Ihana treenikesä, jota seurasi vaikea jakso

Yksi kesän parhaista juoksupäivistä, mäkivedot Kuopion Jynkänvuorella.

Kesälomani on nyt nautittu. Viikot menivät niin hujauksessa, etten ehtinyt päivittämään blogiani treenikuulumisilla.

Someilun sijaan juoksuharjoituksia sain mahtumaan heinäkuisiin viikkoihin.

Loman aikana tavoitteenani oli nostaa harjoitusmääriä ja –tehoja. Niin myös tapahtui. Sain vedettyä kovempaa treenisettiä vajaat kolme viikkoa. Kunnes tuli torstai 30.7. ja takkini oli aivan tyhjä. Puolen tunnin hölkkäilyn jälkeen totesin, että nyt on edessä useamman päivän lepojakso. Treenikesän seinäiltaani ennen mahdutin viikkoihin kivasti päiviä, jolloin juoksin niin aamu- kuin iltapäivällä. Vauhtilenkeillä onnistuin puristamaan vedoissani sekunteja sitten alkukesän nopeuteeni. Voin sanoa, että juoksu kulki.

Vuokatinvaaran metsäpolut vievät juoksijan tunnetiloihin, joita ei saa rahalla.

Vuokatinvaaran metsäpolut vievät juoksijan tunnetiloihin, joita ei saa rahalla.

Elokuun ensimmäinen viikko meni reissun päällä, parin lenkin voimalla. Elokuun toisen viikon päähän taas oli ruksittu pitkästä aikaa kisa, Länsiranta-Hölökkä. Se tarkoitti sen viikon juoksuille valmistavaa taajuutta sopivaan kisavauhtiin 13,6 kilometrin matkalle.

Päivät ennen 15. elokuuta juostua Länsiranta-Hölökkää menivät peruspelonsekaisin. Tunne jaloissa ei ollut edellisviikon huilista huolimatta kovinkaan luottavainen.

Itse kisa oli tapahtuma aivan mahtava. Se järjestetään Kuopion länsipuolen maalaiskylämaisemissa, todella mäkisissä sellaisissa. Vaikka Länsiranta-Hölökkä on osallistujamäärältään kaukana massakisasta, kaikki toimi kuin unelma. Annan vahvan suosituksen tapahtumasta jokaiselle juoksuintoilijalle ensi vuodelle!

Lopulta pystyi pinkomaan mäet läpi aikaan 1.02,37.

Elokuun 15. päivä kävin juoksemassa Länsiranta-Hölökässä 13,6 kilometriä. Aika 1.02,37.

Elokuun 15. päivä kävin juoksemassa Länsiranta-Hölökässä 13,6 kilometriä. Aika 1.02,37.

Aika on ihan jees, mutta oma juoksuni ei kivunnut tutulle kisatuntumalle oikeastaan missään vaiheessa. Nyt ymmärrän, kun urheilija ihmettelee ja hämmästelee kautensa tärkeimmän hetken jälkeen, ettei vaan saanut puristettua ulos sitä parastaan. Niin kävi minulle. Ja sattuipa toiseksi viimeiselle kilometrille erittäin opettavainen heikko hetkikin.

Kisan jälkeinen olotila jatkui kotona sanalla plääh. Tunne ei ollut perinteistä annoin kaikkeni ja haluan nyt vain levätä. Tuntui paremminkin, että onko tässä nyt edes tehnyt jotain.

Harmikseni juoksutuntumani ei ole ainakaan kisan perään parantunut. Tämän viikon pari lenkkiä ovat hieronnastakin huolimatta tuntuneet todella, todella vaikeilta. Ei kulje sitten millään.

Kuopio-maratonille on aikaa kaksi viikkoa. Olen nyt hankalien päivien keskellä uskotellut itselleni, että kuntoni ei pitäisi kadota seuraavien 14 vuorokauden aikana mihinkään. Että olen yhä tavoitevauhdissani. Että minun on mahdollista alittaa puolimaratonilla 1.40. Että nyt tarvitaan vain malttia ja oikeat keinot kaivaa esiin kepeät koivet.

Jätä kommentti

*