Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Talvea rinnassa

En ehkä nuorempana olisi uskonut, että asun Kuopiossa ja vieläpä viihdyn täällä. Vielä vähemmän olisin uskonut, että tykkäisin talvesta. Syytän Kuopiota, se on tehnyt minusta talvi-ihmisen.

Ihan tarpeeksi monta vuotta Lontoon sateista mustaa talvikeliä ja Helsingin viimaista, loskaista ja pimeää talvea eläneenä, minä ihan oikeasti nautin Kuopion talvesta. Rakastan kävelyjä koiramme kanssa paukkupakkasella ja Saaristokaupungin vaaleanpunaiseksi maalautuvia auringonlaskuja kirkkaina talvipäivinä.

Toinen talveni täällä on alkanut hyvin kauniisti, lumisena ja valkeana. Mielestäni tämä heijastuu myös ihmisiin Kuopiossa. Siinä missä Helsingissä kesällä ihmiset tulevat kuorestaan ja ovat hymyileväisiä, talvella näkee jokaisen ärsyyntyneen ajatuksen vastaantulijan kasvoilta. Kyllähän se äkkiä vetää mielen matalaksi kun mereltä tuleva viima tuntuu kasvoilla viiltävältä, eikä pimeys ja märkyys mieltä kohenna.

Kuopion talvessa ihmiset ovat mielestäni ihan eri tavalla iloisia ja hyväntuulisia. Toki kylmää täälläkin riittää, mutta siihen on varauduttu. Olen huomannut talvi-ilon tarttuvan itseeni täällä Savon sydämessä ja huomaan olevani itsekin muille ystävällisempi, huomioivampi ja iloisempi. Helsingissä talvi on jotenkin suorittamista. Piiloudutaan kylmältä ja ankealta ilmalta ja poistutaan kotoa vain kun on pakko. Koiran kanssa on lähdettävä jonnekin kauemmas, jotta pääsee lenkkimaastoihin, joilla ei ole pääkallokelit tai polvia myöten loskaa. Entisestä talvikävely-vihaajasta onkin Kuopiossa kuoriutunut ihminen, joka ei osaa olla, jos ennen nukkumaanmenoa ei käydäkään kunnon lenkkiä pakkasilmassa.

Minä olen sääorientoitunut ihminen. Sää on vahvin yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa mielialaani. Kuopiossa on minusta aina parempi sää kuin Helsingissä, ja ehkä sen takia olen kokenut olevani onnellisempi ihminen Kuopiossa. Siihen vaikuttaa tietysti moni muukin asia, mutta näin puolitoista vuotta Kuopiossa asuneena voin myöntää tämän kaupungin valloittaneen palan sydäntäni.

Toki täällä saisi olla enemmän hyviä ravintoloita ja erilaisia kulttuuritapahtumia, mutta kaiken kaikkiaan elämä Kuopiossa on yllättänyt minut positiivisuudellaan. On ihanaa liikkua autolla ilman ruuhkia ja loputtomia yksisuuntaisia katuja. On mahtavaa, että kotipolulta lähtee hiihtoladut ja upeat lenkkeilymaastot, joilla liikkuu mielellään ympäri vuoden. On suorastaan hämmentävää, etten enää vihaakaan yhtäkään vuodenaikaa suurella tunteen palolla.

Kuopio on rauhoittanut myös minua. Jatkuvien kissanristiäisten ja tapahtumien ja menojen sijaan minulla on aikaa nauttia talvimaastoissa liikkumisesta, viikonloppujen rauhallisuudesta ja savolaisesta mutkattomuudesta kaikessa tekemisessä. Pieni tehokas touhottaja sisälläni on jo sisäistänyt kuopiolaisen ”ei ole niin justiinsa” –asenteen ja ottanut sen omakseen.

Tällä viikolla minua hymyilytti tuoreen kuopiolaisen ajatus siitä, ettei oikein osaa olla kun työpaikassa on paljon rennompi asenne kuin edellisessä kaupungissa. Minä huomasin hänen puhuessaan, että minulle tämä rento asennoituminen on jo ihan normaalia. Ja itse asiassa, erittäin mieluisaa. Täällä ei ole koskaan niin kiire, ettei ehtisi ottaa vähän rauhallisemmin. Pysähtyä ja hengittää. Sitä kevyen raikasta pakkasilmaa, jota tämä kaunis talvi tälläkin hetkellä tarjoaa.

Jätä kommentti

*