Tuhat elämääkö ?..

Raukea lauantaiaamu. Märkä asfaltti kertoo yösateista, parvekkeen viimeinen kesäkukka riiputtaa surkeana lehtiään ja kukkiaan.
Lähestytään päivä päivältä kohti syksyä, nollan alapuolella olevi öitä. Ja sitten, päiviäkin!

Silloin, näinä sateisina ja kylminä päivinä kasvaa luettavien kirjojen kasa yöpöydälläni. Olen jemmattu pitkin kesääkin jo, vaikka tiedän, että ehdinkö lukea. Lukeminen on hidastunut iän myötä.

IMG_0591

Facebookissa kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuus seuraavasti: ” Kun on lukenut tuhat kirjaa, on elänyt tuhat elämää..” Tekstissä kerrotaan Haapajärven kirjaston työntekijöistä jotka jakavat lukukokemuksiaan Tuhat elämää blogissaan. Hyvä idea.

Kuopion kirjasto myös palvelee meitä hyvin joka saralla, mutta blogista ei minulla sentään ole tietoa? Jos ei ole, niin minusta se olisi kokeilun arvoista. Myös Facebook lähennyttäisi kirjauutuuksien tiedotuksessa?

Hyvin meillä täällä Kuopiossa silti palvelu pelaa. On perinteinen lainaus, on Kirjoja kotiin palvelu ( korkean iän saavuttaneille ja liikuntaesteisille kohdistuva palvelu ), on E-kirjasto, ( Ellibs palvelu, ( kirjastokortin numeroa vastaan lainattavissa), Vinkkitoria, ja mitä kaikkea sitä onkaan. Jokaiselle jotakin luettavaa, laidasta laitaan.

Minä olen ahkera lukemaan, ollut siitä asti kun opin kirjainten merkityksen hoksaamaan. Kotona ei paljon kirjoja ollut. Ei maalla -50 luvulla joudettu kirjoja lukemaan, eikä ollut rahaa niihin sijoittaakkaan. Kärtin edes Lasten kuvalehden tilaamista, joka kyllä tuli Lasten Maailmana. Siitä en oikein olisi välittänyt mutta lukuintoa se vähän lievensi.
Koulun suppea kirjasto tuli luettua nopeasti, ja oli pakko suunnistaa kirkonkylän isoon kirjastoon. Mikä mahtava tunne kun näki sen kirjarivistön! Sai etsiä tosissaan mieleistä lukemista. Ensimmäiseksi lainaukseksi valikoitui Hans-Ulrich Horsterin kirja Lapsi 312. Sisältö osoittautuikin hyvin läheiseksi, jaksoin lukea sen loppuun asti. Kirjan sisältö on tullut mieleen myöhäisenpinäkin vuosina. Vaikuttava kirja. Lukuelämyksiä on sen jälkeen koettu 60 vuotta, vaihtelevasti.

DSCF1021
Aarteitani ovat hyvin vanhat kirjat. Niiden ruskistuneet sivut, hapristuneet lehdet kerovat tarinoita, joita on lukenut useat sukupolvet ennen minua. Tuhat elämää?

Kirjojen luku liittyy opittuun lukutaitoon. Äidinkieli oli vain 8, mutta intoa lukemaan se ei haitannut, vaan nousi sitten 9 kun paahdoin kirjojen kimpussa. Kirjoittaminen perustui lukemiseen ja oikein iletti kun aineeni luettiin joka kerta luokan edessä. Sain palkintoja Raittiuskilpakirjoituksissa, aina 1 palkinnon.

Kaikki tämä, oli lukemisen ansiota.

Nykyään kuulen hälyttäviä tietoja että koulunuorisolla on huono luku – ja kirjoitustaito. Poistettiin kaunokirjoituskin käytännöstä. Kädessä näprätään sometusta ja ties mitä? Miten nämä nuoret aikuisena kirjoittavat esim. nimikirjoituksensa? Tikkukirjaimillako vahvistetaan kauppakirjat ym tärkeät asiakirjat? Osataanko lukea tarvittavat sopimusehdot. Lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat käsikädessä. Lukeminen on pohja kaikelle uudelle opille aikuisopiskelussakin. Muistiinpanot nojaa kirjoittamiseen. Toiselle oppi on näkömuistissa, toiselle kuulomuistissa, kummassakin uuden oppimiseen vaikuttaa toinen parhaiten. Itselleni näkömuisti pelaa aina parhaiten.

Näitä pohdiskelin tänä viileähkönä lauantai-aamuna.

Maire Kröger

Jätä kommentti

*