Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

On my way to Mars

Katsoin tiistai-iltana tiedotustilaisuuden, jossa SpaceX yrityksen perustaja Elon Musk toi julki suunnitelmia ja tulevaisuudennäkymiä avaruusmatkailulle. Heidän tavoitteenaan on perustaa yhdyskunta Marsiin. Kuulostaa melko tuhdilta scifiltä, eikö? Toki muitakin Marsiin liittyviä projekteja on käynnissä, mutta Muskin kunnianhimo sai minut kiinnittämään huomiota SpaceX:n toimintaan.

screen-shot-2016-09-30-at-13-28-27

Elon Musk on siis melkoisen ansioitunut insinööri ja keksijä. Hän on ollut perustamassa ja keksinyt Teslan sähköautot, SolarCityn, OpenAI:n, PayPalin ja Zip2:sen. Näin muutamia mainitakseni. Hän on Etelä-Afrikkalaista syntyperää, mutta saanut USA:n kansalaisuuden. SpaceX yrityksen hän perusti vuonna 2001. Tiedotustilaisuudessa käytiin läpi myös yrityksen alkuaikoja: mistä kaikki on saanut alkunsa, ja millaisella porukalla hanketta on lähdetty viemään eteenpäin.

screen-shot-2016-09-30-at-13-28-08
SpaceX:n henkilökunta vuonna 2002.

Tavoitteena Muskilla olisi siis laukaista ensimmäinen alus Marsiin vuoden 2018 jälkeen ja aloittaa lennot noin vuonna 2023. Melkoisen kunnianhimoista siis. Ja päräyttävää. Ensin heidän täytyy kuitenkin saatava Falcon Heavy alus valmiiksi, kehitettävä sitä, tehdä voimanlähde, siis moottori, toimintakuntoiseksi, ja suunnitella sekä toteuttaa hiilikuitutankki, joka sisältää valtavan määrän polttoainetta. Ei siis mitään pieniä palasia. SpaceX on kuitenkin onnistunut jo palauttamaan Dragon aluksen lennoltaan takaisin maahan. Falcon 9 ja Dragon alukset laukaistiin avaruuteen, ja Dragonilla onnistuttiin laskeutumaan Tyyneen mereen.

screen-shot-2016-09-30-at-13-31-21 screen-shot-2016-09-30-at-13-32-31 screen-shot-2016-09-30-at-13-31-50 screen-shot-2016-09-30-at-13-29-01 screen-shot-2016-09-30-at-13-29-16

Tämä Dragon aluksen palautuminen maahan on jo aikamoinen erävoitto yritykselle. Heidän tavoitteensa on nimittäin luoda alus, joka ei olisi kertakäyttöinen, vaan sillä voitaisiin myös palata maahan. Marsin lennoille suunnitellaan alusta, joka ensin veisi yhden osan avaruusaluksesta ilmakehän ulkopuolelle, palaisi maahan ja toisi toisen palasen avaruuteen täynnä polttoainetta. Tämä siksi, että matkan vaikein osuus on poistua ilmakehästä, kun maan vetovoima kiskoo alusta alaspäin. Pienemmissä osissa tämä onnistuisi paremmin ja pienemmällä energiankulutuksella. Kun maan ilmakehästä on päästy pois, matka helpottuu, sillä Marsin ilmakehä alkaa puolestaan vetää alusta puoleensa. Matka taittuu ikään kuin ylämäestä alamäkeen. Tämä toki tuo omat ongelmansa laskeutumiseen, mutta nämäkin seikat on ilmeisesti suunniteltu hyvin, kuten Dragon aluksen kohdalla huomataan.

screen-shot-2016-09-30-at-13-30-56screen-shot-2016-09-30-at-13-31-12Mitä sitten, kun Marsiin on päästy? Mikä tämän kaiken funktio on? Mitä hyötyä Marsiin laskeutumisesta on? Miksi Mars? Ensimmäisenä Musk perustaisi tukikohdan, joka alkaisi tuottaa polttoainetta eli nestemäistä metaania. Sitten Marsista pitäisi saada ihmiselle elinkelpoinen paikka. Pitäisi saada vettä ja ilmaston oltava sopiva. Mars tarvitsee luonnon. Miksi Musk siis haluaa viedä ihmiskunnan juuri Marsiin? Venus on ilmiselvästi poisluettava vaihtoehto. Siellä on yksinkertaisesti liian kuuma. Vaihtoehto voisi myös olla Jupiterin ja Saturnuksen kuut, mutta ne ovat puolestaan hieman liian kaukana auringosta ja matka-aika olisi pidempi. Kuilla ei myöskään ole ilmakehää, eikä välttämättä juurikaan resursseja ihmiselle. Paras vaihtoehto olisi siis juuri Mars. Maa ja Mars ovat yllättävän samankaltaisia. Mars on ehkä hieman liian kylmä, mutta on mahdollista lämmittää sitä. Marsin ilmakehä lisäksi on suotuisa elämälle ja siellä on hyvin samankaltainen painovoima, kuin Maassa. Ja Marsissa on jäätä. Elementti, jota ilman elämää ei ole. Siis vesi. Muskin mukaan matka Marsiin taittuisi vuonna 2020 90 päivässä. Myöhemmin tulevaisuudessa matka-aika olisi mahdollisesti 30 päivää. Siis ei juuri mitään avaruusmatkailussa.

screen-shot-2016-09-30-at-13-30-27screen-shot-2016-09-30-at-13-29-32 screen-shot-2016-09-30-at-13-29-45

Muskin mukaan maapallo on jo nähty. Ihminen voi päästä 24 tunnissa Mount Everestin huipulle tai syvänmeren pohjaan. Hän ei välttämättä usko maapallon vääjäämättömään tuhoon, vaan seikkailuun. Seikkailuun, jossa ihmisestä tulee multiplanetaarinen laji. Sen lisäksi, että meillä on tämä maa, jonka me tunnemme, meillä olisi edessä loppumaton avaruus. Muskissa kiehtovaa minusta on se, että hän ei ole kapitalisti. Se voima, mikä häntä tällaisiin projekteihin vetää mukaan, on silkka mielenkiinto ja halu viedä ihmiskuntaa eteenpäin. Ei se, että Marsista saataisiin rahaa, tai siitä tulisi hupimatkailua ja yksi bisnes muiden joukkoon. Ei. Hänen tavoitteenaan on ihmisen evoluution edistäminen.

Aiheeseen sopivasti olen säveltänyt keväällä 2015 biisin nimeltään ”On my way to Mars”. Konkreettista avaruusmatkailua en tuolloin ajatellut, kappaleen merkitys löytyy enemmän tarpeesta päästä pois, itsemurhasta ja siitä, kun joku nappaa jalasta kiinni, kun vaikkapa sinne vertauskuvalliseen Marsiin nyt on matkalla. Kappale on ensimmäinen sävellykseni, sanoitukseni ja äänitykseni. Siis kaikki muut raidat olen tehnyt itse, paitsi rumpuraidan otin netistä. Kaikesta kyllä kuulee, että kotona on vähän viritelty, etenkin, kun kolmen eri mikkiraidan taustakohinoihin kiinnittää huomiota (äänitin siis kaksi raitaa akustisella kitaralla ja mikitin sen). Päätin joka tapauksessa liittää tämän raakileen tänne, sillä hämmästyin itse, kuinka biisi sopii kuin nakutettu aiheeseen.

Lähteet

http://www.spacex.com/sites/spacex/files/mars_presentation.pdf
http://www.spacex.com
http://www.space.com/34235-spacex-mars-plans-feasible-or-fantasy.html

https://www.youtube.com/watch?v=H7Uyfqi_TE8

Kannattaa siis toki vilkaista tuo viimeinen linkki, mistä löytyy konferenssi ja tiedotustilaisuus Elon Muskin vetämänä. Tänään on muutenkin varsinainen tieteiden ja tutkimuksen päivä, kun Tutkijoiden yö starttaa ympäri Suomea ja Eurooppaa. Meillä yliopistolla ovat lukiolaiset käyneet eristämässä DNA:ta ja neljästä eteenpäin Finnkino Scalassa tarjolla kaikennäköistä aktiviteettia, mittauksia ja seminaareja. Sinne siis. Mää ainaki meen!

Edit Ahh tuli vielä mieleen yksi kysymys tiedotustilaisuudesta. Joku yleisöstä kysyi, että miksi SpaceX ei palkkaa ulkomailta asiantuntijoita listoilleen. Kun maailman parhaat kerättäisiin yhteen, mitä askelia voitaisiinkaan ottaa. Syynä ei suinkaan ole yrityksen oma toimintatapa, vaan USA:n lait. On ensinnäkin vaikeaa saada työlupaa Yhdysvaltoihin, mutta erityisen vaikeaa se on kyseiselle alalle. Avaruusteknologia kun luokitellaan aseteknologian ym. rinnalle vaaralliseksi tieteenalaksi. Tulipahan vaan mieleen, että mitä USA:n presidenttiehdokkaat sanoisivat Marsista. Trump varmaan sulkisi Marsin rajat Meksikolaisilta ja Clinton pohtisi, mitä kautta pumpattaisiin parhaiten rahaa.

Jätä kommentti

*