Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Ajatuksia ennakkoluuloista

Ja tavoistamme tutkailla ympäröivää maailmaa.

Millainen ihminen on ennakkoluuloinen? Sanalla on vähän semmoinen negatiivinen kaiku, ja ihminen mielellään ulkoistaa piirteen itsestään; enhän minä muodosta ennakkokäsityksiä asioista, en siis ole ennakkoluuloinen.

Mikä siis on käytännössä mahdotonta. Koska tunnin, päivän, vuosien ja koko elämän aikana aivoihimme päätyy niin suuret määrät tietoa, olisi sitä mahdotonta käsitellä jotenkin lokeroimatta ja järjestelemättä. Kun kaikki tieto olisi ihmisen aivokuorella hajanaisesti levällään, ihan yksinkertainenkin ympäristön havainnointi olisi vaan niin paljon vaikeammin toteutettavissa. Ja koska luonto pyrkii kaikessa minimoimaan energiankulutuksen, myös ulkonäön, luonteenpiirteiden ja tapahtumien niputtaminen yhteen säästää ihmiseltä turhaa energiaa.

Sinänsä siis tästä ei juuri ole haittaa. On ihan arkea helpottavaa ajatella, että sitrushedelmät ovat kirpeitä, pinta on vähän karhea, väri on kellertävä, niistä saa paljon C-vitamiinia, koiralle ei vissiin passaisi antaa; oli nyt sitten kyseessä sitruuna tai lime. Koirat ovat uskollisia, kissat itsenäisiä. Kirjoista tietoa saa perusteellisesti, netistä nopeasti. Tiettyjä piirteitä kertyy elämän mittaan kuvaamaan tiettyjä asioita, ja tämä on sinänsä melko harmitonta ja hyödyllistä. Tietyt piirteet kytkeytyvät yleensä toisiin ja muodostamme näin myös ennakkokäsityksiä ennestään tuntemattomista asioista ja kohteista.

Ennakkoluulot ihmisiä kohtaan ovat useimmiten aiheettomia ja turhana esteenä erilaisten ihmisten välissä. Tietynsuuntaiset kokemukset vahvistavat aina tietynlaista stereotypiaa. Kävin tuossa reilu viikko sitten Tampereella opintomatkalla, ja kaverin kanssa paikallisessa istuskellessa tuli juteltua vaikka jos minkälaisen tallaajan kanssa. Mieleeni jäi miespuolinen henkilö, joka täydessä kapakassa kysyi saisiko istuutua pöytäämme; tottahan toki tuo sopi. Hän oli romanialaistaustainen, ja jonkun aikaa keskusteltuamme hän totesi, että ei meinannut päästä kyseiseen baariin sisään värinsä vuoksi. Hämmennyin tästä hieman ja kysyin, onko tämä Tampereella yleistäkin? Jotkut ravintolat hänen mukaansa kieltäytyvät täysin ottamasta ketään romanialaistaustaista asiakkaakseen. Olin aivan järkyttynyt. Koska onhan se nyt oltava yleismaailmallinen fakta, että Romaniasta tulleilla on kaikilla sisäsyntyinen tarve varastaa. En epäile yhtään, että juurensa tällaisilla ennakkoluuloilla ja stereotypioilla jossakin hyvin kaukana on, mutta se, miten suuri osa siitä stereotypian muodostumisesta on vain tarinoita ja kaverilta kuultua, onkin sitten toinen juttu. Harmittaa niiden ihmisten puolesta, jotka leimaantuvat jonkin tietyn ryhmän mukana aiheetta, ja ”meidän ravintolaan ei mannet tule”-asenne loukkaa mielestäni ihmisoikeuksia.

Kategorioimme myös siis edellisen tapaan ihmisiä eri ryhmiin, niputamme luonteenpiirteitä ja omia ja muiden kokemuksia yhteen muodostaen joko negatiivisen, neutraalin tai positiivisen yleiskuvan tietystä ihmisryhmästä. Opiskelijat voivat toisen ihmisen kokemuksiin heijastuen olla motivoitunutta, päämäärätietoista ja sitkeää porukkaa. Toinen ihminen voi olla sitä mieltä, että opiskelijat eivät tee elämällään mitään muuta kuin hurvittelevat ja käyvät joskus tenttimässä jonkun turhanpäiväisen kokeen. Ja näitä erilaisia käsityksiä on miljardeja tälläkin pallolla, varmaan saman verran kuin meitä ihmisiäkin.

Ennakkoluulomme muodostuvat hetkessä, eivätkä välttämättä ole tiedostettuja. Yleensä ensimmäinen reaktiomme on jokin tunnetila, johon lopulta reagoimme käyttäytymisellämme. Tässä välissä menee hienon hieno raja; tarvitseeko minun tehdä tälle tunteelle mitään? Voinko vain tiedostaa, että jaha, tällainen asia saa minussa aikaan tällaisen reaktion, ja jatkaa elämää hieman tietoisempana omasta tavasta tarkastella ympäröivää maailmaa, ja pyrkiä sitä tarpeen tullen muuttamaan.

APA:n hieman vanhemmassa artikkelissa eriteltiin neljä tunnetta, jotka kytkeytyvät ennakkoluuloihin; sääli, kateus, inho ja ylpeys. Sääliä kyseiseen tutkimukseen osallistuneet tunsivat ihmisiä kohtaan, jotka aiheuttivat sympatiaa (lämpimän tunteen), mutta eivät olleet välttämättä ole kovin pärjääviä, kuten vanhukset ja kehitysvammaiset. Inhoa herättivät ihmisryhmät, jotka eivät olleet kovin pärjääviä, mutta eivät myöskään herättäneet lämpimiä sympatian tunteita. Tästä ryhmästä esimerkkeinä olivat köyhät ja huumeriippuvaiset. Ylpeyttä herättivät ryhmät, jotka koettiin sekä lämpiminä että pärjäävinä, mutta kateutta herättivät ryhmät, jotka koettiin vain pärjäävinä (esimerkkeinä annettiin USA:ssa rikkaat, aasialaiset ja juutalaiset). Kyseinen tutkimus viittaa myös siihen, että nämä erilaiset tunteet saavat aikaan erilaista aivojen aktiivisuutta, kuten varmasti voisi olettaakin.

Muistan tässä taannoin selanneeni YouTuben ihmeellistä maailmaa ja huomioni kiinnittyi parin vuoden takaiseen kannabisiltaan; hyppelin pätkän läpi vähän puolihuolimattomasti ja totesin yhdessä vaiheessa ääneen poikaystävälleni jotakuinkin että ”joko ne on jonkun nistin ottanut sinne varoittavaksi esimerkiksi”. Kun lause oli tullut suustani, tajusin, että kyseinen henkilö sairastaa MS-tautia ja huomasin, miten syvään juurtuneita ennakkoluuloja itsessäni piilee. Samalla aloin pohtia kuinka tietoisia ihmiset ylipäänsä ovat vaikkapa MS-taudista ja siihen liittyvistä oireista (näkyvimpiä varmaan kalpeus ja lihasten surkastumien) ja miten usein tällaisia olettamuksia tehdään ihan jokapäiväisessä elämässä. Ja ei huumeongelmaisenkaan elämä varmasti mitään herkkua ole; riippuvuudet ylipäänsä kaipaisivat inhimillistä suhtautumista perinteisten ”narkkari” kommenttien sijaan.

Ajatuksissa ja tunteissa, joita ennakkoluuloihin ja –käsityksiin kytkeytyy, ei sinänsä ole mitään vikaa. Näitä on hyvä tunnistaa ja tutkailla omaa käyttäytymistään, ja miettiä että mihin itseasiassa perustan tämän käsitykseni. Varsinaiset teot, kuten vaikkapa vihapuhe, ratkaisevat aika paljon.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    laitoin peukun reippaalle pohdinnalle

    – jos oikein ymmärsin, niin tuo ennakkoluuloksi kuvailemasi määritelmä sopii luonnolliseen itsesuojeluvaistoon, minkä avulla ihmiskunnan suhteellisen varovaiset yksilöt ovat selviytyneet uhkarohkeita paremmin. Saattaa olla että noiden rohkeitten jälkeläisiä ja geenejä on silti enemmän, mene tiedä

    noihin marmatukiisi on vaikea ottaa kantaa, ja kertoiko sisään päässyt henkilö myöskään asian oikean laidan, vai hakiko vain sääliäsi, jää sekin avoimeksi ottaa kantaa, ”tarvitseeko minun tehdä tälle tunteelle mitään? muutenkaan”. mukava tiivistelmä tuo loppuosakin, mutta ilmeisesti vakiintuneita käsityksiä on muitakin? itsensä kehittäminen ja elämäntaitokirjallisuus on nykyisin muotia – tulisi tuntea niin itsensä kuin lukuisia muita
    (liittyneekö tuo luokittelu rotuoppiin esimerkiksi kehonrakenteen mukaan, esim. bygmi – tai hongankolistaja, ja netistä bongaamani somatotyypit, jotka ovat yhdysvaltalaisen psykologi Sheldonin määrittelemiä ihmisen vartalotyyppejä?)

    • Karoliina Kurkinen

      Hyvä että herätti ajatuksia; kiitos peukusta ja kun jaksoit lukea! Näen minäkin, että joku biologinen pohja tuntemattoman pelolla ja ennakkoluuloilla on, ehkäpä juuri mainitsemasi itsesuojeluvaisto. Marmattelen ylleensä meleko savolaisittain, suattaapi olla tai suattaapi olla olemati, mutta ainakkii vaihan näkökulumaa! Ymmärrän, että tällaiseen ajatuksenvirtaan on vaikea ottaa kantaa; olen ajatellut blogin linjaksi ehkä vähän vähemmän pohdintaa ja enemmän faktaa (referointia ja syvällistä perehtymistä), mutta näitä pohdintojakin näköjään tulee välillä. Muoti-ilmiötä ”itsensä kehittämistä” voisi kai arkisesti kasvuksikin sanoa. :)

Jätä kommentti

*