Ennen oli ennen; nyt on nyt!

Niinhän se on  mutta väitänpä että silloin ennen oli kaikki yksinkertaisempaa.

Radiota kuunnellessa haaveili ” näköradiosta ” posti hoiti tiedotuspuolen: kirjeissä ja sanomalehdissä  oli se sosiaalinen media. Radiolla  oli vahva asema tiedotuksessa, uutisten aikaan oltiin kuin kirkossa. ( muulloin radio oli kiinni )  Muuten ei sen puoleen, sunnuntaina kirkonmeininkien aikaan ei päässyt edes kavereille lähtemään… kiltisti vasta jumalanpalveluksen jälkeen vasta. Vähän pitkästytti, mutta eihän sitä saanut näyttää..

Mitäs se on nyt tuo meno ja meininki?

Työssä olevat kokevat rajattoman työajan, toivon mukaan työaikalaki on edes  sanelemassa työaikaa  vuorotyöksi.  Kuitenkin pitkät työpäivät pusertavat tekijästä mehut ja kotona eletään ressin rajoilla joka saralla, hallitus mesuaa että ei tehdä lapsia. Kuka jaksaa.. kuka uskoo ja uskaltaa enää?  Että lapsella voisi  tulevaisuudessa olla paremmin, maailman  nykymenoa seuratessa.?

Miten oli ennen?

Muistan, joskin hämärästi, ilman tarkennuksia, että keväällä ilmestyi kaupunkilapsia 1-2 tai 3 meille maalle koko kesäksi. Laihoja, kalpeita lapsia. Vuosiluku oli jotain 40 luvun puoliväli…  Myöhemmin alan jo muistaa tarkemmin että se oli jonkunlainen aikuisten diili, perheet maalla ottivat kaupunkilapsia kesäksi kasvamaan ja vahvistumaan, ja alussa he vain silmät pyöreinä katselivat maalaistalon ihmeellisyyksiä, mutta uteliaisuus voitti ja pian sain leikkikavereita, joista minulla oli pulaa, ainoa kun olin sitä ikäluokkaa..

Niin oli lapset vahvistumassa koko kesän, Saivat ehtaluomuruokaa, ruisleipää, marjoista kiisseleitä, kalakukkoa, karjalanpaistia, oikeaa maitoa, ei mitään kurria, sehän oli vasikoitten maitoa! Saivat itseluottamusta lisää..

Syksyllä kun vanhemmat haki lapsiaan, eivät he meinanneet tuntea heitä! Kotona oli voitu kohentaa taloudellista tilaa ja levätäkkin. Oli pantu lapsia alulle luottavaisin mielin ja se sukupolvihan se nyt kolkuttelee eläkeellepääsyä! Niin se aika kuluu..

Mitä se on nyt?

Hörppäilen kahvia partsilla, kuuntelen rakennustyömaan kolinaa, seurailen lokkien ja pääskysten kisailua. Katselen pihalla lasten leikkiä hiekkalaatikolla. Ajattelen.

Tunnen sääliä pienelle tytölle joka yrittää keskittyä hetkeen, kohta jo äiti lähtee töihin, hophopp..  Ote leikkiin kirpoaa ja hysteerinen itku karkaa huulilta. Ei kiva leikki, eikä kivaa aina lähteä koti-tarha-mummola rumballe.

Aina auki oleva liike-elämä heijastuu lapsiin, lasten myötä meihin ikä-ihmisiin.

Lapsi näyttää olevan vain 2 sijalla perheessä, etusijalla ovat koirat.  Enempää en niistä sano, muuten hajoaa pankkki! Vaan sen sanon että haukkuvat koirat ei sovi kerrostaloon.

Mutta Hei, nyt otan toisen kupin kahvia ja lähden partsille..

Aamuvirkku

 

Jätä kommentti

*