Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Ruususokeri

Idean ruususokeriin sain työkaveriltani. Ajatus siitä, että tuoksuvat ruusut saisi säilöttyä talteen, vaikutti todella houkuttelevalta. Minähän ryhdyin heti toimeen. Keräsin puhtaalta paikalta, luonnonvaraisena kasvaneesta ja huumaavasti tuoksuneesta ruusupensaasta terälehtiä pienen pussillisen. Suosittelen keräämään terälehdet kuivalla ilmalla. Minä en kuitenkaan malttanut odottaa poutapäivää, joten terälehdet olivat melko kosteita kerättyäni ne sadekuuron jälkeen. Siitä syystä kuivattelin sokeria melkein kolme vuorokautta. (Toisella kertaa keräsin terälehdet kuivalla ilmalla ja ne kuivuivat reilussa vuorokaudessa.) Pienen määrän sokeria voi tehdä morttelissa. Isompi määrä valmistuu näppärästä monitoimikoneessa. Luin, että poimituista terälehdistä kannattaa poistaa vaalea tyviosa, koska siitä tulee kitkerää makua. Poistoa helpotti kun keräsin peukalon ja etusormen väliin nipun terälehtiä ja leikkasin tyvet kerralla koko nipusta. Sen jälkeen surautin lehdet hienoksi monitoimikoneessa ja lisäsin joukkoon reilu puolet sokerista. Kaadoin seoksen leivinpaperin päälle pellille ja annoin seoksen kuivua yön yli. Sokeri oli kuivuessaan hieman paakkuuntunut, lisäsin loput sokerista ja hienonsin sokerin vielä uudelleen monitoimikoneella. Jatkoin sokerin kuivattamista. Sen jälkeen vielä siivilöin sokerin, jolloin sain vaaleanpunaista hienoa kidesokeria ja siivilään jäi vielä pieni määrä karkeampaa raesokeria. Kun sokeri oli täysin kuivunut, purkitin sen. Valmistuksen ajan keittiössä tuoksui upeasti ruusuilta. Kiitos Virpi, ruusuisesta ideasta!

Ruusujen kukinta on tänä vuonna myöhässä, joten kukkivia ruusuja löytää vielä. Kesän kylmyydestä on ollut se hyöty, että ruusujen kukat ovat tuoreita ja hyväkuntoisia. Helteellä kukat nuupahtavat helposti, mutta sitä haittaa ei tänä kesänä ole ollut.

Ruususokeri

n. 2 l ruusun terälehtiä ilmavasti mitattuna (esim. kurttulehtiruusu)
3 + 2 dl sokeria

  • Poista ruusun terälehdistä valkoinen tyviosa. Hienonna ruusun terälehdet ja 3 dl sokeria monitoimikoneessa. Levitä sokeri leivinpaperin päälle pellille ja anna kuivua yön yli. Sekoita muutamia kertoja kuivumisen aikana.
  • Hienonna sokeri monitoimikoneessa uudelleen. Sekoita ruususokerin joukkoon loput eli 2 dl sokerista. Anna  sokerin kuivua vielä leivinpaperin päälle levitettynä, kunnes sokeri on aivan kuivaa. Siivilöi paakut pois ja purkita.

Hienonnetut ruusujen terälehdet värjäävät ja maustavat sokerin. Terälehdistä irtoava vesi kostuttaa sokerin. Sokerin annetaan kuivua huoneenlämmössä täysin kuivaksi.

Vinkit!

  • Ruusut ovat myrkyttömiä, mutta kaupan leikkokukat on usein käsitelty torjunta-aineilla, joten ne eivät sovellu syötäväksi. Kerää luonnonvaraiset ruusut puhtaasta ympäristöstä.
  • Kerää tuoksuvia ruusuja, koska niissä myös maku on vahva. Esimerkiksi luonnonvaraisena kasvavat kurttulehtiruusut ovat tuoksuvia ja maistuvia.
  • Käytä ruususokeria teen maustamiseen, munkkien, donitsien, lusikka- tai herrasväenleipien sokeroimiseen, kermavaahdon, turkkilaisen jogurtin tai viilin maustamiseen, lettujen ja mansikoiden kanssa. Voitele paistetut pullat voisulalla ja kasta ne ruususokeriin. Ripottele leivinpaperin päälle ruususokeria ennen kääretortun kumoamista. Anna kauniisti purkitettu ruususokeri lahjaksi.
  • Ruusun terälehdet voit kandeerata sivelemällä ne ensin munanvalkuaisella ja ripottelemalla päälle sokeria. Anna kuivua huoneenlämmössä. Käytä kakkujen tai jälkiruokien koristeluun. Kandeeratut terälehdet maistuvat myös sellaisenaan.
  • Kokeilin tehdä ruususokeria myös poistamatta terälehtien valkoista tyviosaa. En huomannut valmiissa sokerissa kitkeryyttä. Tyviosien poistaminen on kuitenkin helppo tehdä, joten ne kannattaa varmuuden vuoksi leikata pois terälehdistä. Kandeeratut terälehdet jätin ehjiksi, koska ne olivat mielestäni kauniimpia kokonaisina.

Kandeeratut terälehdet on helppo tehdä. Sivele ne valkuaisella, sirottele päälle sokeria ja anna kuivua.

 

 

Jätä kommentti

*