Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Stressihuuto

Viimeinkin psykologiassa on hoksattu jotain terapeuttisesti järkevää. Stressihuuto on sellainen. Karjumisen parantavan vaikutuksen kekkasivat  suomalaispsykologit Nina Lyytinen ja Kirsti Palonen. Onnittelut mentaalisen pyörän uudelleen keksimisestä. Meikä on hallinnut kyseisen psykotempun jo kolmisenkymmentä vuotta. Se auttaa oikeasti. Outoon tuttavapiiriini kuului parikymmentä vuotta tyyppi, jolla oli kunnioitettava menneisyys: yli kaksikymmentä reissua hullujenhuoneella ja kahdeksan vuotta vankilassa. Hän […]

Lue lisää

Vegaanikoira

Nyt löytyi todellinen ihmeiden ihme: vegaanikoira. Tai melkein. Koira ei lopulta pärjännytkään vegaanina, vaan delasi. Siis kuoli. Nälkään. Ja kaiketi vitutukseen. Vegaaniuuteen kuolleita koiria lienee maassa useampiakin. Rauha niiden muistolle – ja järjen valon ajoittaista pilkahtelua vainajakoirien omistajille. –  Kun omistaja on vegaani, hän saattaa luulla, että koirakin voi olla vegaani, sanoo Joensuun kaupungin eläinlääkäri […]

Lue lisää

Valhe

Maailma perustuu valheeseen. Enimmäkseen ihmiset haluavat sen menevän niin. Mikään ei tunnu mukavammalta kuin lillua samassa huuhaa-uskomuksessa toisten samanmielisten kanssa. Se on kuin istuisi pakkasella valtavassa kylpytynnyrissä ja lämmin vesi ympäröisi jokaista. Jos satunnainen epäilijä sanoisi varovasti, että onkohan tämä vettä, kun on niin oudon kellertävää, hänet nostettaisiin paljusta hankeen. Kunnon valheen pitää nojata tunteeseen.  […]

Lue lisää

Narsistisia katumusharjoituksia

Edellinen blogini ”Narsisti vie, muut vikisevät” herätti tunteita. Lähinnä oikeutetuksi koettua inhoa minua kohtaan. Arvasin sen. Juttu oli linkitetty mm. valtakunnalliseen rasismin vastaiseen Rasmus facebook-ryhmään. Nöyrä kiitos siitä. Juttuani ja persoonaani oli ruodittu ryhmässä kiitettävän ilkeästi. Siitä vielä nöyrempi kiitos. Muun muassa Anne-Mari Mäntylä toteaa Rasmus-kommentissaan rakastavasti: ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.” Kiti Ahola […]

Lue lisää

Narsisti vie, muut vikisevät

Narsistien lajikirjo on lisääntynyt. Aiemmin psykologeille ja sellaista leikkiville riitti yksi tyyppi: meuhkaava, yli-itsevarma, röyhkeä, manipuloiva, sliipattu ja hurmaava ekstrovertti narsisti. Mutta tsädääm! – yllättäen putkahti esiin vielä pari narsistilajiketta lisää. Psykologi Craig Malkin löysi heidät. Kiitti vaan, mutta entisilläkin olisi ehkä pärjätty. Uudet löydökset ovat: Introvertti narsisti ja Yhteisöllinen narsisti. Introvertti narsisti on se […]

Lue lisää

Vanhusten kiusaajat

On tullut jo ikää. Ei ihan hirveästi, mutta sen verran, että kuolinilmoituksia tulee lueskeltua. Että onko tuttuja nimiä. Usein on. Myös vanhusten kohtelu yhteiskunnassamme kiinnostaa jo tällä iällä. Nuorempiahan se ei oikeasti kiinnosta, kunhan teeskentelevät. Jos kiinnostaisi, oheisen kaltaisia tutkimustuloksia vanhusten hoidosta ei tulisi. ”Valviran mukaan 25 prosenttia vastaajista oli havainnut, että karkeaa, epäasiallista tai […]

Lue lisää

Vätysten valtakunta

Luin Hesarista paljastavan artikkelin kuinka Yhdysvalloissa pakolaiset työllistyvät nopeasti, yleensä jo muutamassa kuukaudessa! Veikkaisin, että suomalaisen vätyskaartin ensimmäinen reaktio uutiseen on: Väärin sammutettu! Toisena reaktiona kuulen korvissani: Riistoa! Ja rasismihan tuo ilman muuta on. Näillä asenteilla olemme kansakunta, jonka typeryyden voi ylittää vain oma tuleva typeryytemme. Edellä vilahti jo kuvaava sana: vätys. Savossa se tarkoittaa […]

Lue lisää

Rasistinen Angry Birds -elokuva

Ällistysnauru on oma lajinsa. Se pullistaa silmiä ja nostaa aivopainetta. Angry Birds –elokuvan arvioinnit melkein posauttivat pääni, hekotin niin. No, itsensä tärviölle nauraminen tekee myös hyvää. Putsaa kuonat tajukopasta ja kirkastaa silmät. Näkee selkeämmin maatamme ja Eurooppaa riivaavan vainoharhan määrän. Rasismiin liittyvää paranoiaa on liikkeellä enemmän kuin ripuloivien norovirusta. Luin Iltasanomista arvelun, että Angry Birds […]

Lue lisää

Lapset vanhempiensa uhreina

Helsingissä katupöly aiheuttaa ilmeisesti hieman samanlaisia tiloja kuin huumesienten popsiminen. Vihervasemmistovanhemmat vaativat päiväkoteihin vegaaniruokaa (Linkki). Onhan sillä perusteensa, vegaaniruualla. Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan se pidentää ikää peräti 3,6 vuotta. Eli jos pihvillä elät 91-vuotiaaksi, niin soijamuroilla vetelet ysineloseksi. Tutkimus ei tosin anna vinkkejä mitä hulvatonta menoa noille ylimääräisille vuosilleen keksisi. Ja eettisesti on tietenkin väärin […]

Lue lisää

Äidit, nuo toivossa väkevät…

Kun äitini kuoli vuoden alussa, kirjoitin Facebookiin: ”Äitini kuoli aamulla. Vietti viimeiset kaksi vuotta muistisairaiden hoitokodissa. Hän oli vaatimaton ja nöyrä ihminen. Rauha hänen muistolleen. Oli paras äiti. Mutta olen ehkä puolueellinen, koska kenestäkään muusta minulla ei ole kokemusta äitinäni. Äiti uskoi herrojen viisauteen ja Jumalaan. Minä en kykene uskomaan kumpaankaan. Molemmat ovat pettäneet aina […]

Lue lisää

Ehkä typerin muoti ikinä

Kirjassaan Vanki nimeltä Papillon, Henry Charriêre kertoo tositarinan nuoresta miehestä, joka sai elinkautisen vankeustuomion. Mies oli aivan varma, ettei pääse koskaan vapaaksi. Niinpä hän tatuoi kasvonsa kauttaaltaan mustaksi naamioksi. Vankilassa sillä ei ollut väliä – eikä millään. Yllättäen hänet armahdettiin. Niillä kasvoilla ei enää voinut palata sivistyksen pariin. Hän jäi elämään viidakkoon vankilan liepeille. Oli […]

Lue lisää

Arman Alizad – ihminen

Arman Alizad itki, kun halasi asunnotonta. Hän itki vielä vuolaammin tehdessään juttua päihderiippuvaisista. Minäkin itkin. Samoissa kohdissa. Yritin tehdä sen salaa vaimoltani, koska sellainen hävettää. Samastuin dokumenttien henkilöihin. On hieman omakohtaista kokemusta sekä kadulla elämisestä, että päihderiippuvuudesta. Kun parikymppisenä, jo pahasti alkoholisoituneena maalaispoikana, lähdin Helsinkiin muka töihin, tipahdin muutamassa päivässä kadulle. Ryyppäsin heti kättelyssä itseni […]

Lue lisää

Naurettava kättelyfobia

Suomessa kätellään. On vain kolme ryhmää, jotka eivät niin tee: bakteerifoobikot, seksuaalineurootikot ja kädettömät. Keskimmäiseen ryhmään kuuluvien määrä on lisääntynyt maassamme tasaiseen tahtiin. Viime talvi oli oikein onnistunut kausi sen suhteen. En tiedä mihin ryhmään lukevat itsensä naisten kättelystä jyrkästi kieltäytyvät muslimit. Kättelemättömiä on nyt löytynyt Sveitsistä, Ruotsin vihreistä  ja Mellunmäestä.  Ovat luultua runsaslukuisampia, osa […]

Lue lisää

Syrjivät meikäläistä, muutan maasta

Taidan muuttaa maasta. Se on muotia. Ensin kyrpiinnytään tyhmiin ja sivistymättömiin suomalaismoukkiin ja sitten lähdetään ovet paukkuen – ja tehdään siitä mediatapaus. Viimeksi lähti näyttelijä/kirjailija Antti Holma. ”… täällä vastaan tulevat joka päivä ja joka puolelta lapsille vittuilevat rohtuneet mummot. Terhikiemungit voittivat, minä hävisin ja siksi kerään kimpsuni. ” (Hesari 16.4.2016) Niinhän se on. Suomi […]

Lue lisää

Todelliset veronkiertäjät

Nyt ne on sitten nähty. MOT:n suuret veropaljastukset. Kiihotuimme niistä niin, että Nordean ovet paukkuvat. Aika vähästä sitä kiihottuu, kun on valmiiksi sopivasti herravihaa – ja meillähän sitä on. Panama-paljastuksissa monet suomalaiset käyttäytyvät verorohmu Ylen yllyttäminä kuin sieniä syöneet. Ihan kuin muka me, pottunokat, olisimme maailman epärehellisin veronkiertäjäkansa.  Voi pyhä kiihotus! Tosiasiassa olemme maailman raskaimmin […]

Lue lisää

Vääryys!

Huuto alkoi. Taas. Nyt kiljumme kilpaa veroparatiisihuijareista. Vääryys on jälleen paljastunut! Laskelmieni mukaan se on miljoonas elinaikanani. Luulin jo tottuneeni niihin, mutta ei niihin ennen kuuroutumistaan totu. Valtaisa yllätys, pommi suorastaan, on tällä kertaa se, että valtaapitävät ja rikkaat piilottelevat rahojaan. Huikea uusi tieto. Eikö niillä ole omatuntoa? Häpyä? Sydäntä? Mitään? Tehdäänpä heti ärsyyntymistesti, että […]

Lue lisää

En eroa kirkosta

Olen uskonnoton. Se tarkoittaa, etten usko yhdenkään uskonnon ydinoppeihin ja dogmeihin. Wikipedian mukaan: ”Dogmin hylkäämisestä seuraa käytännössä uskonnon omakohtainen hylkääminen tai henkilökohtaiseen epäilyksen tilaan joutuminen.” Wikipedia on osin väärässä. Dogmi on hylätty, mutta en ole joutunut minkäänlaiseen epäilyksen tilaan. Päinvastoin. Dogmaattisten uskontojen hylkääminen hölynpölynä on puhdistanut aivoni niihin lapsuudessa ängetystä jätteestä ja kuonasta. Olen siltä […]

Lue lisää

Piispa tyhjentää kirkon

Arkkipiispa Kari Mäkinen osaa sovittaa sanansa niin, että kirkko tyhjenee. Se on taitolaji ammattipuhujalta. Nyt hänen viestinsä oli, että kirkon ovet ovat avoinna kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Kansa tulkitsi sen kirkon asettumiseksi ylimmäksi oikeusasteeksi, jolla on valta haistattaa pitkät valtiovallan päätöksille. Nousi metakka ja eroakirkosta.fi sivustolla käy kuhina. Aiemmin piispa Mäkinen teki selväksi, että ”Jeesus ei […]

Lue lisää

Miksi kotoutuminen ei onnistu

Väkerrän aiheesta vielä yhden blogin, vaikka maahanmuuttokeskustelu jo tympäisee. Se on tyhjänpäiväistä jahnaamista, jossa ideologiansa vuoksi myöhäisääliöityneet syyttävät aitoja syntymä-ääliöitä tyhmiksi.  Kyseessä on pösilöiden valtakunnallinen mutapaini. Se käydään olkiukkoarmeijoiden voimin. *   *   * Silloin kun hallitsemattoman maahanmuuton valtavat taloudelliset ja inhimilliset ongelmat – ja jopa Brysselin verilöyly – aiheuttavat keskustelua vain suomalaisesta rasismista, ollaan niin […]

Lue lisää

Rasismia Brysselissä

En laita Belgian lipun värejä FB-profiiliini. Se olisi naurettavaa. Lapsellista alistumista ja posken kääntelyä. Laupiaan jeesusmainen ele tarkoituksenaan viestiä: Emme ole vihaisia, olemme ainoastaan surullisia. Emme kosta, emme vihaa, emme edes syyllistä ketään. Päinvastoin. Koska olemme lopulta itse syyllisiä tähänkin, niin avaamme sylimme kaikille erehtyneille. Olemme jaloja, sivistyneitä ja niin hyväntahtoisia, että vuodatamme kyyneleitä oman […]

Lue lisää

Maailman pahin sana

Tiedättekö mikä sana on ihmiskielen sanoista pahin? Paljon pahempi kuin yksikään kirosana tai herjaus. Kaiken inhimillisen pahan alku ja juuri? Tuo yksi ainoa pieni sana sisältää niin valtavan latauksen pahuuden potentiaalia, että sillä on voimaa käynnistää kaikki sodat, massamurhat, vääryydet, ryöstöt ja riistot. Se antaa energian katkeruudelle, kaunalle ja kostolle. Se oikeuttaa lyömään, käräjöimään, loukkaamaan […]

Lue lisää