Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Ulkosuomalaisuuden iloja

Tervehdys pitkästä aekoo!

Nyt on matkalaiset suanu viikon verran tasoitella aikaeroa (+11h) kotoisan Uuven Seelannin helteissä, ja nyt vois olla sopiva aeka kerräillä ajatukset kassaan männeen Suomen reissun kulusta.

Lennettiin siis kotoisaan Kuopioon tuossa just ennen joulua yhistetylle työ- ja lomamatkalle. Normaalistihan tosiaan tiältä lennellään Suomeen Air New Zealand tai Cathay Pacific – Finnair yhdistelmällä, reittinä useimmiten Auckland – Hong Kong – Helsinki – Kuopio. Lentoaikaa kertyy semmoset 22 tuntia, plus kaksi vaihtoa, eli yleensä 28 tuntiin ollaan Aucklandista Kuopiossa.  Tällä kertoo ei vaan hommat männy ihan nuin mallikkaasti, sillä jouduttiin kiertelemmään kotio normaalia pidempää kautta, kiitos Finskin ”jouluksi kotiin” hintojen… Heinäkuussa kun hintoja tarkkailin oltais vielä saantu edestakaiset lennot normihintaan, eli noin 1500€ kantturoissa per nenä (Kuopioon). Noh, kun työhommien päivämäärät eivät olleet ihan satavarmoja vielä niin aikaisessa vaiheessa, en uskaltanut lentoja varata. Ja kuinka ollakkaan, kuukautta myöhemmin hinnat olivat kivunneet meikäläisen kipurajan yli ihan ronskisti, ja eipä auttanut muu kun turvautua tällä kertaa Lufthansaan (joka sekin maksoi, Frankfurtin kautta kiertäen 1800€/nenä, Helsinkiin!). Ja tietysti yksi ylimiäränen pysähys, ja ei niin suora lento, lisäs lentoaikaa usseemmalla tunnilla. Miinusta tuli vielä siitäkin, että Lufthansan penkit oli tosi paljon epämukavammat mitä kilpailijoilla! Kappeet, ja vähän jalakatillaa. Ahistus meinas iskeä kun siinä 11 tuntia istut ja selekään koskoo! No Suomeen joka tappauksessa päästiin ja Kuopio tervehti meitä loskakelillä.

Jouluista Kuopiota, vähän KalPan kannustusta (kiitos hienosta voitosta pojat!!!) ja Koillis-Savon kommeita lumimaisemia.

Mutta niinko otsikkokin jo vihjaa, välillä minusta tuntuu että meillä ulukosuomalaisilla on ehkäpä hieman etuoikeutettu asema siellä kotona käyvessä. Kaikki teille ”paikallisille” arkiset asiat näyttää meijän silimään mahottoman nätiltä, sinisistä hetkistä hämärissä iltapäivissä vilkkuvviin jouluvaloihin. Räntäsatteet ei häirihe, kun niitä näkkee niin harvoin. Samoin talavipäivien pimmeyskin alakaa olla jo 11 vuotta sitten mualimalle lähteneelle vähän eksoottista. Ja sitä pimmeyttähän sitä muuten sitten tällä reissulla riittikin…

Ihana ystäväiseni (jo ekaluokalta lähtien) kävi jokunen vuos takaperin meillä tiällä Uuvessa Seelannissa kylläilemässä esikoisensa kanssa, ja nyt tuli sitten kutsu vastavierailulle heidän luokseen… Sodankyllään!! No eihän sitä nyt tämmöselle kutsulle voi ei sannoo, eli sinneppä sitten joulun ja tapaninpäiväsen lukion luokkakokkouksen (terkkuja vuan Juankosken lukion 1996 abeille!!) jäläkeen puksuteltiin kohti pohjosen pimmeyttä kokonaiseks viikoksi lommailemmaan!

1) Pitihän se nyt turistien napapiirillä käävä! 2) Etelän ihme luistimilla ekan kerran 5 vuoteen. 3) Kummallinen valoilimiö!!! 4) Santa Claus Forrest sai perräänsä sanan ”Gump” virnuilevan teinin toimesta. 5) Kukahan lienöö nuin ison ukon väsännä??

Tässä vaihessahan päivän pittuus oli jo niillä levveysasteilla kokonaisen tunnin, eli ei siellä ihan pilikkopimmeessä tarvinna onneks pönöttee. Paekalliset olivat järjestänneet jos jonniimoista aktiviteettia, moottorikelekoista laskettelluun ja makkaranpaistoon poroaitauksessa…! Uutta vuottakii otettiin vastaan, ja myö äetit suunniteltiin jo että nyt muuten käyvään puarissakkii…. mut sitten illalla ko kello oli jo puolj kymmenen tultiin siihen tulokseen että antaahan olla, semmosia unilauluja nuo sängyt laulelloo, että männään muata :D

Poroja ja pimmeetä pohjosessa.

On se muuten jännä homma, miten sitä nuo hyvättii kaverit jotennii jääpi ettäiseksi vuosien saatossa. Mutta sitä ko on tämmönen ulukomuanelävä, sitä tullee ihan eri tavalla Suomessa käyvessään nähtyä kavereita mitä sillon aikannaan Suomessa asuessa (ehkäpä isoin ulukosuomalaisen ilonaihe!). Oli niin mahottoman mukava turista ja touhuta immeisen kansa, jonka on tuntenu jo ihan penskasta lähtiin. Ja vaikka vuosia on ollu välissä ettei olla ies nähty, juttu kuitennii jatkuu ihan siitä täsmälleen samasta pisteestä mihin se edellisellä kerralla jäi.

Käytiin myö Levilläkkii. Tytöt mäessä, äetit vuan kylpylässä :) Ja tuliaisina meijän ukille pien kassillinen poronsarvia… askartelluun, kuulemma ;)

Ihania ystäviä tuli siis tälläkkii reissulla nähtyä niin etempänä, kun myös ihan Kuopionnii nurkilla (kiitos tasapuolisesti kaikille!!!). Ainoo murheen aihe tässä vuan on se, että aikoo ei ikuna oo tarpeeksi, ja aina jiäp immeisiä joita ei ehi nähä – mutta työ ihanuuvet ootta sitten seuraavalla reissulla listan ykkösenä kun kyläpaikkoja järkkäillään!

Nähtiin Leppävirralla yltiöystävällisiä suomenlampaita ja syötiin Kuopiossa kakkua Muumimamman kanssa. Ja tietennii vähän ehkä mummolassa sorsaa. Ja ”äkästä” koiraakin kerettiin hoitaa :)

Mutta olihan mulla sitten semmonen isompikkii syy tähän Kuopionreissuun, niinko alussa mainihin. ”Työrupeama” Kuopiossa siis on ainakkii tältä osin ohi, sillä tuli nyt reissun loppupuolella tuo väitöskirjan vimonen rypistyskin suoritettua. Oli muuten tuo väitöspäivä elämäni pelottavin päevä! Mutta ohi on! Tästäkkii tuli sitten vastoin (omia) odotuksia ihka oikee tohtori! Kiitoksia siis saan lähetellä myös sinne AIVI:n suuntaan ohjaajille kun jaksoivat kannustaa meikäläisen tuon valtavan urakan läpi!

1) Tuosta sotkusta (eka luonnos sisällysluettelosta) tuli sitten kuiteskin ihan oikee kirja! 2) Kotimatkan hotellitaidetta. 3) Vancouverin kautta kotiin 4) Vimoset muistot Snellulta!

Niin monesta muustakin asiasta saapi tämä reissaaja olla kiitollinen. Kiitos perheelle ihan kaikesta (kiloja kertyi reissun päällä, eikä pelkästään matkalaukkuun ylikilojen muodossa!), ystäville ihanista juttutuokioista, työkavereille kaikesta tuesta ja ystävyydestä tämän väitöskirjarojektin aikana ja Suomelle siitä että saatiin taas viettää ihana reissu valkoisessa, kauniissa luonnossa! Nyt jaksaa taas palata arkeen, reppu täynnä ihania muistoja ja rakkaiden halauksia.

Til we meet again!

Jätä kommentti

*