Nyt parin viikon köhäilyn jälkeen näyttäisi, että räkätauti olisi vihdoin nujerrettu. Tosin siihen vaadittiin jo stydimpää lääkitystä ja pari päivää kunnon lepoa.

Taudin myötä menivät myös juoksuviilauksen testikisat uusiksi. Viime viikonloppuna kun olisi ollut tarjolla kaksikin mahdollisuutta kokeilla vauhtia kympillä. Ärsyttävää. Kaiken lisäksi näyttäisi, että ihan lähiviikkoina ei ole Kuopion lähialueella tarjolla numerolappua rintaan sopivalla matkalla.

Toipilaana olemisessa on melkeinpä omaa olotilaa tuskallisempaa katsoa muiden kuntoilua. Kun toiset saa ja itse ei. Päälle puskee kunnon liikuntakateus.

Jos jotain positiivista voi röhäilystä poimia, niin kropan herkistyminen. Eka lenkki toki oli vielä melkoista tahmailua, mutta tauon jälkeinen toinen treeni oli varsin maistuva. Kevyet koivet ja vauhtia pystyi kiristämään veto toisen jälkeen. Eikä eilisessä kelissäkään ollut mitään valittamista. Päinvastoin se oli ensipuraisu tulevasta kesästä. Ei tarvinnut pantaa korvien suojaksi, hanskoja lämmittämään sormia, eikä takkia. Pitkähihaisessa juoksupaidassa meinasi melkein tulla jo kuuma.

Parasta on myös lenkkiseurani tänä keväänä. Otan usein lapset mukaani, jos juoksen maksimissaan tunnin pätkän. Pikkutyypit sinkuttavat pyörillään minkä ehtivät, ja itse yritän pinkoa perässä minkä ehdin. Ihan parasta.