Niin ihanaa ja kamalaa treeniä yhtä aikaa

Puijon raput ovat jo legenda kuopiolaisena treenipaikkana. Täällä viihtyvät niin kuntomammat kuin huippu-urheilijat.

Vaihtoehtojen sarja saa jatkoa. Viikko sitten pitkä juoksulenkki korvautui pyörän kanssa kurvailulla. Viimeisin vetotreenini vaihtui puolestaan jokaisen kuopiolaiskuntoilijan ”lemppariin”.

Sen sijaan, että olisin noudattanut orjallisesti ohjelmaani ja painellut viikon kovimpana harjoituksenani kolme kertaa kahdeksaa minuuttia, otin suunnaksi Puijon rappuset. Tai itse asiassa koko perhe otti. Mieheni kanssa hinkkasimme vuoron perään rappusia ylös-alas, ja lapset puuhasivat omia juttujaan ensin rappujen yläpäässä ja lopuksi alhaalla.

Perusmeiningillä ensin yksi nousu kävellen, siitä seuraavat rappust

elut hitusen joka kierros ruuvia kiristäen. Takuu hapotuksesta. Viimeisen nousun jälkeen tekee tuskaa päästä takaisin alas, kun jalkoja tärisyttää.

Vielä kun muistaisi lämmitellä terhakammin, niin treenin anti olisi ollut täyskymppi.

Puijon rapuissa yhdistyy liikkumisen tunneskaalan ääripäät: ihanuus ja kamaluus. Varsinkin jälkimmäistä oma kroppani tarvitsee tasaisin väliajoin. Aina ei saa olla happy-happy-joy-joy. Tunnetta, kun treenin päätteeksi meinaa laatta lentää. Ja kyllähän se hyvän olon tunne kairautuu esiin sitten tunti, kaksi myöhemmin.

Jos kysyt, että miksi, niin siksi: kukaan ei kehity, jos junnaa esimerkiksi juoksunsa kanssa aina samalla mukavalla alueella (nimimerkki kokemusta on). Kun tietää, miten pahalta voi joskus niinkin yksinkertaisen asian kuin lenkkeilyn parissa tuntua, osaa näitä fiiliksiä käyttää apunaan esimerkiksi puolikkaalla tai kokonaisella maratonilla. Sitä tietää, että oli olo miten paha tahansa, eikä millään enää jaksaisi juosta riittävää kovaa vauhtia, niin taistelemalla samaa kyytiä odottaa edessä yleensä aina se paras tunne. Voittajafiilis maalissa.

Lupaan, että Puijon raput vetää naaman kuin naaman irveeseen.

Lupaan, että Puijon raput vetää naaman kuin naaman irveeseen.

 

Kommentit

  • Annie

    Kiitos blogistasi! Mielenkiinnolla sitä seuraan ja ihmettelen juoksennellessani, että miten tällainen perustoiminto voi olla niin vaikeaa! :D Toivotaan, että harjoittelu kantaa joskus hedelmää.

Jätä kommentti

*