Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

”Tunne joko välittyy tai ei” – ja Israel Galvánin flamencosta se välittyi

Katsoin samana päivänä 15.6. Kuopio tanssii ja soi -festareilla Israel Galvánin FLA.CO.MENin ja NDT2:n (Nederland Dans Theater 2) neliosaisen nykytanssiteoksen (SH-BOOM!, mutual comfort, Solo, Cacti).

On varmaan synti verrata kahta niin erilaista esitystä keskenään, kun Galván on kokeneempikin kuin NDT2:n nuoret tanssijat. Mutta yhdellä tasolla niitä mielestäni voi verrata: välittyikö tunne katsojille vai ei?

”Tunne joko välittyy tai ei”, toteaa Israel Galván festarin käsiohjelman haastattelussa.

Galván uudistaa flamencoa suvereenisti ja suorastaan anarkistisesti leikitellen rikkoo sitä ja rakentaa uusiksi. Valkoinen keraaminen flamencokenkä pantiin näyttämöllä tuhannen sirpaleiksi. Kanonisoituneen, nuottitelineeltä muka lukemansa tanssin partituurin hän silppusi yksittäisiksi sivuiksi ja paperitolloiksi.  Hän leikitteli ja viesti muillakin artefakteilla: rummuilla, joiden pedaaleeja polkemalla hän vahvisti flamencokenkiensä kantojen äänet satakertaisiksi, ja kolikkomatolla, jonka rahakerros oli ensin suistaa tanssijan kumoon. Mutta tämäpä sinkautti  lopuksi kolikkoläjän ympäri näyttämöä ja osoitti rahalle sille kuuluvan paikan.

Se, mitä Israel halusi tanssillaan sanoa, levisi kuin neste ympärillemme, tunkeutui meihin sieraimista, silmistä, korvista ja suusta sisään ja teki meistä puolentoista tunnin ajaksi yhtä hänen ja hänen tanssinsa kanssa. Emmekä me hukkuneet, vaan hengitimme tuota nestettä yhdessä hänen kanssaan. Jos tämä ei ole kontaktia esiintyjän ja hänen yleisönsä välillä, niin mikä on?! Itkin ja nauroin vuorotellen.

Vallankumouksellinen kapinallinen pani meidät kokemaan myös ihmiskunnan kulttuurievoluution. Sen alussa oli vain pimeys ja muutama korkealla näyttämön katossa loistava lampputähti. Israel liikkui mustuudessa ympärillämme pitkin katsomon reunoja ja loi ääniä. Ensin epäorgaanisia, kun elämää ei vielä ollut, sitten, Israelin tehtyä kierroksensa koko katsomon ympäri, millä hän sulki meidät kuin viidakon nuotiopiiriin, muusikot aloittivat pelkistä äänteistä koostuvan laulun. Alkuihminen ryhtyi haparoiden luomaan suhdetta häntä ympäröiväan maailmaan.

Äänteet muuttuivat tuvalaisen kurkkulaulun suuntaan ja lopulta kahden flamencolaulajan väliseksi dialogiksi. Äänteistä tuli sanoja, mutta silti surullista torvea soitti sininen apina. Sillä kun valonhetin suunnataan ihmiseen ylhäältä päin, niin apinalta hän otsansa ja silmäkulmiensa heittämine varjoineen vieläkin näyttää.

Ja kun tultiin nykyaikaan, rokin hypnoottinen jumpurytmi täytti lavan ja katsomon ja nosti meidät tuoleiltamme ilmaan. Parrakas kitaristi halusi rikkoa soittimensa repimällä sen kieliä kynsillään, nuottiteline kaatui pitkälleen ja perinteiset partituurit hajosivat riekaleina Isrealin ja muusikoiden jalkoihin!

Läpitunkevan rytmin keskellä perinnettä edustava setä koetti vielä näyttää Israelille, miten flamencoa kuuluisi tanssia. Ei ei ei! Flamencorobotit saivat väistyä ja tilalle tuli tanssijan oma kieli, joka työnsi syrjään perinnesedän ohjelmoimat algoritmit!

Kun suomalainen kadulla lähestyy spontaanisti toista suomalaista haluten purkaa tuntemattomalle ihmiselle vaikutelmansa esityksestä, jonka olimme juuri nähneet, niin siinä on todiste, että olimme olleet todistamassa Laatua.

Olihan NDT2:kin toki hyvä, nuorilla nykytanssin tanssijoilla oli taitavat liikesarjat ja käärmemäisen notkeat akrobaattivartalot, jotka taipuivat sekä huumorille että ihmissuhteiden pateettisemmalla tarkastelulle. Mutta vaikea oli heistä vaikuttua, sillä niin syvät jäljet syövytti mieleen Israel Galvánin flamenco ja se kollektiivinen kokemus, johon hän ja hänen kuusi muusikkoaan vetivät meidät katsojat mukaan.

Israel Galván tuli katsomoon ja katsojiin. NDT2 pysyi edessämme lavalla. Anteeksi NDT2! Toisen kerran sitten, kun Galván ei kalva mieltä samana päivänä!

Kuvat: Kuopio Dance Festival, viralliset medialle tarkoitetut kuvat esityksistä.

Jätä kommentti

*