Lehteä lukiessani pysähdyin erään kolumnin kohdalla. Jäin miettimään aihetta tarkemmin. Asian ydin oli nimittäin keskustelukäytäntö.

Nykyään kun on niin helppoa keskustella tuttavallisesti Sinun kanssa, olitpa sitten minkäikäinen tahansa.
Vanhemmalla Sinuttelu nuorempaa kohtaan tuntuukin luontevalle, ei siinä mitään.
Mutta entä toisinpäin? Kuulostaa absurdille. Epäkunnioittavalle.

Kun kuulen jonkun sinuttelevan .. vaikkapa 91 vuotiasta, niin Se kuulostaa korvaani kerrassaan jopa halventavalle?
Eikö korkea ikä itsessään jo anna aihetta kunnioittavaan teitittelyyn?

Olen itsekkin tomerasti ollut sitä mieltä, että tottakai minua saa sinutella. Olen kulkenut virran mukana.
Olen viime aikoina huomannut itsessäni ilmiön että kun puhuttelen vanhempaa ihmistä, teitittely on tullut luontevasti ensimmäisenä mieleeni.

Miten koomiselle kuulostikaan tässä muutama ilta sitten kun tv:ssä eräs haastattelija sinutteli vanhempaa haastateltavaa.
Haastateltava taas puolestaan korrektina teititteli itseään nuorempaa.

Ennenvanhaan, siis silloin kun minä olin lapsi ja jo aikuinenkin, teitittely kuului asiaan itsestään selvyytenä. Niinpä teitittelin Isää ja Äitiä. Samoin kaikkia vanhempia ihmisiä.Jos ei sitä älynnyt tehdä, sai koivuniemen herrasta!

Nykyisin kaikki ovat iästä riippumatta yhtä sinää…? Tulee epämukava olo. Olisiko sittenkin järkevämpää ottaa vanha tapa uudelleen käyttöön? Eikä se ole iäkkään etu kohteliaaseen teitittelyyn, vaan sitä pitäisi käyttää muittenkin kanssa keskustellessa ennen niitä sinunkauppoja?

Tätä pohdiskelin, tässä pimeyden hiipiessä, katuvalojen loisteessa.

Maire Kröger