Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Kivinen tie, avara taivas

Kesä-Savo on täynnä tapahtumia. Kaikkialle ei valitettavasti ennätä töiden ohella mitenkään, mutta Iisalmen Kivikoululle ennätin. Hyvä niin, sillä siitä muodostui yksi kesän mielenkiintoisimmista näyttelyistä. En ollut aiemmin tiennyt Kivikoulusta mitään, joten tehdään pieni tilannekatsaus rakennuksesta ennen kuin astutaan sisään.

Iisalmen ensimmäinen koulu aloitti toimintansa puurakennuksissa 1877. Oppilasmäärien kasvaessa Kivikoulun suunnitteli 1930 arkkitehti Toivo Salervo. Uudenaikaiset koulurakennukset nousivat Kivikoulun viereen 1966 entisten puisten koulurakennusten paikalle. Kivikoulu on ollut tyhjillään vuodesta 1993 alkaen. Pian rakennuksen käytöstä tehtiin suunnitelmia, oli kuntokartoitusta, purku-uhkaa ja suojelutarvetta. Säännöllinen talkootoiminta rakennuksen kunnostamiseksi alkoi 2011, jolloin Pro Kivikoulu ry vuokrasi rakennuksen 30 vuodeksi. Vuodesta 2014 alkaen koululla on ollut erilaista kulttuuritoimintaa ja samana vuonna hyväksyttiin rakennuksen kunnostussuunnitelma. Iisalmen kaupunki myönsi 2015 yhdistykselle kulttuurin tunnustuspalkinnon. Kivikoulun kokonaiskunnostuksen rahoitussuunnitelma ei kuitenkaan onnistunut ja Pro Kivikoulu ry:n vuosikokous irtisanoi vuokrasopimuksen tänä vuonna. Surullista, mikäli tämänkesäinen näyttely jää viimeiseksi ja rakennuksen hyväksi tehdyt työt valuvat hukkaan. Nyt elokuun 13. päivä Kivikoululla julkaistaan Iisalmen koulun 140-vuotishistoriikki: Keltainen koululaukku – Kivikoulun kauniit ja karvaat kertomukset. Toivottavasti Kivikoulun historia saa jatkoa!

Kivinen tie, avara taivas -näyttelyssä oli esillä yläsavolaisten tai sieltä lähteneiden taiteilijoiden teoksia. Mukana olivat Timo Tolonen, Jarmo Husso, Jenni Turunen, Juha Kuosmanen, Liisa Pirilä, Arto Väisänen, Emma Fält, Seppo Kääriäinen, Olli Lähdesmäki, Petteri Tikkanen, Kaarina Kaikkonen, Veera Lipasti, Mikko Valtonen, Antti Johannes Kääriäinen ja Tuire Kurikka.

Timo Tolonen: Nimetön saari ja Männikkö, 2017, pastelli.

Kivikoulu oli ympäristönä inspiroiva ja sopivan rosoinen taidegalleriaksi. Osa taiteilijoista oli hyödyntänyt tätä omien töidensä ohessa, jolloin teos muuttui tilataiteeksi. Sisään astuessa ensimmäiset teokset eteiskäytävässä olivat Timo Tolosen pastellityöt. Kiviseinälle ripustettu luontoteema oli hyvä kontrasti: ihmisen rakentama vs. koskematon. Tolosen Nimettömän saaren ympäröimässä vedessä oli miltei sama sävy kuin seinän alareunan maalissa.

Jenni Turunen: Todennäköinen itsenäisyys ja Västäräkki; Juha Kuosmanen: Sijoitin, 2011, akryyli ja öljy kankaalle.

Luokkahuoneeseen oli yhdistetty Jenni Turusen herkkiä hiilipiirroksia sekä Juha Kuosmasen miltei hyperrealistisia kohtauksia arjesta. Turunen jatkoi töillään runollista ja hiljaista linjaansa. Viiva on herkkää ja usvaista ja kuvatut kohteet usein arvoituksellisia. Todennäköinen itsenäisyys sopi luokkahuoneen tunnelmaan ja penkkirykelmän eteen. Luokkahuoneessa usein tuijotetaan toisen niskaa ja koulussa opetellaan itsenäisyyttä, joka jossain vaiheessa vaihtuu todennäköiseksi.

Juha Kuosmanen: Perusta, 2016, öljy kankaalle.

Juha Kuosmanen kuului niihin taiteilijoihin, joista en etukäteen tiennyt mitään. Yhdistin hänet kuitenkin välittömästi tekniikkansa puolesta Asta Caplaniin, joka on myös vuosia kuvannut taidokkaasti arjen yksityiskohtia ja esineisiin heijastuvia valoja. Kuosmanen ja Caplan ovat molemmat taidokkaita valon, ja sitä kautta tunnelman tulkitsijoita. Esineet itsessään eivät puhu, mutta arjesta irrotettuina luovat mielikuvia. Kuosmasen Perusta sopi täydellisesti Kivikoulun tunnelmaan. Kukapa meistä ei olisi koulussa syönyt (välillä ehkä vähän kumisia) perunoita ja lihapullia. Miten valon avulla noinkin arkisesta aiheesta on luotu jotain niin kaunista? Ja katsokaa tuota pientä kastiketahraa lautasen oikeassa reunassa. Ilman sitä asetelma olisi hieman liian siloteltu.

Lieden viereen kuvatut asetelmat oli nimetty hauskasti siten, että kuvassa ei (enää) näkynyt sitä minkä mukaan ne oli nimetty: lautasella oleva korppu; pullossa ollut lääke tai paperin sisällä ollut voi. Miksi kuvata sitä mitä ei enää ole? Kuosmasen teoksista olisi saanut koottua oman postauksensa.

Juha Kuosmanen: (ylhäältä alas) Korppu; Uutta lääkettä; Voitelu, 2017, öljy kankaalle.

Arto Väisänen: Veivareita ja pyhimyksiä, 2017, öljyvärimaalauksia.

Arto Väisänen on vaihtanut mustavalkoiset hiilipiirrokset pikkuhiljaa vuosien saatossa väreihin. Hän kuitenkin luonnehtii itseään edelleen piirtäjäksi. Kivikoululla oli esillä öljyvärimaalauksia teemalla Veivareita ja pyhimyksiä. Opettajan asuntolassa oli juuri oikeanlainen materiaalien rosoisuus Väisäsen tyyliin: hilseillyttä maalia ja rapissutta betonia. Väisänen on kuvannut aiempinakin vuosina Veivareita, mutta oman tulkintani mukaan Pyhimykset ovat uusi aluevaltaus.

Arto Väisänen: Veivareita ja pyhimyksiä, 2017, öljyvärimaalauksia.

Väreissä ei oltu säästelty. Harmaaseen kulmahuoneeseen tulvi valoa ja Väisänen oli jättänyt teoksiinsa runsaita ja paksuja värikerroksia.

Arto Väisänen: Veivareita ja pyhimyksiä, yksityiskohta, 2017, öljyvärimaalauksia.

Arto Väisänen: Veivareita ja pyhimyksiä, 2017, öljyvärimaalauksia.

Maalauksissa olevat hahmot tunnisti pääasiassa pyhimyksiksi vain sädekehien avulla. Abstraktin ja esittävän rajamailla teoksista ei voinut suoraan sanoa mitä pyhimystä ne esittivät. Muotokieleltään osasin kuitenkin yhdistää yllä olevan teoksen alkukuvaksi Älä itke minua äitini -ikonin.

Arto Väisänen: Marat’n kuolema, 2017, maalausinstallaatio.

Väisäsellä on ilmeisesti meneillään taidehistoriallinen tutkimusretki, sillä Marat’n kuolema on nimensä mukaisesti lainattu installaatioon Jacques-Louis Davidin samannimisestä teoksesta vuodelta 1793.

Seppo Kääriäinen: Valokylpy, 2015, öljyvärimaalaus; Olli Lähdesmäki: Äärellä-kuvasarja, 2014, valokuva, pigmenttituloste.

Yläkerran aulassa värien ja materiaalinen rosoisuus jatkuivat. Auringonkeltainen Seppo Kääriäisen Valokylpy oli kaunis. Muistan nähneeni tämän sarjan teoksia aiemmin Kuopion taidemuseossa Seitsemän jättiläistä -näyttelyssä. Olen edelleen samaa mieltä siitä, että Kääriäisen keltaiset teokset ovat vaikuttavia isoina kokonaisuuksina. Valokylpy ei sisällöllisesti ollut itselleni niin vaikuttava kuin toiset maalaustaiteen edustajat. Keltainen väri on puoleensavetävä ja sivellinjälki sopi Kivikoulun tunnelmaan. Olli Lähdesmäen valokuva toisti seinämaalin sävymaailmaa, kuten Timo Tolosen teos ensimmäisessä käytävässä.

Olli Lähdesmäki: Äärellä-kuvasarja, 2014, valokuva, pigmenttituloste.

Valokuvataiteen suhteen olen siinä mielessä vanhanaikainen ja Cartier-Bressonmainen, että en yleensä välitä kuvamanipulaatiosta, vaan luotan ja uskon ratkaisevan hetken vaikuttavuuteen. Lähdesmäki kuitenkin tarinallisti kuvasarjansa näin:

Äärellä viittaa metsä-sanan alkuperään, joka on reuna tai ääri. Se on muinaisten suomalaisten käsitys metsästä. Suuret salot olivat aikoinaan niin laajoja, että metsän reunalla asuvat tunsivat elävänsä äärettömän, tuntemattoman, vieressä. Erämaiden kätköön piiloutui paljon outoa ja salattua. Metsää piti kiittää ja hyvitellä, se mitä ei osattu selittää, muuttui pyhäksi, luonnon uskonnoksi. Metsä on läpi vuosituhansien tarjonnut turvan ja ravinnon, myöhemmin myös elintason. Vaikka nykyään metsä on suomalaiselle joko teollisuutta tai vaihtoehtoisesti vapaa-ajan huvipuisto, emme täysin halua luopua alkusuomalaisten metsä-käsityksestä. Kun kuljemme oikeassa metsäisessä erämaassa, haluamme olla äärellä.”

Olli Lähdesmäki: Äärellä-kuvasarja, 2014, valokuva, pigmenttituloste.

Lähdesmäen kuvissa avautui se mystisyys, joka metsissä piilee. Peilikuviksi käännetyt kuvat kätkivät sisälleen kuin pieniä pesiä ja onkaloita. Toisaalta kuvista muodostui kasvoja ja erilaisia olentoja.

Näyttely oli mukavan monipuolinen ja hyvä osoitus siitä, kuinka tällaiset elämää nähneetkin rakennukset toimivat loistavasti taiteen esittelypaikkoina valkoisten gallerioiden ohessa. Hyvä esimerkki löyty myös Petäjävedeltä Keski-Suomesta, jossa Toinila, vanha paperikauppa, on otettu kulttuurikäyttöön. Kivikoulun näyttelyssä nousi esille samoja muinaisuskon ja mystisyyden teemoja, joita löytyy parhaillaan myös RIISAn Kohtaamisia ja Ars Liberan Juuret(on) -näyttelyistä. Suomalaisilla on kenties kaipuu mystiikkaan ja mystisyyteen, muinaiseen ja alkuperäiseen?

Kivikoulun Kivinen tie, avara taivas -näyttely ehti valitettavasti päättyä jo heinäkuun lopussa.
Kävittekö katsomassa?

Kommentit

  • Kuraattorin kommentti

    Kuraattori Seppo. Olit näyttelyn mielestäni ymmärtänyt persoonallisella tavalla, kuin olisin jo siitä samoin sanonut ja avajaisissa sanoinkin. Kiitos kirjoituksestasi.

    Seppo Kääriäinen kuvataiteilia näyttelyyn taiteilijat valinnut sekä sen pystyttänyt,

    • Henna Hietainen

      Hei Seppo, siispä kiitos Sinulle hienosta näyttelykokonaisuudesta. Ja pahoittelut ettei teksti ehtinyt ulos ennen näyttelyn päättymistä. Toivottavasti moni ehti sen kuitenkin nähdä myös paikan päällä. :)

Jätä kommentti

*