Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Vanhusten ryöstäjät jalkapuuhun

On eräs ryhmä rikollisia, joita pidän melkeinpä viheliäisimpinä kaikista. Ja tuo sana ”melkeinpä” taitaa olla aivan turha. Vanhusten ryöstäjät. Jos ihmisestä voisi käyttää ilmaisua ”sieluton elukka”, käyttäisin sitä noista.

Kuinka joku voi väkisin riistää vanhan ihmisen korut tai käsilaukun? Millainen ihmisotus voi hyökätä avuttoman vanhuksen kimppuun porttikongissa ja mukiloida hänet vain muutaman euron  tähden? Minkä niljakkaan erityislajin psykopaatti on tyyppi, joka tunkeutuu yksin asuvan ikäihmisen kotiin, pahoinpitelee hänet ja tyhjentää asunnon vähistä arvotavaroista?

En yksinkertaisesti ymmärrä moista säälimättömyyttä ja pahuutta.

Mediassa on viikoittain juttuja vanhuksiin kohdistuneista rikoksista. Tekoja kommentoidaan yllättävän vähän ja laimeasti. Olkia kohautellaan ja tekijöiden tuntomerkkien julkistamista kartellaan.

Ihan kuin nuo tapaukset olisivat jo jotain tavanomaista. Kuin maailmaamme kuuluva luonnonvoima, jota ei voi hillitä. Tai rikoksina yhtä vähäpätöisiä kuin juoppojen tappelut.

Eivät ole. Jutuista selviää, että tekoaste vaihtelee törkeästä karmeaan. Luokitus on omani.

Ja uskon, että kokemus on aina karmea iäkkäälle uhrille. Kaikkien muiden iän mukanaan tuomien vaivojen kuten sairauksien, liikuntarajoitusten ja ehkä toimeentulo-ongelmien lisäksi hänet myös kylmästi ryöstetään elämänsä ehtoolla.

Katson, että avuttomaan ja heiveröiseen vanhukseen kohdistuva lieväkin väkivalta tai sillä uhkaaminen on raakalaismaista. Eikä teko sen vuoksi juuri koskaan voi täyttää lievän tai edes tavanomaisen rikoksen tunnusmerkkejä.

Ikä-ihmisen ryöstäminen tai pahoinpiteleminen on yksinkertaisesti rottamaisen sikamaista. Niinpä yhteiskunnan ja varsinkin tuomioistuinten tulisi suhtautua niihin sen mukaisesti.

Mutta tuomiot noudattelevat minkä tahansa tavanomaisen rikoksen kaavaa: ehdollisesta parin vuoden kakkuihin. Toki oikein tosi törkeiksi luokitelluissa tapauksissa vuosia on tullut muutama enemmänkin, mutta ne ovat harvinaisia. Eivät tapaukset, vaan tuomiot.

Mielestäni yhteiskunnan pitäisi viimeinkin osoittaa, että se kunnioittaa vanhuksiaan ja pitää heitä erityisessä suojeluksessaan. Niinpä ehdotan vankeusaikaa, jonka katson sopivaksi muistuttamaan mitä tuli tehtyä.

Jos vie vanhukselta väkisin käsilaukun, lompakon, korut, tai vastaavaa: ehdotonta vankeutta vähintään viisi vuotta heti ensi kerralla.

Jos peräti erikoistuu vahojen ihmisten ryöstöihin tai murtautuu toistuvasti väkisin heidän koteihinsa: pidetään vankeudessa niin kauan, että ikä alkaa lähennellä samaa kuin uhreilla. Yleensä tekijät ovat nuoria miehiä tai naisia.

Eikä jalkapuurangaistuksen palauttaminenkaan olisi pahitteeksi näissä nimenomaisissa rikoksissa. Tulisipa ainakin tekijän tuntomerkit selväksi paremmin kuin nykyisen mediakorrektiuden aikana. Pottunokkaisuus ei muuten ole kovin yleinen tuntomerkki näiden rikosten kohdalla, vaikka sitäkin esiintyy.

Jussi Juhani

En liitä tekstin yhteyteen linkkejä vanhuksiin kohdistuneista rikoksista kertovista uutisista. Niitä tulisi niin paljon, että minua syytettäisiin spämmäämisestä.

 

 

Kommentit

  • Jake

    Julkinen selkäsauna raipalla jäi mainitsematta. Siinä vasta hyvä keino saattaa rosvo kaidalle tielle.

  • mummo

    Sitten ehkä koko hallitus joutuisi jalkapuuhun, koska tällä hallituskaudella on vanhusten toimeen tulo heikentynyt erinnäisten hallitusratkaisujen vuoksi!

  • Perälauta irti

    Näin se pieni mutta sisukas maa rikastuu vuosi vuodelta yhä rikkaammaksi, hallituksen siunauksella, kirkosta puhumattakaan. Ja pahempaa on luvassa sillä pessimisti ei pety.

  • Pali

    Suurimpia vanhusten ryöstäjiä ovat ns. Palvelutalot(5000€/kk) ja seuraavaksi ahneet pankit.valtiovalta on hyvä kolmonen, pikkunilkit ovat marginaalitekijöitä!

  • ttapani

    Vanhusten ryöstämisiin, varsinkin kotona asuvien, taitaa
    olla erikoistunut oma erikoinen porukkansa.
    He kuulemma arvostavat vanhuksia, mutta vain oman
    sukunsa/heimonsa vanhuksia.

    Muut taitavat olla vapaata riistaa…

Jätä kommentti

*