Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Kuolema, koskettaako se?

Istuin eilen Virtasalmen kirkon lehterin penkillä Petri Laaksosen konsertissa, taisi olla nimeltään  In memoriam. Paikka on tuttu, sadat tilaisuudet tuli tässä kirkossa työtä tehtyä suntion virassa ollessani. Kuultiin hyvää musiikkia ja tulkintaa koko rahan edestä, vielä kun oli ilmaiskonsertti. Erään vainajan omaiset olivat kustantaneet koskettavan musiikillisen tilaisuuden, suuri kiitos heille, sekä Petrille että säestäville muusikoille! Sattuma sinänsä, olin eläkkeelle jäätyäni juuri muisteltavana olleen vainajan hautajaisissa vt-suntiona. Ensi kertaa hommissa eläkeläisenä parin vuoden tauon jälkeen.

Huomasin monen kuulijan pyyhkivän silmäkulmiaan konsertin aikana. Itsekin, ainakin melkein, ujostelevana mukana tuossa joukossa. Monta läheistä on siirtynyt rajan taa, joku ihan äskettäin. Toki muistin, ei vielä kovin iäkkään lesken kyseisissä hautajaisissa kertoneen vainajan äkkilähdöstä. Ennalta arvaamatta, työn teossa, saappaat jalassa tekijällä, yllätti noutaja tulemalla tykö. Kukin me lähdemme vuorollamme ja vuorot jakaa joku muu, meiltä kysymättä, haluatko ja koska?

Kuolema on esillä päivittäin medioissa, sillä suorastaan mällätään. Se täyttää lehdet, telkkari ja radio-uutiset liian kanssa. On poliisi-surmaa, kolareita, hukkumisia, tapaturmia jos jonkilaisia, terroritekoja ja ainaista sotaa. Viikatemies heiluu, se näkyy ja kuuluu, ketä kiinnostaa, jotenkin tämän tyypin ilmaisu paistaa uutisoinnista läpi? Arkaa ihmistä pelottaa, ei uskalla uutisten aikaan telkkaria ja radiota edes avata.

Joskus kuolema tulee lähelle, hipaisee, koskettaa, ottaa tukevaan otteeseen, siitä et pääse irti.  Se on kohdattava! Usein ikävän vieraan tulo tiedostetaan, mutta onko niin, että aina se jotenkin yllättää, tulee juuri silloin, kun sitä kaikkein vähiten odottaisi, sallisi näyttäytyä? Kuoleman kohtaaminen vie vakavaksi, pistää hiljaiseksi ja miettimään, omaakin kuolemaako?

Eilinen konsertti palautti kuulijalle mieleen hyvien sanoitusten, sävelten ja tulkintojen myötä kuoleman, mutta myös kuolleesta läheisestä muistot, elämän ja mitä hyvää hän toi minulle, sinulle ja meille. Kuulijoilla, useimmilla muisteltava vainaja oli eri ihminen, läheinen, kenellä isä, äiti, puoliso, sisko, veli, jopa oma lapsi.

Kuolemaa ei aina ymmärrä ja sitä ei voi selittää. Onneksi minulla ja samaan suuntaan ajattelevilla, meillä on kirkkomme ja uskomme. Kaikkine heikkouksineen, riitoineen, jopa ”juopottelevine” työntekijöineen, kuten jokin päivälehti reposteli kirkkomme piispoja. Kirkon välittämän sanoman kautta voimme saada lohtua kuolemankin kohdatessamme. Ei-toivottu, joskus ehkä vapauttavakin vieras on vastustelustamme huolimatta otettava vastaan.

Onko niin, että nykyään kuolemasta ei saisi edes puhua, se kuuluu saattokotiin, sairaalaan ja vanhainkotiin, sotatantereelle? Lapsikin ymmärtää jo tietyssä iässä kuoleman ”lopullisuuden”, miksi me aikuiset välttelemme siitä puhumasta, viimeiseen asti vaieten?

Kun kuolema hipaisee, kosketta tulee liki, se koskettaa ja liikuttaa sinuakin taatusti, ennemmin tai myöhemmin.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Suomalainen juhannus se kummallinen juhla vasta onkin. Täällä tehdään tarkkaan tiliä siitä, montako kuoli parin päivän aikana. Joskus olen miettinyt sitä, kannattaisiko juhannuksen viettoon kieltää maassamme?

Jätä kommentti

*