Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Äitienpäiväprenikat

Olisiko tämä äiti ansainnut prenikan äitienpäivänä? Neljä lasta hän synnytti eläväksi aikanaan tähän maailmaan ja kaksi kuolluttakin. Kolmasti ehti naimisiin.

Ensimmäinen mies kaatui rintamalla ennen esikoispojan syntymää nuoren naisen ollessa vasta 18-vuotias. Evakkoreissun aikana tämä kaikki tapahtui ja perään kohta uudelleen naimisiinmeno ja seuraavan lapsen syntymä. Tonttikin ostettiin uuden sulhon kanssa ja meinattiin talo rakentaa, kunnes uusi aviomies otti ja häipyi. Äiti jäi pienen tyttären ja sotaorvon poikansa kanssa rannalle ruikuttamaan. Yksinhuoltaja/sotaleskiäiti teki kovan ratkaisun ja antoi tyttären kasvatuskotiin. Voimat ja rahat eivät riittäneet alle kaksikymppisellä nuorella naisella kahden pienen ja itsensä ylläpitoon.

50-luvun alussa eräs mies löysi ja otti sukunsa vastustuksesta huolimatta nuoren sotaleskiäidin poikineen völjyynsä ja näin nuori äiti sai kolmannen miehensä. Sulhanen kuului sanoneen suvulleen, että itselleni otan, en suvulle. Olisi ottanut tytönkin perheeseen, mutta kasvattivanhemmat eivät tähän suostuneet. Kohta syntyi uusperheeseen poika ja pari vuotta myöhemmin hänelle pikkuveli ja pari epäonnistunutta raskauttakin alkuajoille mahtui. Yhteyttä pidettiin siskopuoleenkin ja paremmin tutustuttiin häneen tämän muutettua aikuisena samalle kylälle asumaan.

Lapsia oli siis kolmella eri sukunimellä, ihan kuin nykyperheissä konsanaan. Kaikki alussa kerrottu ei voinut olla jättämättä jälkiä tämän naisen sielunelämään. Mies yritti parhaansa ja koetti suhtautua kaikkiin lapsiin tasapuolisesti. Monta kertaa yöllä pojat heräsivät riidan ääniin ja kuulivat äidin uhkaavan lähteä kotoa pois. Aamulla vanhemmista ei huomannut taas mitään erikoista.

Elämä jatkui. Ei se silloin 50-luvulla ja myöhemminkään mitään ainaista riemujuhlaa ollut. Vaikeneminen ja hankalien asioiden käsittelemisen vältteleminen oli ajan tapa. Kuitenkin lapsuus tuntui veljeksistä melko turvatulta ja he saivat olla sentään lapsia.

Selviytyjä jos mikä tämä äiti taatusti elämässään oli. Hänen poikansa suri äidin kuolinvuoteen ääressä sitä, kun ei enää voinut tehdä mitään äidin sairauksien ja elämän helpottamiseksi. Muutamat selkäsaunat ja kurinpalautukset jotka poika äidiltään sai tulivat ”ansioista”. Kovasti äiti itki, kun tämä poika puki sotisopan ylleen lähtiessään 30-vuotta sitten sotatantereelle rauhaa turvaamaan. Tämä palautti äidin mieleen taas kerran hänen nuoruutensa murheet ja traumat.

Kyllä tämä äiti olisi prenikkansa ansainnut, niin kovan elämän hän joutui vaikeissa olosuhteissa elämään. Äiti, olit minulle paras äiti!

 

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Näitä todellisia tekijöitä on syytä muistaa ja kunnoittaa. Näin teenkin.

  • Ari Niemeläinen

    Onkohan niin, että jokainen äiti tekee parhaansa ja ansaitsee prenikan ja ruusun, olosuhteet vain vaihtelevat, näin haluan uskoa.

Jätä kommentti

*