Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Työtä tekevälle

Kohtaan työssäni ns. nollatuntisopimuksella työskenteleviä ihmisiä taloudellisten avustusten merkeissä. Nollatuntisopimuksella tarkoitetaan työsopimusta, jossa työnantaja kutsuu työntekijän tarvittaessa työhön. Nämä työntekijät odottavat pahimmillaan joka päivä soittoa työpaikalle ja mitään varmuutta tulevaisuudesta ei ole. Epäsäännölliset tulot vaikuttavat yhteiskunnan tukiin ja joskus liikaa maksettuja tukia peritään takaisin, kun järjestelmä ei ole pysynyt perässä tulojen muutoksissa. Tässä tilanteessa ihmiset […]

Lue lisää

Piispa lounastaa kansan parissa

Aivan oikea ja vakava ellei peräti juhlallinen asia, mutta jokin siinä pyrki hymyilyttämään. ”Piispa lounastaa kansan parissa”, päijäthämäläisen lehden otsikko julisti. Ensimmäinen ajatus oli rakkaan kollegiaalinen. Juuri näin niitä otsikoita pitää tehdä, ei tyytyä tavanomaiseen (”Piispantarkastus Lahdessa”), vaan keksiä uusia näkökulmia, yrittää koukuttaa lukijat, tavalla tai toisella. Piispa kansan keskellä, sehän se ihmisiä kiinnostaa, enemmän […]

Lue lisää

Muistojen uumenissa

Syntymäpäiväsankari istuu tuolissaan iloisena, uusi virkattu myssy päässään. Hän hymyilee lähes hampaattomalla suullaan hämmentyneesti: hän ei täysin hahmota, mistä tässä tilaisuudessa oikein on kyse. Täytekakun syönti ei aivan onnistu, joten tarvitaan apua. Kakku kuitenkin maistuu ja sankari tapailee sanoja ilmaistakseen tyytyväisyyttään. Kuulijat arvuuttelevat innolla, mitä hän tahtoo sanoa. Sankari täyttää 91 vuotta. Ihmisen elämän alku- […]

Lue lisää

Tiukka talouskuuri: median omavastuuosuus pienenee

Pakolaisuutisointi- ja keskustelu taitaa olla yksi niistä viime vuosien aiheista, josta voi sanoa, että se vyöryy ylitsemme, olipa kyseessä mikä tahansa vastaanotin. Ja vastaanottimia, niitä riittää. Median vastuu ja velvollisuus on kertoa paikallisesti, valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti pakolaisuudesta ja pakolaisista riippumatta siitä mitä uutinen käsittelee. Siis, kerrotaan kaikki. Vai kerrotaanko sittenkään. Aiheiden käsittelyssä pitää tietenkin olla […]

Lue lisää

Ruokaa (lähes) rahatta

Opintovapaan ja ison laskupinon ansiosta minulle jäi viime palkasta jäljelle 60,77€ kuukauden menoihin. Tämä antoi hyvän mahdollisuuden kokeilla pienellä budjetilla elämistä. Diakoniatyössä kohtaan ihmisiä, jotka ovat taloudellisessa ahdingossa ja pieneltä osaltani pyrin heitä tilanteessa auttamaan. Monelle apu on ollut ruokakassi ja/tai 20-40€ maksusitoumus kauppaan. Niinpä tavoitteenani oli tulla toimeen viikko 40 eurolla. Heti aluksi oli […]

Lue lisää

Yksi ytimessä, loput kehällä

­Pääni on askarrellut jo pitempään kysymystä kirkon ykseydestä. Mitä se tarkoittaa ja edellyttää? Onko ykseys ylipäänsä mahdollista ja jos on, miten se toteutuu, ja millä tai ennen muuta kenen ehdoilla? Yhtä mieltä olemista se ei ainakaan voi tarkoittaa tai sitten tilanne on toivoton. Ei nimittäin tarvitse kuin eksyä muutamalle kirkolliselle keskustelupalstalle, niin eteen avautuu aiheesta […]

Lue lisää

Ajatonta työtä

Syksyn aikana olemme olleet myrskyn silmässä me suomalaiset. Kaikenlaista uhkaa vyöryy yllemme hallitsemattomasti. Elämä on vaikuttanut jo melkein sillä lailla vaaralliselta, että ihmettelen kuinka mitenkään selvisivät hengissä esi-isämme savupirteissään satoja vuosia sitten. Maamme talous on surkeassa jamassa. Työajan pidentämistä ynnä muuta kikkakolmosta olisi nyt tarjolla. Kirkon hengellisen työn ammattilainen on välillä hämmästyksestä soikeana. Meillä kun […]

Lue lisää

Siipien havinaa

Hiljaisen, melko täyden nivelbussin takaosassa oli tavanomainen unelias tunnelma. Lähes kaikki paikat olivat täynnä matkustajia, jotka illansuussa vain nuokkuivat paikoillaan ja odottivat kotiin pääsyä. Kyytiin nousi pariskunta, miehellä oli selässään vauvaa kantorinkassa. Bussin takaosan lattia oli korotettu ja keskikäytävä muodosti kuin pienen solan istuinten väliin. Pariskunta istahti vapaille istuimille ja isä laittoi rinkan vauvoineen seisomaan […]

Lue lisää

Papiksi tai lääkäriksi viisikymppisenä?

Elinikäisen oppimisen ajatus nousi esille Euroopan Unionin alueella voimakkaasti 1990-luvun alkupuolella. Yhden koulutuksen ja yhden työnantajan sekä pitkän ja kapean leivän malli alkoi muuttua hiljalleen ajattelutavaksi, että aina voi opiskella eikä ammatin ja työpaikan vaihto ole harvinaista ja erikoista. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tilanne on muuttunut. Lukionsa tai toisen asteen koulunsa päättävän on hyvä asennoitua […]

Lue lisää

Meidän yhteinen synti

Aamurutiinit. Paahdetut ruisleivät ja kahvi maistuu jälleen niin hyvältä. Hiljaisuus. Uusi, vielä ihan tyhjä päivä. Levollinen mieli. Kaikki on hyvin. Elämme Herran kukkarossa. Kiitollisuuden tunne läikähtää sisällä. Luen uutisia netistä. Turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen lähes kahdensadan tulijan päivätahtia. Kotinsa ja kotimaansa jättämään joutuneiden ihmisten määrä ei ole koskaan aikaisemmin lisääntynyt näin nopeasti yhden vuoden aikana. Tänä […]

Lue lisää

Hyödyllistä takinkääntöä

Poliitikkojen takinkäännöille on jaksettu leukailla tänäkin suvena vähintään kohtuullisesti. Kuten asiaan kuuluu, vastapuolen tehtävä on ottaa ilo irti pienestäkin mielipiteen muutoksesta, oli se sitten perusteltu tai perustelematon. Kääntäjän rooliksi jää selittää tai ainakin yrittää selittää. Joillekin takinkääntö näyttää olevan varsinainen taktiikkalaji, mutta saattaa siitä olla joskus hyötyäkin vai mitä voisi päätellä seuraavasta. Tarina ainakin on […]

Lue lisää

Tervepä terve

Aika lailla pidättyväisiä olemme me suomalaiset. Ei pidä vahingossa vieraille olla liian tuttavallinen, ettei kaveriksi luulla. Tai sitten voi tulla lipevä vaikutelma. Ei kai kukaan ehdoin tahdoin sellaista mainetta havittele. Ihan yksinkertaisiin käytöstapoihin tervehtiminen kuitenkin kuuluu. Tykkää siitä tai ei. Silmiin pitää katsoa ja vaikkapa kätellä. Jotain voi sanoakin. Helppoa, eikö totta? Olisipa nimittäin kiusallinen […]

Lue lisää

Vuorokausi vankilassa

Lähiaikoina toimittajat ovat kokeilleet viettää vuorokauden kodittomana, vankilassa ja sitä, miltä tuntuu olla suljettuna konttiin, kuten pakolaiset ovat joutuneet olemaan. Vuorokaudessa ei vielä voi kovin syvällisesti perehtyä toisten kokemuksiin, mutta jonkinlaista tuntumaa se jo antaa. Eräs tutkija istui tuntikausia nuorten hurjapäiden autossa saadakseen ymmärrystä, mistä tarve rajuihin ylinopeuksiin nousee. Vanhan intiaanien sanonnan mukaan toista ei […]

Lue lisää

Vaatteistaan työmies tunnetaan

Voisi ajatella, ettei kaupunkilaispapin tarvitse lähteä työtehtäviin ruutukaavaa kauemmaksi, vaan jumalanpalvelukset ja muut seurakunnalliset tapahtumat toimitetaan optimaallisissa olosuhteissa sisätiloissa säiden vaihteluilta suojassa. Toki näinkin on, mutta kun työmaa on suuri ja erityisesti kuivan maan aikana praasniekka-  ja ekumeenisia tapahtumia on lumikautta enemmän, sää voi yllättää. Ja olipa keli mikä tahansa, pukeutumiskoodista ei tingitä. Olin menossa […]

Lue lisää

Salasana

Pitkältä lomalta palatessaan monelle nousee lievä ahdistus pintaa tajutessaan, ettei muista salasanaa tai salasanoja työpaikan koneissa, ohjelmissa ja muissa vempeleissä. Omassa työssäni on vain alle kymmenen salasanaa muistettavana. Jossakin toisessa työssä on huomattavasti enemmänkin. Toisinaan pistän piilon viereen talteen salasanoja. Ihan varmuuden vuoksi. Mutta, kun sitten niitä pitää vielä vaihtaakin. Enhän tietysti ollut kirjoittanut niitä […]

Lue lisää

Entä jos ei olisi…

Havahduin jokunen viikko sitten mielenkiintoiseen tunnereaktioon. Kysymys kuului: mitä jos sunnuntaisin ei olisikaan tarjolla jumalanpalvelusta, miltä se tuntuisi? Vastaus oli: aika ontolta. Olin haikaillut lähteväni kotikirkkoon – pitkästä aikaa, sillä touko-kesäkuun viikonloppuja oli mennyt monta reissun päällä. Sitä paitsi tutun kirkon tunnelma on omanlaisensa; sen seinät, sanat ja sävelet kertovat enemmän kuin juuri sillä hetkellä […]

Lue lisää

Kesäjuhlat

Tänäkin kesänä Suomi on täynnään kaikenlaista kesäjuhlaa. Kristillistä ja kristitöntä. Viulun-, pianon-, rummun-, kitaran- ja suunsoittoa. Tanssia, teatteria, tapahtumaa ja festareita. Kierrän ne kaikki. Tosi kaukaa. Hehheh, vanha vitsi, mutta silti ah niin totta. Kun vuodessa on noin 11 kuukautta jatkuvaa sosiaalista elämää, uusia kohtaamisia, palavereja, tapahtumia, tilaisuuksia, treenejä, leirejä, keikkoja, messuja ja muuta höpinää […]

Lue lisää

Sosiaalinen (?) media

Terveiset rippileiriltä. Viikon verran tuli temmellettyä yhteensä yli 30 hengen porukalla, leiriläiset ja isoset yhteenlaskettuna. Tälläkin leirillä kertailtiin uskon perusteita, tutustuttiin Raamattuun, laulettiin ja leikittiin ja, mukavaa kyllä, sain vastailla mitä erilaisimpiin kysymyksiin. Moniin kysymyksiin pystyin ihan itse antamaan ainakin jonkinlaisen vastauksen, mutta välillä on turvauduttava itseään viisaampiin. Joissain tilanteissa papinkin paras apu on sosiaalisen […]

Lue lisää

Mikä on pyhää?

Kevättalvella nousi teologinen myrsky: Helsingin luterilaisen hiippakunnan piispa Irja Askola kävi Uspenskin katedraalin alttarissa metropoliitta Ambrosiuksen kutsusta. Arkkipiispa Leo pyysi tapahtuneesta selvityksen ja asia eteni kirkollisen vallan korkeimmalle taholle. Ekumeenisen patriarkaatin pyhä synodi antoi päätöksensä kesäkuussa. Synodin mukaan luterilaisen piispan vieminen Uspenskin katedraalin pyhään alttariin liturgiassa ja hänen nimensä liittäminen esirukouksiin ortodoksisten piispojen rinnalle on […]

Lue lisää

1100 kiloa EU-ruokaa nälkäisille

Juhannuksena grillattiin, syötiin hyvin ja vietettiin aikaa läheisten kanssa. Niin ainakin yleisesti luullaan ihmisten viettävän jussia. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita todellakaan kaikilla. Tiesitkö, että juuri olleen juhannuksen vietti liian moni yksin ja jotkut jopa ilman järkevää syömistä. Onhan puurokin tietysti järkevää, muttei kovin herkkua jatkuvasti monesti päivässä syötynä. Ihmetteletkö sinä mihin sitä EU-ruokaa Suomessa […]

Lue lisää

Eikö muuta kuin musta ja valkoinen?

Kesän kirjoon ja kylläisyyteen kuuluu jälleen lukematon määrä erilaisia tapahtumia ja juhlia, myös hengellisiä. Kirkollisella puolella alkuun päästiin jo toukokuussa, jolloin nuoriso kokoontui omille päivilleen Tampereelle, viikko sen jälkeen työntekijät, luottamushenkilöt ja muut aktiivit Kouvolaan. Nyt viikonloppuna ovat valtakunnalliset lähetysjuhlat yöttömän yön Rovaniemellä. Samaan aikaan alkavat eri herätysliikkeiden kesäjuhlat, joita Kuopion hiippakunnassa on tiedossa ainakin […]

Lue lisää