Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Ero?

Olen välillä pohtinut eroa ja viime yönä ajatus oli päällimmäisenä kitkerän pettymyksen jälkeen. Kaikki näytti vähän aikaa hyvältä, kunnes samat vanhat murheet pulpahtivat pintaan. Tuli niin vahva deja vun tunne, että ihan puistatti. Miksi minä taas uskoin ruusuisiin unelmiin? Miten tästä eteenpäin?

Kyllä minä näen että toinen yrittää, mutta kun yrittäminen pitäisi muuttua teoiksi. Pelkät lupaukset ja loistavan tulevaisuuden maalailu ei enää riitä. Niitä lupauksia on kuultu ja rikottu aivan liian monta kertaa. Ja kun pettymyksiä kasautuu tarpeeksi, sitä antaa itsekin periksi. Mitä minun hyödyttää yrittää? Miksi minä roikun enää mukana? Miksi minä kannustan ja elän toisen rinnalla, jos toinen ei anna tarpeeksi? Suuri kysymys: miksi?

Vastaus on tietenkin rakkaus. Ilman rakkautta tästä ei tulisi mitään. Ilman rakkautta voisin kääntää pääni pois ja olla noteeraamatta toista lainkaan. Ilman rakkautta minua ei enää kiinnostaisi, miten meille käy. Mutta rakkaus on niin syvää, että se saa yrittämään kerta toisensa jälkeen. Kannattelee pettymysten yli ja antaa toivoa, että ehkä tämä joku päivä kääntyy paremmaksi. Ongelmat ratkeavat ja elämme onnellisina elämämme loppuun asti. Yhdessä.

Siispä tunnustan rakkauteni sinulle ja lupaan, että seison rinnallasi niin myötä- kuin vastamäessä. Vastamäkeä on valitettavasti ollut jo monta vuotta, mutta minä en luovuta. Älä luovuta sinäkään. Joku päivä meidän onni kääntyy, saat vielä nähdä. Jatketaan siis yhdessä tulevaisuuteen ja otetaan vastaan niin voitot kuin tappiot. Koska minä rakastan sinua, Suomen jalkapallomaajoukkue Huuhkajat. Vaikka hävisitkin eilen Islannille sillä viime hetken räkämaalilla.

PS: Mutta pakko tunnustaa, että Litmasen Jaria ja Hyypiän Samia on kova ikävä.

Jätä kommentti

*