Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Minna Canthin patsaalla 19.3. 2017

Kuva otettu Googlesta "Kuvat aiheesta Minna Canthin patsas".

Maaliskuun 19. päivä on syntymäpäiväni, ja sää on keväinen. Näen tästä suoraan loskaiselle Hapelähteenkadulle ja sivusilmällä Kuninkaankadulle ja Maaherrankadulle. Taakseni jää Asemakatu.
Kanttilaa en näe, taloa jossa asuin, kirjoitin ja hoidin kauppaa. Kuuluvat sinne suunnittelevan asuntoja, poikkitieteellistä taidestudiota, teatteritilaa ja kotimuseota. Pitkään ovat pitäneet 1850-luvulla rakennetun rakennuksen pystyssä ja saaneet sen suojelukohteeksi.
Paljonko vuosia on kertynyt? Kuka niitä ehtii laskemaan, kun on niin paljon ajateltavaa, sillä paikalleen pronssiin valettuna ainoa mahdollinen liikkeen muoto on ajatteleminen.

Paljon on kaupunki muuttunut niistä ajoista, kun täällä elin ja vaikutin. Täältä patsaan korkeuksista olen seurannut maailman menoa vuodesta 1937 asti, enkä tiedä, onko se muuttunut parempaan vai huonompaan suuntaan. Katukuva on kyllä komea, kadut ovat puhtaita, täynnä autoja ja hyvin pukeutuneita ihmisiä. Ei ole kerjäläisiä eikä köyhiä ryysyläisiä. Ihmisistä ei saa selvää, kuka on rikas ja kuka köyhä. Mutta tyytymättömiä tuntuvat olevan, raha ei näytä tekevän onnelliseksi.

Kanttilan kannatusyhdistyksen edustajat kävivät aamupäivällä laittamassa seppeleen päähäni. Katselin hiukan huvittuneena, kun he lapioivat polun hankeen, raahasivat kompastellen tikapuut, ja joku kiipesi laittamaan seppeleen, jonka kukat paleltuvat ensi yönä.
Ihmettelen usein, miksi he minua palvovat. Ovat nimenneet minun mukaani tämän puiston, kadun, päiväkodin, koulun, yliopiston rakennuksen ja leivoksenkin. Toivottavasti minulle ei kuitenkaan ole nimetty ravintolaa, sillä koko elämäni ajan vastustin ankarasti alkoholin käyttöä ja taistelin viinan huonoja vaikutuksia vastaan.
Minä en eläessäni palvonut enkä kumartanut ketään, minä toimin. Minä taistelin kynä aseenani yhteiskunnan epäkohtia vastaan. Puolustin köyhiä ja vaivaisia, muistutin kovinkin sanoin hyväosaisia siitä, että he eivät oman yltäkylläisyytensä keskellä unohtaisi ja suhtautuisi välinpitämättömästi ja julmasti heihin, joita elämä runtelee jo muutenkin.

Minun aikanani tytöt olivat jonkinlaisessa turvassa, vaikka miesten vallassa oleva maailma syrji heitä. Ajoin tasa-arvoa naisille, mutta vaikka parannusta on tapahtunut paljon niistä ajoista, ei se ole vieläkään toteutunut kaikilta osin. Eniten harmittaa se, että monissa huonoissa asioissa naiset ovat kuroneet kiinni välimatkaa miehiin, menneet jopa edelle heistä.
Täällä puistossa näkee kesäaikaan yhtä ja toista. Nuoret toimittavat hyvin vapaasti monenlaisia asioita nurmikolla, penkeillä ja pensaissa. Onneksi minun tyttöni eivät joutuneet elämään nuorina naisina tässä liiankin vapaassa maailmassa.
Rakas ystäväni Juhan Aho kävi opettamassa heitä, koska siihen aikaan ei tytöille ollut tarjolla kunnollista koulutusta. Ystävystyimme hänen kanssaan, ja hän vietti paljon aikaa Kanttilassa.
Eräässä asiassa mielipiteemme menivät jyrkästi ristiin. Kannatin ehdottomasti erootillista pidättyvyyttä avioliittoon asti niin naisille kuin kuin miehillekin. Juhani Aho puolusti miesten oikeutta avioliittoa edeltäviin suhteisiin ja miesten moniavioisuutta yleensäkin. Tästä syystä läheiset välimmekin joutuivat välillä ikävälle katkolle.
Ihmiset juoruilivatkin meistä kaikenlaista, mutta minähän en ole koskaan antanut sellaisen häiritä elämääni ja mielipiteitäni
Pikkuisen nukuttaa, muisteleminen saa sen aikaan. Päiväunet olisivat paikallaan, mutta tuo röyhkeä pulu istuu seppeleen päällä ja nokkii siitä jotain. Pystyisipä edes pikkuisen nostamaan kättään ja hätistämään sen pois.

Mutta kuka tuolla Maaherrankadulla astelee, hänessä on jotain hyvin tuttua. Käynti on notkeaa ja askelet pitkiä ja harppovia. Tuon takin ja hatun olen nähnyt ennenkin. Mies kääntyy tännepäin ja nyt tunnen: Sehän on Jussi! Minun kultapoikani Jussi, josta myöhemmin tuli Juhani Aho. Että minun piti tämä ilon päivä nähdä! ”Tule Jussi, tule tänne ylös ja sinullahan on tikapuutkin mukana. Et kai vain aio sinäkin seppelettä päähäni asettaa? Emme me sellaisia tarvinneet, meillä oli säkenöivät keskustelumme ja väittelymme, joissa asetimme älyn seppeleitä ohimoillemme lukemattomia kertoja.
Voi Jussi, Jussi, miten hyvältä tuntuu nähdä kasvosi, kuulla äänesi. Mitä sinä nyt? Ettäkö haluat painaa kasvosi rintojani vasten. Nyt minä punastun, tiedäthän sinä, että olen maannut siveästi leskensänkyäni monta kymmentä vuotta”.
Yksinäistä se on ollut, vaikka ympärillä on pyörinyt koko ajan paljon ihmisiä, oma perhe, seitsemän lasta ja heidän ystävänsä, palvelusväki, kaupan työntekijät ja asiakkaat, kulttuurihenkilöt aina Helsinkiä myöten, ystävät ja sukulaiset. Kuitenkaan yön yksinäisinä tunteina vuoteessa heistä ei ole kukaan minua lämmittänyt. Nainen minussa oli jähmettynyt pronssiksi jo eläessäni, ehkä jo avioliittoni aikana, kun olin aina raskaana tai synnytyksestä toipumassa tai imettämässä.
”Jussi, mitä sinä nyt? Ettäkö olen ihanan pehmeä? En ole koskaan käyttänyt korsettia, sillä se pilasi naisten sisäelimet. Jussi, et saa, sinähän olet niin paljon nuorempikin ja minä olen vanha siveä nainen, mitä ihmisetkin sanovat? Jussiii..”.

Mitä täällä tapahtui? Taisin nukahtaa ja taas tuli tuo uni, jonka niin monta kertaa eläessänikin näin. Ei leskensänky helppo paikka ole, yöt ovat kylmiä yksin. Kun jouduin päivät olemaan vahva toistenkin puolesta, niin joskus öisin olisin halunnut käpertyä toisen ihmisen syliin ja kainaloon. Vaikka kuinka olisi viettinsä kieltänyt, unia ei voi huijata.
No täytyy taas terästäytyä ja ottaa korttelin ohjat käsiinsä. Kun vain saisin tuon pulun hätisteltyä pois! Se on kuin ne ihmiset, jotka aikoinaan heittivät sontaa päälleni moittimalla minua milloin mistäkin ja vääristelemällä sanojani, kirjoituksiani ja mielipiteitäni.

Kaupunkilaiset, mitä te olette tehneet kaupunkinne hyväksi. Muuta kuin vaatineet itsellenne koko ajan lisää ja lisää. Milloin otatte vastuuta yhteiskunnasta muuten kuin valittamalla? Milloin teette jotain, joka auttaa kanssaihmisiänne?
Te, jotka puhutte ja kirjoitatte, osoitatteko sananne muille samanmielisille, ja käytätte niitä saadaksenne itsellenne kiitosta ja kunniaa? Miksi ette uskalla sanojen aseilla käydä epäkohtien kimppuun?
Kun minä kirjoitin, olin liekeissä. Kynäni suolsi tulta ja tappuraa välinpitämättömille valtaapitäville, minä en pelännyt ketään. Monta kertaa jouduin syrjään ja vainotuksi kirjoituksieni takia, mutta en antanut koskaan vaikuttaa siihen, mitä pidin oikeana.
Sen minä sanon, älkää palvoko kuvia ja patsaita, vaan katsokaa omaa sisinpäänne ja lähtekää liikkeelle tekemään jotain. Älkää ihailko ja palvoko jonkun ihmisen muistoa, tehkää itse tekoja joita muistetaan.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Mykistävää!

    Mukavasti tarinoitu aamun avaus – Kiitos Kirjailija Seija.

    • Seija Hämäläinen

      Minna antaa lopussa sapiskaa meille kirjoittajille. Käytämmekö sananvapauttamme, irtopisteitä keräillen vai pyrkien vaikuttamaan epäkohtiin.

  • Jari Holopainen

    Kiitos mainiosta kirjoituksesta. Tämmöinenhän tämä maailma on. Presidenttikin saapunee Kuopioon juhlistamaan tasa-arvoa. Cant lienee tänä päivänäkin ainoa nainen, jolla on oma liputuspäivä.

    • Seija Hämäläinen

      Kuopio saa presidenttiparin vierailusta lisänäkyvyyttä ajankohdan eli Minnan päivän ansiosta. Muuten – kun Kanttilaan suunnitellaan kaikenlaista, kai sinne kangaskauppakin tulee.

      • Eino J. (maallikkona)

        Äskettäin oli päivälehdessä juttu siitä, että itse tehtyjen vaatteiden suosi kasvaa – joten saattaisi kangaskaupalle olla tarve Kuopiossakin – onko niitä nykyisin yhtään?

  • porkkanan juuria

    Minna on ollut minulle isoäiti. Lapsena Minnan puisto oli leikkikenttäni, sen halkaiseva Maljapuro oli jännittävä virta, jonka sakea sisältö tuli minulle tutuksi kerran siihen hupsahdettuani. Siinä riitti pesemistä. Olivat jo siihen aikaan puiston pöheiköt nuorison käytössä, sen tiedän, kun isompiamme vakoilimme. Tukeva isoäiti vahtimassa jakkarallaan, vertasimme häntä kuuluisaan kuopiolaiseen kalakukkoleipojaan, kun emme vielä hänen hengen tuotteistaan mitään tienneet.
    Mainio kirjoitus, kiitos siitä!

    • Seija Hämäläinen

      Ilmankos sinulla on naisenergiaa vaikka muille jakaa, kun olet kasvanut Minnan jalanjäljissä ja vielä saanut kasteen Maljapurossa.

Jätä kommentti

*