Vielä jännittää..

Takana tiivis olympiatarjonta ( ainakin maksetuilla kanavilla ) jännitystä riitti joka päivälle urheiluhulluille. Niihin lukeudun minäkin… en sentään yöllä valvonut !  Kyllähän siinä verenpaine osasi nousta sohvaltakatsojallekkin, vaikka ainoa liike taisi olla sohva kautta jääkaappi  ja takaisin.  Ruuan hankinta oli ongelmallinen osio, kaupassa kun piti ajatella miten terveellinen se olisi, kevyt kaloreista, äkkiä valmista, ( ei onnistunut ) puolivalmista en huolinut, siispä iso annos keittoa kasviksilla ja pakkaseen annosrasioihin.. niillä mentiin 2 viikkoa.

Jännitys ja kunnioitus urheilijoille kulkee käsikädessä penkillä seuraajalle. Kyllä siinä peukalo alkoi puutua sohvaperunalla, kestää, kestää.. !  Hhuhh.

Suorituksen intohimo on suuri kilpailijalla.. Tähtäimessä kultainen laatta kaulaan ja seisominen korkeimmalla pallilla. Kukkakimppu. Kansallislaulu toi kyyneleen silmäkulmaan..

Kuuluiko sora ääniä ?

Ei ainakaan vielä.

Minä katson urheilun kuuluvan rehtiin kilpailuun ilman vippaskonsteja, vuodenajasta riippumatta. Aina se ei vaan näytä riittävän.

¤

Tänään alkaa jännittävin jatkokisa.  Paraolympialaiset,  joita jännitän sata lasissa. Suurin kunnioitukseni kohdistuukin niihin vammaisiin jotka sukeltavat kukin valitsemaansa urheilulajiin pelkäämättä . Se pelko on siirtynyt katsojaan… minä mukaanlukien. Olen ihan varma, että en uskalla katsoa suoritusta,  vasta sitten kun on maaliin tultu.

Nämä urheilijat jos ketkä, ansaitsevat kunnioituksemme, heidän intohimonsa ei ole lannistuneet vastoinkäymisistä huolimatta. Vähättelemättä normivoittajia, on vammaisurheilussa se sisu jatkaa eteenpäin ihan jotain suurta johon en usko kaikkien pystyvän. Lannistutaan vähemmästäkin kolauksesta. Ja valitetaan…

Ajankohdasta puheenollen, valoisia aikoja kohti mennään. Kukko astelee jo kevättä kohti, aurinko on näyttäytynyt jo enemmän kuin koko viime kesänä. Sen kyllä huomaa ihmisistäkin. Hymy näyttää olevan herkässä, puhettakin avautuu, askel näyttää kevyemmälle. Näitä säitä kun kestäisi !

Minäkin olen siirtynyt askeleen muovittomaan maaliskuuhun. ( Ja se kuulkaa onkin hommaa jossa saa rapsuttaa päälakeaan useaan kertaan ) Nääs kun joissakin muovi on pakollinen suoja, joissakin liian kanssa, monta kerrosta ?

Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa, tottumus on murroksessa.

Näillä merkeillä, hyvää lauantaita !

 

Maire Kröger

Jätä kommentti

*