Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Sampo Kemppaisen akvarelleja

Siilinjärven taidekentällä kohisee. Pääkirjaston galleriatila Artsissa avattiin 3.4. Sampo Kemppaisen näyttely, joka pääsi välittömästi valtakunnallisiin uutisiin. Jos joku on onnistunut välttymään tältä ”tissikohulta”, niin taustatiedot ja jutun juonen voi käydä lukaisemassa esimerkiksi Ylen sivulta. Tiivistettynä kerrottakoon, että Kemppainen ei ollut pitänyt kiinni sopimuksesta, jossa kirjastotoimenjohtaja pyysi olemaan tuomatta näyttelyyn ”tissikuvia”.

Äkkiseltään tämä kuulostaa ihmeelliseltä taiteellisen vapauden rajoittamiselta. Artsin näyttelytoiminnan periaatteissa sanotaan muun muassa näin: ”Näyttelyiden tarjonnassa pyritään monipuolisuuteen. Mainostamiseen tarkoitetut näyttelyt tai taidemyyntinäyttelyt eivät sovellu Artsiin. Väkivaltaiset, rasistiset tai muutoin ihmisarvoa loukkaavat näyttelyt eivät myöskään sovi Artsiin. Näyttelyyn töitä valittaessa kannattaa ottaa huomioon, että yleisen kirjaston asiakaskunta on hyvin laaja pienistä lapsista ikäihmisiin saakka, ja esimerkiksi lapsiryhmiä käy säännöllisesti katsomassa Artsin näyttelyitä.” Taiteilijat velvoitetaan myös tutustumaan näyttelyohjeistukseen.

Ensin ajattelin, että tässä on tehty nyt kärpäsestä härkänen. Että kyllähan taidehistoria on pullollaan alastomia naisia aina antiikin Milon Venuksesta renessanssiajan Tizianin Urbinon Venukseen, saati nykyajan alastontutkielmiin. Artsissa olevat Kemppaisen naiskuvat ovat melko kesyjä ja sensuelleja, joten rintojen peittäminen teipeillä tuntuu mielestäni turhalta. Mutta kun vierailee Kemppaisen kotisivuilla katsomassa muuta tuotantoa, en ihmettele yhtään miksi kirjastotoimenjohtaja on ollut varuillaan.

Missään ei ole kuitenkaan käsitelty näyttelyä tai taiteilijaa kokonaisuutena sen suuremmin. Kemppainen on aiemmalta koulutukseltaan puuseppä, mutta valmistui muotoilijaksi Savonian ammattikorkeakoulusta 2016. Tuntuu hieman hassulta, että yhtäkkiä muotoilija onkin taiteilija. Hän hallitsee kuitenkin hyvin akvarellitekniikan ja hyödyntää töissään sen tuomaa herkkyyttä.

Ensisilmäys näyttelytilaan on pettymys. Artsin seinät huutavat miltei tyhjyyttään, sillä pienikokoisia töitä on esillä vain 10. Näistä kahdeksan on naiskuvia, joista neljän rinnat on teipattu maalarinteipillä piiloon, ja päälle on kirjattu tussilla mainosteksti FB: Artist Sampo Kemppainen. Ne kaksi muuta akvarellia kuvaavat Kemppaisen ystävän koiraa ja toinen kaupunkinäkymää. Kokonaisuuden mielenkiintoisin teos on juuri tuo kaupunkinäkymä.

Lähes mustavalkoisen työn keskiössä on kapea ja korkea rakennus, jonka juurella näkyy kuin sateen jälkeinen illanhämärä. Vasemmassa alakulmassa katua ylittää kaupunkilainen, oikeassa reunassa katsojaa lähestyy auto keltaisine valoineen. Katse kiinnittyy kuitenkin vaaleaan kerrostalorakennukseen, jonka kylkeen heijastuu varjokuva. Kuva muistuttaa ihmishahmoa, jonka päästä pilkottavat sarvet. Tämä luo teokseen jännitystä ja sopivaa ristiriitaa hiljaiseen ja pysähtyneeseen tunnelmaan.

Näyttely on keskeneräinen ja epätasapainoinen. Tissikuvia ei pitänyt olla esillä, mutta nyt ne ja muut naiskuvat ovat pääosassa, kun kaksi muuta teosta saavat kysymään: miksi nämä ovat esillä? Yleisesti ottaen pidän naiskuvista ja naisvartalo on mielestäni kaunis. Kemppaisen tapauksessa rinnat nousevat kuitenkin turhan suureen rooliin kokonaisuuteen nähden, jonka vuoksi harmonisuus särkyy. Kuten hän itse Uutis-Jousen haastattelussa sanoi: ”Olen kai vain mies, kun rinnoista tykään.”

Niin, tässä puhutaan jälleen taidehistoriallisesti miehen katseesta naista kohtaan. Nainen on ollut vuosisatoja alistettu taiteessa miehen katseen alle, jolloin vartalo saa tietynlaisen latauksen. Siihen ladataan toisenlaisia odotuksia ja katseita kuin vain tutkiessa taiteellisesti elävää (nais)mallia. Kemppainen tekee rajauksillaan ja kuvakulmillaan harvinaisen selväksi mikä häntä alastomassa naisvartalossa kiehtoo. Naiskuvat ovatkin mielestäni enemmän kuvituksia kuin varsinaisen taiteellisen luovuuden tuloksia.

Tämä on Kemppaisen ensimmäinen yksityisnäyttely. Olisin toivonut, että hän olisi panostanut lopputulokseen enemmän – ottanut haasteen näyttelystä ilman rintoja tosissaan, sillä siihen hänellä on kykyjä. Nyt tilasta ei saa minkäänlaista tietoa näyttelyn tematiikasta, taiteilijan ajatuksista, tekniikasta eikä näyttelyllä tai teoksilla ole edes nimiä. Sinnepäin leikatut akvarellipaperit on kehystetty lasisilla klipsikehyksillä, kun teokset olisivat olleet näyttäviä herkkyydessään ilmankin – jos niitä olisi ollut enemmän. Ripustustekniikoita on monenlaisia. Kemppainen ei ole mielestäni vielä löytänyt taiteellista minäänsä. Limingan taidekoulusta valmistunut Henri Kivioja on kiteyttänyt taiteilijuuden luonteen näin: ”Taiteilija on itselleni ikään kuin arvonimi, joka on päivästä toiseen ansaittava.” Toisaalta joku on sanonut, että taiteilijan arvo on taiteen arvo.

Jotain missä Kemppainen on kuitenkin onnistunut, on huomion herättäminen. Mediat saatiin koukkuun, joten ensimmäiseltä näyttelyltä kiitettävä saavutus. Tämän jälkeen ainakin Pohjois-Savossa tiedetään kuka on Sampo Kemppainen. Seuraavaksi Kemppaisen kannattaisi miettiä vakavammin taiteellista minäänsä ja kuinka brändätä itsensä. Ja lähteäkö brändäämään itseään puuseppänä, muotoilijana, taiteilijana vai muusikkona, joihin Kemppaisella on käsissään avaimet.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Kiitos katsauksesta – laitoin peukun vasta nyt kun ehdin silmäilemään.
    – näyttelyissä käyn joskus, viimeksi oli eräs arvostamani tuttava (maalauksen tyylikäs harrastaja)

    + ymmärrettävää tuo kirjastotilan säännöstö, oltava klassista siveellisyyden tyylitajua esillepanossa, kyllä

    (biologia kuuluu kouluun ja tiettyyn ikään, jos kohta jo lapsena on opittava tietty varovaisuus)

    – laitoin postaukseni loppuun kuvan luontaisen ihmisen ajoilta periytyvään tutkimuskäsitykseen viitaten tutkielman peppukuvia – kerrotaan, että rinnat ovat kehittyneet pystyyn kävelemään nousseelle pepun vastineeksi (siis miesten kiinnostuksen kohteiksi). Tasapuolisesti mies- ja naiskuvia – peppu liittyy myös miehisyyteen ja naisten kokemaan mielenkiintoon vastavuoroisesti, joten ilmaiskuvien kavalkadista David-hahmokin on esillä
    – taiteilijaa en sinänsä tunne, mutta huomio lisännee myyntiä

  • Sampo

    Wau! Kiitos arvostelusta ja todella paljon ajatuksia herättäviä huomioita. En ole kyllä ikinä perehtynyt itseni brändäämiseen, kun yleensä lyön vain kaikkea kivaa kasaan ja näytän sen maailmalle, mutta sitä täytyy nyt mietiskellä oikein ajan kanssa.

    • Henna Hietainen

      Hei Sampo. Kyllähän jokainen meistä brändää itseään jatkuvasti huomaamattaan esimerkiksi omalla käytöksellään. Ja taiteilijat tietenkin omilla töillään. Kuten sanoitkin, kannattaa miettiä kuinka ja millaiseksi brändätä oman taiteellisen minän, ettei käy kuten esim. Teemu Mäelle, joka muistetaan lähes vain ja ainoastaan kissayhteydestä. Julkisuutta ja teoksia on monenlaisia.

      • Eino J. (maallikkona)

        Hyvä tuosta vielä tulee.

        + Eräänä iltana näytettiin pitkin maailmaa kasveja maalaamassa kiertäneen rouvan maalauksia, hän siirtyi vesiväreistä öljyväreihin.
        + Pari kertaa on ollut esillä myös brittien sodanajan pääministerin yksityinen maalausharrastus, mikä sekin lumosi maallikon (W. Churchill). Ohjelma kiinnosti lähinnä kun oli poliitikosta kysymys

      • sampo

        Oisinki niin kuulusa. Sehän pääsee aina telkkariin ja kaikkialle antamaan asiantuntijalausuntoja. Mut tunnetaan tätänykyä tissimaalarina. Ja sekin on okei xD

Jätä kommentti

*