Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Do the Digi

Suomi on loikkijoiden maa. En tässä yhteydessä tarkoita keskimäärin hölmöintä yleisurheilulajia, kolmiloikkaa, enkä eläinkunnan kummajaisia vaan uutta kansallista suursuosikkia, digiloikkaa.

On kiistatonta että maailmamme muuttuu kiihtyvää tahtia. Digitalisaatio laajenee uusille elämän osa-alueille ja haastaa aiemmat toimintatapamme. Pienen Suomen kaltaisen valtion menestys voi rakentua osaamisen, innovatiivisuuden ja ketteryyden varaan. Meidän on osattava tehdä asioita keskimääräistä fiksummin, paras ei tarvitse olla mutta toki mieluimmin ainakin Ruotsia parempi.

Digiloikkaa on peräänkuulutettu hallitusohjelmassa, lukuisissa strategioissa ja puheenvuoroissa. Usko Suomen nousuun ja uuteen kukoistukseen digiloikan myötä on vahvaa ja liikuttavan yksimielistä. Koulutus eri asteilla ei ole tässä keskustelussa poikkeus, digiloikkia otetaan niin peruskouluissa, toisella asteella kuin korkeakouluissakin. Välillä tuntuu että samaan aikaan loikitaan kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

Digiloikan pituutta ei voi mitata tablettikasan korkeudelle, kyse ei ole teknisten vempaimien absoluuttisesta määrästä vaikka resursseja näihin voidaan upottaa rajattomasti. Digiloikaksi ei myöskään voi nimittää opetusmateriaalin siirtämistä verkkoon, slideshow ei muuksi muutu vaikka sen lähettäisi bittiavaruuteen.

Koulutuksen digiloikassa on ennen kaikkea kyse siitä, miten erilaisia teknisiä ratkaisuja hyödyntämällä voidaan saavuttaa lisäarvoa oppimiseen. Lisäarvo voidaan tällöin ymmärtää esimerkiksi syvällisempänä tai laajempana osaamisena, innostavampana opetuksena tai resurssien tarkoituksenmukaisempana kohdentamisena. Muutos on harvoin helppo ja vaivaton asia, jokaisessa organisaatiossa on myös omat ainainkerinsä. Uuden tekniikan hyödyntäminen haastaa opettajat ja muuttaa myös opettajuutta niin osaamisvaateiden kuin pedagogiikankin näkökulmasta. Tuskalta ja ahdistukseltakaan ei voitane välttyä vaikka muutos tulisikin ennen kaikkea nähdä mahdollisuutena löytää ja oivaltaa jotain uutta.

Kuten monessa muussakin asiassa yksi suurista haasteistamme on jakaa osaamistamme ja oppia yhdessä. Suomea ei nosteta maailman osaavimmaksi kansaksi yksin puurtamalla vaan jakamalla kokemuksiamme ja osaamistamme. Tässä erinomainen avaus on suomalaisen koulun uudistamiseen tähtäävä Hundred-hanke, jossa tavoitteena on kerätä sata kehitysideaa ja toteuttaa vastaava määrä konkreettisia kehityshankkeita kouluissa ympäri Suomen.

Nuoremman kansallisrunoilijamme lyriikkaa mukaillen ”Digi on siellä, digi on täällä, digi on kansojen kaapin päällä. Digi on jatkuvaa tapahtumaa, digi on kaunista, digi on rumaa. Digi on valkoista, punaista, mustaa, digi on Einstein ja Pölhö-Kustaa”

 

Esa Viklund

kehittämispäällikkö

Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    kiitos määritelmästä
    – täytyy lukea oikein uudelleen paremmalla ajalla …

    ”Koulutuksen digiloikassa on ennen kaikkea kyse siitä, miten erilaisia teknisiä ratkaisuja hyödyntämällä voidaan saavuttaa lisäarvoa oppimiseen. Lisäarvo voidaan tällöin ymmärtää esimerkiksi syvällisempänä tai laajempana osaamisena, innostavampana opetuksena tai resurssien tarkoituksenmukaisempana kohdentamisena. ””

    – joskus noita verkkokatkoksia ihmetellessä tosin on tullut mieleen, ettei tulisi maallikkona hypättyä summamutikassa tyhjän päälle … tai karikkoon, mutta tuo määritelmäsi on sisällökäs ja hallittu – tunnettu (onhan laatujärjestelmät jne. jo olemassa asioiden hallintaan) – pystypeukku

Jätä kommentti

*