Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Näkökulman vaihtamisen taito

Tutustuin tämän vuoden alussa Aina Inkeri Ankeiseen. Aina Inkeri voitti viime lauantaina Putouksen sketsihahmokisan. Tätä ennen tapasin Aina Inkerin kerran viikossa lauantai-iltaisin ja kuuntelin hänen kertomustaan elämättömästä elämästä: siis siitä miten nuoruuden suuri ihastuminen ja rakastuminen oli päättynyt epäonniseen tanssiaisiltaan. Tämä henkilökohtaisen elämän suuri pettymys tuntui vaikuttavan ihan kaikkeen. Aina Inkerin elämätön elämä ja  muutosvastarinta tuntuivat kulkevan käsi kädessä ja ankeuttavan hänen koko elämänsä.

Aina Inkerissä oli jotain kovin viehättävä, ärsyttävää ja perin suomalaista – jotain samaa kuin sunnuntaisin kuultavassa Kansanradiossa. Jotain joka liittyy siihen, miten väärinkohdelluiksi me itsemme koemme ja miten ankeassa maassa elämmekään. Miten me imemme naapurikateuden jo äidinmaidossa ja olemme osattomia, yksinäisiä ja väärinymmärrettyjä. Tätäkö on suomalaisuus? Näinkö näyttäytyy kulttuurinen identiteettimme?

Aina Inkerin muutosvastarinta ja elämätön elämä olivat hänen ankean mielialansa aiheuttajia, mutta kun hän viimeistä edellisellä kerralla joutui kohtaamaan menneisyytensä suuren vastoinkäymisen ja pettymyksen hetkensä,  hänelle tarjoutui mahdollisuus korjaavaan kokemukseen. Aimon tapaaminen viimeistä edellisellä kerralla johti selvään asennemuutokseen. Viimeisenä lauantaina Aina Inkerin hokema Voi Luoja, ota minut jo pois täältä olikin muuttunut toteamukseen: onnen avaimet ovat omissa käsissämme… ja että … ihminen tarvitsee unelmia, joita kohti pyrkiä.

Koin myötätuntoa ja ymmärrystä kuunnellessani Aina Inkerin haikailua menneeseen, jolloin kaikki oli paremmin. Mutta oliko sittenkään? Onko kysymys sittenkin siitä, millaisten silmälasin läpi katsomme tätä maailmaan ja omaa aikaamme? Mikä entisessä on säilyttämisen arvoista ja minkä pitääkin muuttua, jotta elämä olisi elämisen arvoista. Miten pitäisi toimia, jotta elämä ei olisi peltoon kätketyn omaisuuden kaltainen, joka jää käytännössä hyödyntämättä – siis elämättä?  Se ei kasvata satoa, ei tuota hedelmää, ei kuki eikä viheriöi. Elämästä tulee ankeaa, mikään ei enää tunnu miltään, mikään ei innosta eikä motivoi. Oma subjektius ja toimijuus jäävät toteutumatta, meille uskottu tehtävä hoitamatta, jos emme uskalla unelmoida, ottaa riskejä, olla rohkeita.

Miten siis toimia rohkeasti ja viisaasti, jotta täyttäisin itselleni uskotun elämän ja tehtävän? Jotta olisin kutsumukseni arvoinen? Jotta rohkaistuisin kohtaamaan myös elämäni varjot ja haasteet, uskaltautuisin tarkastelemaan niitä uudesta näkökulmasta, uusin silmin: Harjaannuttaisin näkökulman vaihtamisen taitoa niin, että lupaus katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? olisi totta myös omalla kohdallani ja omassa toiminnassani. Että ymmärtäisin uskon ja elämän olevan jatkuvaa luovaa prosessia, joka ammentaa perinteestä mutta on elävää todellisuutta myös tänään ja tässä päivässä. Että uskaltaisin asettua elämän puolelle ja puolesta puhujaksi. Että sulkemisen sijasta olisin lukkojen aukaisija. Että eri mieltä ollessani kykenisin kieltämisen sijasta kunnioittavaan kohtaamiseen ja keskusteluun.

 

Tiina Häkkinen, Lehtori, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    mukavasti tarinoitu ja hyväntahtoinen

    henkistä kasvua saa seurakuntien opeista oikein hyvin

    – elämänviisautta tihkuva – sinänsä tuttavasi ja vertaus on minulle tuntematon, ilmeisesti hän kuitenkin on viihdehahmo, ja näyttelijä on menestyvä sellainen
    – toivottavasti henkilön roolihahmo avaa monelle sivusta katsovalle opettavasti ”Miten siis toimia rohkeasti ja viisaasti, jotta täyttäisin itselleni uskotun elämän ja tehtävän?” Ainakin tämä saa pohtimaan ja herätti mielenkiinnon!
    (PS: en tiennytkään, että meillä Kuopiossa on tällainen Diakonia-ammattikorkeakoulu – elämä saattaisi olla sen nuorena käyneenä auvoisempaa)

    • Tiina Häkkinen

      Kiitos kommentoinnista Eino J.

      Diakonia-ammattikorkeakoulu on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, jolla on toimipisteet Helsingissä, Turussa, Porissa, Oulussa ja Pieksämäellä sekä opetusryhmiä lisäksi Tampereella, Kajaanissa ja Ivalossa.

  • Jari Holopainen

    Kiinnostuin tekstissä mainituista unelmista ja niiden merkityksestä ihmisen elämässä. Missä unelmat vaikuttavat – ajatuksissa vai sydämessä? Eräs Raamatun kohta puhutteli minua:

    Antakaa meille tilaa sydämessänne! Emme ole tehneet kenellekään vääryyttä, emme ole tuottaneet kenellekään vahinkoa emmekä hankkineet hyötyä kenenkään kustannuksella.

Jätä kommentti

*