opettajan käytös ei tietenkään ollut hyväksyttävä, mutta tunnen häntä kohtaan ainoastaan myötätuntoa.

Osaltani kymmenen vuotta sitten päättyneen kouluhistorian varrelle mahtuu monenlaista opettajaa, mutta myös monenlaista koululaista.  Minulla on ollut hassuja ja omituisia opettajia ja erittäin hyviä opettajia. Niitä erittäin hyviä opettajia yhdisti kaikkia samat ominaisuudet; he olivat tiukkoja ja pitivät luokassa yllä kuria. Väittäisin, että jokainen samaa koulua käynyt arvosti ja kunnioitti näitä opettajia. Ne pahimmat röökinurkan kovat kunditkin käyttäytyivät ihmisiksi heidän tunneilla. Lämpimimmät muistot kouluajoiltani on lukion äidinkielen opettajasta, joka osasi pitää luokkansa innostuneena ja keskittyneenä mielenkiintoisella, ironisella tavalla opettaa. Hänen lisäkseen muistan parhaiten nämä miesopettajat, jotka vuosien varrella olivat niitä koulun poliiseja, niitä, jotka pitivät järjestystä yllä. Osa heidän keinoistaan todennäköisesti tuomittaisiin, jos ne videoitaisiin YouTubeen irti kontekstista. Todellisuudessa he olivat lempeitä ja oikeudenmukaisia, mutta tarvittaessa tiukkoja.

Nyky-yhteiskunta, jossa on mielestäni menty liian pitkälle hössötämisessä on luonut tilanteen, jossa opettajalta on viety valta, mutta jätetty vastuu. Välillä unohtuu, että ensisijaisessa kasvatusvastuussa on vanhemmat. Jos opettaja on opettajan sijaan kasvattaja, tulisi hänellä olla oikeus välillä suuttua ja menettää hermonsa. Niin suurin osa vanhemmistakin menettää.

On paljon, mitä tämän jupakan opettaja sanoo ja tekee väärin. Paikoitellen hän kuitenkin kohdistaa raivonsa oikeaan osoitteeseen. Kotiin ja vanhempiin. Lapsi ei synny muita kunnioittamattomaksi, epäkohteliaaksi niskuroijaksi. Hän oppii sellaiseksi kotona. Jos minä olisin hyppinyt opettajan nenille, olisin kuurannut tiskejä kotona seuraavan vuoden. (Sekin on varmasti monen mielestä väärin.) Suurempi rangaistus olisi ollut tieto siitä, että olen nolannut vanhempani ja aiheuttaneeni heille pettymyksen. Vieläkin äitini huokaa välillä ääneen jotakin omasta kasvatuksestaan tehdessäni jotakin typerää. Hän yhä näkee aina käytökseni pohjalla saamani kasvatuksen, vaikka olen aikuinen ja ollut omillani jo vuosikymmenen.

Nykyään on miljoona sääntöä, miten lasta ei saa kohdella, miten ei saa reagoida. Vanhemmat ja opettajat ovat hampaattomia. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja yhden tai kahden häirikön henkisessä yliotteessa luokka muuttuu ryhmäksi kiusaajia. Tällaisessa painekattilassa päivittäin kiusattavana olo johtaa väistämättä siihen, että jossakin vaiheessa kiehuu yli.

En hyväksy henkistä tai fyysistä väkivaltaa. En opettajalta oppilaille, mutten myöskään toisinpäin. Tässä tapauksessa minua hävettää oppilaiden puolesta enemmän. Ja erityisesti heidän vanhempiensa.

Rajat on rakkautta. Tarvittaessa rajat pitää osoittaa rangaistuksin. Pelkästään palkitseva kasvatusmetodi on toki kaunis ajatus, mutta toisille myös kuri on välttämätöntä. Pohja lapsen ja hänestä kasvavan aikuisen persoonalle ja käytökselle luodaan jo hyvin varhain. Opettajalle kuittaileva ja opettajaa kunnioittamaton nuori harvoin löytää tien kohti kohteliasta ja kunnioittavaa aikuisuutta. Jos löytää, niin todennäköisesti hieman epäortodoksisen opettajan kurilla ja avulla.

Jätä kommentti

*