Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Mantelinen mustikkapiirakka

Oma maa mansikka, muu maa mustikka, vai miten se nyt menikään? Joka tapauksessa suomalaiset marjat ovat maailman parhaimpia ja niistä kannattaa nauttia juuri nyt! ”Suorasäilöntä” eli marjojen syöminen tuoreina, sellaisenaan on mielestäni paras säilöntämenetelmä. Sitten, jos marjoja vielä on, ja intoa riittää, voi niitä myös pakastaa tai säilöä muulla tavoin. ”Suorasäilöntään” lasken myös erilaiset leipomukset, […]

Lue lisää

Ruususokeri

Idean ruususokeriin sain työkaveriltani. Ajatus siitä, että tuoksuvat ruusut saisi säilöttyä talteen, vaikutti todella houkuttelevalta. Minähän ryhdyin heti toimeen. Keräsin puhtaalta paikalta, luonnonvaraisena kasvaneesta ja huumaavasti tuoksuneesta ruusupensaasta terälehtiä pienen pussillisen. Suosittelen keräämään terälehdet kuivalla ilmalla. Minä en kuitenkaan malttanut odottaa poutapäivää, joten terälehdet olivat melko kosteita kerättyäni ne sadekuuron jälkeen. Siitä syystä kuivattelin sokeria […]

Lue lisää

Uudet perunat uunissa

Uudet perunat kuuluvat kesään. Vastakeitetyt perunat, hieman tilliä ja voita tai erilaisia kaloja. Siinä kesäruokaa yksinkertaisimmillaan. Jos haluat keitettyihin uusiin perunoihin vaihtelua, niin kypsennä ne uunissa. Kyllä! Uudet perunat kypsyvät yllättävän hyvin paahtamallakin. Myös kukkakaali sopii uunissa kypsennettäväksi. Uudet perunat uunissa (4 annosta) 600 g uusia perunoita 400 g kukkakaalia n. 2 rkl öljyä 1 […]

Lue lisää

Maapähkinävoihummus

Hummus on monikäyttöinen tahna, jonka surauttaa hetkessä. Tarjoa hummus itsetehdyn näkkärin, pitaleipien tai tortillalastujen kanssa. Kokeile myös  tuoreiden kasvisten, kuten porkkanoiden, kukkakaalin ja kurkun dippinä. Hummus on mainio alkupala isommallekin joukolle ja se sopii myös vegaaneille.  Hummus tehdään tavallisesti kikherneistä ja tahinista eli seesaminsiementahnasta. Tahini on usein hieman karvasta, mikä on sille ominaista ja sopiikin tietyllä tavalla hummukseen. Maapähkinävoi […]

Lue lisää

Uunitomaatit

Tomaatit ovat nyt ällistyttävän halpoja ja mikä parasta ne ovat myös parhaimmillaan. Jos tomaattien popsiminen sellaisenaan kyllästyttää, kannattaa vaihtelun vuoksi kokeilla uunitomaatteja. Tomaattien maku tiivistyy kun niistä haihtuu kosteutta. Uunitomaattien ohjeen tein jo alkukesästä, jolloin tomaattien lisäksi käytin pieniä salottisipuleita. Nyt kannattaa hyödyntää tuoreet nippusipulit. Uunitomaatit ricottajuuston kanssa sopivat  alkuruoaksi tai lisäkkeeksi. Seuraavana päivänä ne maistuvat […]

Lue lisää

Grillattu leipäjuustosalaatti ja mansikkavinaigrette

Kesäinen salaatti mansikkavinaigreten kanssa on mitä mainioin lounas tai alkuruoka. Paloittele ainekset valmiiksi ja grillaa leipäjuusto ja persikat juuri ennen tarjoamista. Kesäruoka on ihanan helppoa, nopeaa ja niin hyvää. Grillattu leipäjuustosalaatti (4 annosta) 1 ps jääsalaattia n. 300 g vesimelonia 2 persikkaa tai nektariinia n. 200 g mansikoita 200 g leipäjuustoa 1/2 dl tuoretta basilikaa […]

Lue lisää

Korianterilohi

Helpon korianterilohen makumaailma saa vaikutteita japanilaisesta keittiöstä. Soijakastike, seesaminsiemenet ja korianteri täydentyvät sitruunan raikkaudella. Tarjoa kukkakaalin ja uusien perunoiden kanssa. Jos kalaa jää, se maistuu myös kylmänä esimerkiksi seuraavan päivän salaattilounaalla. Korianterilohi 1 (n. 600 g) kirjolohifilee ripaus mustapippuria 1 rkl soijakastiketta 1 rkl sitruunanmehua 1 tl sitruunan raastettua kuorta 1/2 dl korianteria 1-2 rkl […]

Lue lisää

Paksu-Brita

Paksu-Brita on juhannuksen ja kesän muidenkin kekkereiden paras kakku. Täytin kakun chia-raparperihillolla ja mascarponevaahdolla. Pinnalle ripottelin mahdollisimman  runsaasti mansikoita ja pensasmustikoita. Nautitaan suvesta kaikilla aisteilla yhdessä läheisten kanssa! Paksu-Brita (n. 8 annosta) Pohja 75 g voita 3/4 dl sokeria 2 keltuaista 1 1/4 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1/2 dl maitoa Marenki 2 valkuaista 1 […]

Lue lisää

Pakastin tyhjäksi!

Viime vuoden pakastemarjat on hyvä syödä pois viimeistään nyt ennen uuden sadon kypsymistä. Raparpereillä pääseekin jo ihan kohta herkuttelemaan! Marjapaistos on kiitollinen leivonnainen. Se on helppotekoinen ja siihen voi upottaa marjoja sen mukaan mitä pakastimesta löytyy. Kaurainen murupinta saa tällä kertaa makua spelttijauhoista ja maapähkinävoista. Tätä taidan kokeilla myös raparpereille! Marjapaistos n. 500 g pakastemarjoja (mustikoita, mansikoita, […]

Lue lisää

Maailman parhaat ässät

Näin voin luvata! Maailman parhaat ässät nimittäin sulavat suussa, ovat pehmeän mureita ja ihanan kanelisia, olematta lainkaan kovia ja kuivia, kuten tavalliset murotaikinapohjaiset ässät. Maailman parhaiden ässien salaisuus piilee pullataikinassa ja perunajauhoissa. Ohje on saatu vuosia sitten lapsuuden kotini naapurilta, Eilalta. Kiitos vielä Eilalle! Siitä saakka on meidän suvussa leivottu joka juhliin Eilan ässiä ja tietysti lusikkaleipiä, joista olen jo postannut aikaisemmin. […]

Lue lisää

Pinaatti-ricottalasagne

Ricotta on italialaista herasta valmistettua tuorejuustoa. Ricottaa valmistetaan kaikkialla Italian juustonvalmistusalueilla sekä lehmän- että lampaanmaidosta. Juuston maku on yhtäaikaa ihanan pehmeä ja raikas sekä täyteläinen ja hieman makea.  Rakenne on aavistuksen karkea. Ricottaa voi syödä sellaisenaan leivän, hillon, marjojen tai vaikkapa raparperihillokkeen ja mansikoiden kanssa. (Tästä on tulossa postaus hieman myöhemmin). Viime viikon kylmyys ja lumisateet (!?!) […]

Lue lisää

Malja äideille!

Äitienpäivänä kaikki äidit ovat ansainneet hemmotteluaamiaisen. Juhlan kunniaksi kaadoin laseihin tilkan seljankukkamehua ja lasin täytin roseekuohuviinillä. Myös tavallinen kuohuviini sopii juomaan. Minä halusin juomasta vaaleanpunaisen, koska se sopi paremmin kukkien ja kattauksen värimaailmaan. Seljankukkamehua käytetään paljon varsinkin Ruotsissa. Suomestakin sitä löytää jo melko hyvin ainakin suuremmista kaupoista ja Ikeasta (ruotsiksi fläderblomma englanniksi elderflower). Seljankukkamehua voisi tehdä itsekin. […]

Lue lisää

Västerbottensost-lohi-parsapiirakka

… ja tosi hyvä hiivataikinapohja. Upeat ainekset piirakan täytteessä: Västerbottensost, kylmäsavulohi ja tuore parsa, ansaitsevat myös maukkaan pohjan. Piirakoissa käytetään tavallisesti suolaista murotaikinaa. Se on helppo tehdä, rakenteeltaan mukavan murea, mutta rasvainen ja valitettavan usein hieman vaatimaton maultaan. Hiivataikinapohja on mielestäni maukkaampi, mutta tietysti työläämpi. Sen kypsyminen on lisäksi epävarmaa, varsinkin jos täytteenä on hyvin kosteita aineksia. […]

Lue lisää

Helpot donitsit

Donitseja ilman rasvaroiskeita ja rasvan käryä? Kyllä! Se on mahdollista kun paistat ne uunissa donitsivuoassa. Todella helppoa ja kätevää! Tuoreet donitsit maistuvat vappubrunssilla tai piknikillä.     Helpot donitsit (12 kpl) 3 dl vehnäjauhoja 1 dl sokeria 2 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 1 tl (luomu)sitruunan raastettua kuorta 1 tl kardemummaa ripaus suolaa 1 1/2 dl […]

Lue lisää

Väri-ilottelua porkkanoista

Porkkanat ovat varsinainen silmänilo, varsinkin kun samaan ruokaan yhdistää tyypillisten oranssien lisäksi keltaisia ja violetteja porkkanoita.  Violettien porkkanoiden sisältä paljastuu vielä yllätys: ne ovatkin keskeltä oransseja. Värikkäitä porkkanoita myydään kilon pusseissa valmiina sekoituksina. Maun puolesta valitsen ehdottomasti perinteisen oranssin, jossa on makeutta ja aromia. Keltainen porkkana on kaikista miedoin ja violetti näiden välistä. Porkkanan oranssi väri tulee […]

Lue lisää

Muista sima!

Vielä ehdit tehdä simaa vapuksi. Ryhdy kuitenkin heti tuumasta toimeen, sillä siman valmistusaika viileässä on noin viikko ja huoneenlämmössä noin kolme päivää. Siman valmistus on tosi helppoa. Tarvitset vain vettä, sokeria, sitruunaa ja murusen hiivaa. Tällä kertaa maustoin siman vielä katajanmarjoilla. Itse tehty sima päihittää kaupan simat mennen tullen. Katajanmarjoilla maustettu sima (n. 2,2 l) 2 l vettä […]

Lue lisää

Keväinen parsa-ricottafrittata

Pääsiäinen on varma merkki keväästä. On ihana kattaa värikkäästi, tehdä hyvää ruokaa ja syödä yhdessä. Suomi 100 vuotta juhlavuoden teemakin on yhdessä ja mikä sen mukavampaa kuin syöminen läheisten kanssa. Kananmunat (puhumattakaan suklaamunista) kuuluvat olennaisesti pääsiäiseen. Tein mehevän parsa-ricottafrittatan. Se on italialainen munakkaan tapainen ruoka, joka muistuttaa espanjalaista tortillaa. Frittata sopii mainiosti alkuruoaksi, kalan lisäkkeeksi, […]

Lue lisää

Lemon curd porkkanakakku

Monen mielestä porkkanakakun paras puoli on kuorrutus. Niinpä tässä kakussa kuorrutusta on myös täytteenä. Porkkanakakku säilyy pitkään mehevänä ja sopii hyvin pääsiäisen kahvipöytään. Lemon curd porkkanakakku 3 (300 g) porkkanaa 3 kananmunaa 2 1/2 dl fariinisokeria 1 1/2 dl voita sulatettuna 1 dl kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia 4 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl soodaa […]

Lue lisää

Sydänpannarit

Tein sydänpannarit piimätaikinasta. Piimä saattaa tuntua ensin vieraalta ajatukselta, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Piimän miedon hapan maku antoi pannareille raikkaan säväyksen. Tarjosin pannukakkuja viikonloppuaamiaisella aprikoosihillon ja marjojen kanssa. Yhtä hyvin voit tarjota ne suolaisten täytteiden kanssa. Aprikoosihillon ja sinihomejuuston yhdistelmää kannattaa myös kokeilla. Sydänpannarit (n. 22 kpl) 5 dl piimää 2 kananmunaa 2 dl vehnäjauhoja 1 […]

Lue lisää

Omena-kaurakeksit

Omena-kaurakeksit syntyivät ihan vahingossa, kuten uudet ideat tuppaavat usein tehdä. Löysin kaapista gluteenittoman omena-kaurapuurohiutalepussin jämät ja päätin tehdä niistä kaurakeksejä. Tavallinen sokeri oli päässyt loppumaan, joten taikinaan päätyi ruokokidesokeria. Käyttämäni ruokokidesokeri oli karkeampaa kuin tavallinen hienosokeri, joten kekseihin jäi mukavaa purutuntumaa. Kauraa, omenaa, hieman nekkumaista makua tuovaa ruokosokeria ja tietysti ripaus kanelia. Klassinen kauran ja omenan […]

Lue lisää

Vuohenjuustoiset kasvikset ja paistetut kampasimpukat

Maukasta naistenpäivää! Blogini täyttää tänään kaksi vuotta. Kiitos kaikille lukijoilleni ja kannustajilleni. Ensimmäinen postaukseni oli marsipaani-mutakakun ohje. Mutakakku sopisi hyvin vuohenjuustoisten kasvisten ja paistettujen kampasimpukoiden jälkiruoaksi. Kasvikset pitävät paahtamisesta. Kuumassa uunissa kasviksista haihtuu nestettä, jolloin niiden maku tiivistyy ja samalla ne saavat herkullisen, paahteisen aromin. Porkkanoiden, parsakaalin ja salottisipuleiden lisäksi paahdoin myös appelsiinia. Vuohenjuusto ja mantelilastut kruunasivat kasvikset. Lisäksi paistoin […]

Lue lisää