Paskan lenkin jälkeen seuraa aina jotain tykimpää, vai miten se vanhan kainuulainen sananlasku menikään.

Joka tapauksessa sunnuntain pitkän jolkottelun jälkeinen masis, oli tiistain rypistysten jälkeen muisto vaan.

Kolme kertaa seitsemän minuuttia kynnysvauhdilla oli päivän treeniteema.

Tosin en ole tähän ikääni mennessä selvittänyt testillä, mikä oikeastaan on oma aerobinen ja anaerobinen kynnys. Toistaiseksi on riittänyt oma fiilis.

Reilun kymppiminsan verkan perään eka seitsemän minuutin pätkä keskivauhdilla 4.25 min/km ja syke 150, kahden minuutin hölkkäpalautus, uusi vauhtirykäisy 4.11 km/min ja syke 154, kaksi minuuttia palautusta ja vika pätkä 5.33 min/km ja syke 155. Selitys viimeisen vedon hitaampaan vauhtiin on juostun pätkän ylämäkivoittoisuus.

Huomaa kyllä, että näin juoksukauden alussa on vaikeaa hillitä vetojen vauhtia. Eka meni auringonpaisteessa intoillessa nytkin liian vauhdikkaasti, ja lupaus maitohappoisista etureisistä oli valmis. Eikä toisen ja kolmannen vedon välinen palautuskaan sujunut hölkäten, ihan reteesti kävelin.

Hutiloinnistani ja vauhtihötkyilystäni huolimatta treeni onnistui. Itselleni sopii ihan selkeästi, että ajoitan tällaiset semikovat harjoitukset vapaapäivilleni. Saan rauhassa miettiä juoksulle sopivan ajankohdasta päivästä optimaalisella tankkausvälillä.