Pyhäinpäivänä

MUISTO

MUISTO

Pyhäinpäivä vai Halloween? Suru vai ilo? Siinäpä samalle päivälle kaksi täysin vastakkaista mielenkuvaa.

Minua on häirinnyt Halloween sirkus reippaat 30 vuotta, nimenomaan kun se on ympätty surevien omaisten päivälle. Ne ei vaan sovi yhteen. Joka ei ole hukkunut surun sumuiseen kuplaan, sieltä ponnistellut valoon, se ei pidä kummitusten mustasta leikistä. Se tuntuu pyhäinhäväistykseltä.

Kun suru tulee vieraaksemme, se ei suinkaan ole odotettu kunniavieras. Se tulee aina odottamatta, vaikka olisi silmin nähden odotettu kun ihminen riutuu viimeisiä päiviään täällä keskuudessamme.Silloin sitä toivoo tulevaksi, armahtaisi kivuliaan elämän.

Omakohtaisesti kokeneena voin sanoa, että kun suru tuli vieraakseni, niin olin senjälkeen puolivuotta harmaassa sumukuplassa josta en nähnyt eteen, en taakse, en tiennyt olinko edes olemassa. En tuntenut muuta kuin surua. Siitä sumuisesta kuplasta herättyä huomasin vihdoin ympäristöni..? Ansiotyön, lapset jotka tarvitsi hoitoa ja ruokaa. Tavallinen elämän arki iski vasten kasvoja. Olin tehnyt asioita horroksessa, koneellisesti ja tietämättäni. Se oli vaikeaa aikaa kun mieleni kyseli alinomaa, miksi, miksi, miksi? Surujen kirjaani ei voinut lukea edes papiksi aikova miniäkään. Purin siihen pahaa oloani. Kului kymmenen vuotta aikaa suremisessa, sitten vasta luovutin harmaan maan. Kun uusi vierailu surulle tuli luokseni 8 vuotta sitten, en sitä uskaltanut edes käsitellä. En vieläkään. Varmaan hukkuisin siihen taas. Mieli hyväksyy tapahtuneen lievemmin kun se on vaan hyväksyttävä, ei auta muu.

Mutta lastensa menetystä kun ei opi ymmärtämään, ei.

Sytyttäkäämme kynttilät poismenneittemme muistoksi ja minä ainakin käännän selkäni koko Halloweenille. Sillä he eivät tiedä mitä tekevät. Tai tietävät. On helpompi ilakoida kuin surra.

Maire Kröger

Jätä kommentti

*