Uutta puolimaratonin enkkaa pukkaa

Heinäkuussa juostusta puolimaratonajastani tirisi Kuopiossa kolmisen minuuttia.

Tämän blogini ensimmäinen päivitys päättyi kuvailuun matkastani kohti uutta numerosarjaa.

Ja sitä se nyt on. Puolimaratonennätykseni nimittäin. Lauantainen juoksuni Kuopion maratonilla päättyi bruttoaikaan 1.37,53. Kun ajasta riisutaan lähdössä joutumani seisoskelu ruuhkassa, jäi nettoa jäljelle 1.37,29.

Tämän juoksukauden tavoitteenani oli päästä alle 1.40.

Ja nyt kun se on saavutettu, ei hommaa voi jättää tähän.

Se on päällimmäinen fiilikseni lauantain kisan jälkeen. Seuraava haasteeni on hilata ennätykseni puolimaratonilla alle 1.35 (ensi kaudella?). Katsoa löytyykö tästä keski-ikää lähestyvän äiti-ihmisen kropasta vielä reserviä moiseen. Kun on ihmistyyppiä, joka ei varsinkaan sportin puolella helpolla tyydy vallitsevaan olotilaan, jää jotain aina hampaankoloon.

Eivät viime päivät ole olleet pelkkää uuden tavoitteen asettelemista. Ne ovat olleet oman melko lailla onnistuneen juoksuni fiilistelyä.

Uusittu Kuopio maratonin reitti oli haastava. Jotenkin sitä toivoisi, että saisi massakisassa tulla vähintään tasamaaosuutta pitkin ja urku auki viimeiset kilometrit. Kuopiossa näin ei todellakaan ollut. Mäkiä joutui punnertaa ylöspäin ihan viime kilsoillakin.

Toisaalta jos tuolla radalla pääsen ennätykseeni, niin mitä se voisi olla helpommalla reitillä.

Viime päivät ovat olleet myös sen fiilistelyä, että elokuun alun melkein epätoivoisesta vaiheesta huolimatta osasin rytmittää harjoituskauden treenini kutakuinkin oikein. Tiedän, ilman testejä, mikä on suurin piirtein kynnysvauhtini ja minkälaisia harjoituksia viikkoon pitää sisällyttää, että kehitystä tapahtuu.

Uskoa ajan parantamiseen antaa myös se, että tämä oli ensimmäinen juoksukisani, jonka aikana en tuntenut polvissani (varsinkaan leikatussa) minkäänlaista kipua. Myös kisan jälkeinen tunne kropassa oli jotain uutta. Totta kai olin väsynyt, mutta en mitenkään jyrän alle jääneen oloinen kuten heinäkuun alussa Varpaisjärven juoksun jälkeen. Kunnossani on siis tapahtunut jotain.

Siksi matkani kestävyyslajien parissa pitää jatkua.

Jätä kommentti

*