Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Kaikki naiset minussa

”Kaikki naiset, ne ovat minussa

ihan lähellä, keskellä sydäntä.

Se pieni minussa, kädet ojennettuina

silmät suurena ja luottavana, ihmetellen

hakee äidin katsetta.

Näkemästään lukee koko maailman.

Koululainen minussa, innoissaan

kulkee koulutietään, kohti tulevaa.

Tietämättä haasteita mitä tiellä odottaa,

miten monessa joutuu vielä taipumaan.

Hän on vain luottavainen, ja rohkea.

Minussa on äiti, rakkautta tulvillaan

hän tuudittaa pikkuistaan, ja isompaa.

Lasten ilot ovat hänen isoimpia ilojaan,

ja lasten murheet ovat murheistaan suurimmat.

Kunpa voisin maailman paremmaksi rakentaa.

Minussa on työtä tekevä nainen, hän antaa

kaikkensa: aikansa ja voimansa – paljon

pitää kantaa vastuuta työssä, ja kotona.

Niin paljon pitää jaksaa, eikä auta kysellä

mitä itse siitä vastineeksi saa.

Olen vanha nainen, työ tehty, takki tyhjänä,

ja sylikin, jäljellä kaipaus ja hämmennys.

Joko se on ohi? Siinäkö se kaikki jo olikin?

Mihin meni se aika – se aika kun olin

osa suurta, upeaa kokonaisuutta –

kokonaisuutta – jota elämäksi kutsutaan?”

Kirsi Lehto, runo

kirjasta Tietämisen rajamailla

Kuvat: Keväällä 2016 sain olla Helsingissä hoitamassa vastasyntynyttä, perheemme nuorimmaista. Samaan aikaan heräsi kevät. Aurinko ja tuulenviri, kevään tuoksut kutsuivat meidät ulos.  Kuljimme pitkin Töölön rantoja ja poikkesimme Talvipuutarhaan.

Jätä kommentti

*