Työkaverini kysyi tänä aamuna: ”Jännittääkö?”. Olin hetken hölmistyneenä, että mitä ihmettä tässä pitää jännittää. Kunnes tajusin. Juoksukauteni huippuhetkeen on aikaa kolme vuorokautta.

Kun nyt fiilistelen tunnelmia, niin jännitys antaa vielä odottaa. Tiedän, että sen vuoro on lauantaiaamuna. Oloni on aika levollinen tällä hetkellä. Kun tietää, että mitään hokkuspokkus-temppuja ei voi oman tuloksensa eteen enää tehdä, ei voi kuin odottaa.

Viimeistä viikkoa vien samalla kaavalla kuin ennen aikaisempia massakisoja.

Maanantaina kävin hieronnassa. Vieressäni työpöydällä on litran pullo tankkausjuomaa. Tänään keskiviikkona ja huomenna torstaina kiinnitän huomiota, että ruokavalintani ovat normaalia hiilaripainotteisemmat. Kun takana on ”jo” kolme puolimaratonia, on tämä tankkauskuvio toiminut aiemminkin. Turha siis kikkailla energioidensa kanssa.

Viikon juoksusaldo on tällä hetkellä nolla. Avaavasta hieronnasta palautuminen vie minulla aina muutaman päivän, joten tänään on luvassa puolentunnin kevyt hölkkä. Huomenna torstaina teen viimeiset vetopätkät. Päälle venyttelyt päivittäin, kunnon yöunet ja ei kun fiilis katossa lauantain starttiviivalle.

Onnennaama viime kesältä. Iloa ilmeeseen syntyy, kun pääsee ravaamaan reilut kymmenen kilometriä Vuokatinvaaran poluilla.

Sunnuntaina kävin juoksemassa pätkiä uudistuneelta Kuopion maratonin reitiltä. Kokemuksistani lisää täällä.

Olen myös muistellut menneen kesän harjoituksiani. Niitä onnenhetkiä, joita kuntoilu on jälleen kerran tarjonnut!