Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Eemil Halosen veistoksia

lapinlahti_taidemuseo-2

Löysin kaappeja siivotessani auringonkeltaisen vihkon, jonka olen tehnyt luokkaretken jälkeen kotitehtävänä. Toukokuinen kevätretki suuntautui Lapinlahdelle ja Iisalmeen ollessani 10-vuotias. Lapinlahdella vierailimme Eemil Halosen museossa, sillä matkapäiväkirjani kertoi seuraavaa:

kevatretki

Kävimme museossa, jossa oli ihmis patsaita. Toiset niistä olivat pieniä ja toiset suuria. (—) Lapinlahdella on paljon museoita. Siellä oli kaunis karhu patsas. Sen karhu patsaan nimi on Otso. Ihmis patsaita oli valtavasti. Ne patsaat olivat kuin oikeita.

lapinlahti_taidemuseo-3

Ei ollut 10-vuotiaalla Taiteentuntijalla nuo yhdyssanat vielä ihan hallussa. ;) Mutta eipä tiennyt tyttö, että vuosia myöhemmin työskenneltäisiin taiteen maailmassa. Itse asiassa tuon kyseisen 10-vuotiaan taidekokemus Eemil Halosen kipsiveistosten keskellä jätti voimakkaan muistijäljen. Paikkakunta katosi myöhemmin mielestä, mutta tunne-elämys isojen veistosten keskellä säilyi. Muistan teini-ikäisenä, todennäköisesti kuvaamataidontunneilla, muistelleeni tuota tunnetta, mutta en saanut silloin palautettua paikkakuntaa tai museota mieleeni, jotta siellä olisi voinut vierailla uudelleen.

lapinlahti_taidemuseo-4

Eemil Halonen: Aino ja helmet, 1918; Pohjolan emäntä. 1940; Impi, 1901. Kaikki veistokset kipsiä.

Vasta lukion jälkeen, kun vietin välivuottani Portaanpäässä kuvataiteen parissa ja vierailimme Lapinlahden taidemuseossa sekä Eemil Halosen museossa, sain täydennettyä tunteen. Navettarakennuksen kivilattialla seisoessani tiesin, että olen ollut täällä aiemmin. Yläkerran veistokset nähtyäni tunnelma palasi välittömästi sinne 10-vuotiaan tytön tunnelmiin. Taide on siis huomaamattani näytellyt aina isoa osaa elämässäni.

lapinlahti_taidemuseo-1

Lapinlahden taidemuseo ennen peruskorjausta.

taidemuseo-eemil

Tältä Taidemuseo Eemil näyttää tällä hetkellä. Kuva: Lapinlahden taidemuseon ja Eemil Halosen museon Facebook-sivut.

Tällä hetkellä 1976 valmistunutta Lapinlahden taidemuseota peruskorjataan. Museon on tarkoitus avautua Suomi100-juhlavuoden kunniaksi 2017. Tässä yhteydessä Lapinlahden taidemuseo ja Eemil Halosen museo yhdistyvät saman katon alle Taidemuseo Eemiliksi. Peruskorjauksen kerrotaan olleen korjausasteeltaan erittäin korkea. Jäljelle jätettiin vain vanha kantava runko, jonka myötä kaikki muu rakennettiin uudelleen. Rakennus sai nyt myös lisäosan. Espanjalainen Fede Sancha konservoi parhaillaan lähemmäs sataa kipsiveistosta taidemuseon avajaisnäyttelyä varten.

5658456

Fede Sancha konservoi Halosen kipsiveistoksia. Kuva: Kai Jäderholm.

En malta odottaa uuden museon avautumista!

Jätä kommentti

*