Saako aikuinen kuntoilija kilpailla?

Viisi kisakilometriä olivat yhtä aikaa kamalaa ja ihanaa.

Juoksuttaa-blogin Piia (tuttu myös Kuopio-maratonin someryhmästä) summasi loistavasti yhteen aiheen, jota olen itsekin huhtikuun ajan mielessäni pyöritellyt.

Kisat ja kisaaminen. Eli miksi tavan aikuiskuntoilija osallistuu esimerkiksi juoksukilpailuihin. Lukekaa Piian pointit, niihin ei ole minulle mitään lisättävää.

Oma kauden ensimmäinen kisani oli viime lauantaina juostu Maaninka-hölkkä. Matkana viisi kilometriä.

Automatkan aikana mielessäni pyöri, että miksi ihmeessä minä 35-vee äiti-ihminen lähden hipsuttelemaan muiden joukkoon, tekemään sitä oman kuntoni tämän hetkistä parasta juoksua, joka on oikeisiin juoksijoihin verrattuna ajaltaan ihan vitsi. Siis jännitti aivan h-vetisti.

Onneksi lähdin. Kisa antoi jatkoa ajatellen ihan älyttömästi.

En ole aikuisiällä kisannut noin lyhyttä matkaa ikinä. Jo pelkästään se, että yrittää rytmittää voimavarojaan ja vauhtiaan viiden kilometrin matkalle oli yhtä aikaa kamala (johtuen liian lyhyestä verryttelystä) ja ihana olotila. En usko, että kukaan koskaan voi saada samanlaista kokemusta perustreenilenkillään, vaikka kuinka yrittäisi. Kisa on aina kisa, ja siihen syttyy ihan varmasti jokainen.

Kellotetun kisa-ajan jälkeen on huojentavaa lähteä jatkamaan harjoitteluani puolimaratonille. Tiedän nyt, mihin tällä kunnolla pystyn. Tiedän myös, että juoksukuntoni viilaamisessa on vielä paljon petrattavaa. Samalla sain luottoa siihen, että ennätystavoitteluni on täysin realistinen.

Sekin on selvää, että yksi kisa ennen puolimaratonia ei riitä. Kilpailuhenkisenä juoksukisakoukkuun on nyt naksahdettu. Kisakalenteria sopivan kympin matkan osalta onkin plärätty viime päivinä kuumeisesti.

Jätä kommentti

*