Huhu kertoo, että ilmiö olisi nostamassa taas päätään takaisin vuosikymmenien hiljaisuuden jälkeen. Siitäpä nousi muistilokerosta oma muistoni yleisestä saunasta. Hyvin kaukainen kylläkin.
Muistoissani Dalstin sauna on niitä viimeisimpiä jossa kävin perheeni kanssa. Myöhemmin muutinkin sitten uuteen kerrostaloon jossa oli talon yhteinen sauna. Mutta sen kirsikka oli yliveto! Ajatella, meillä vessassa oli oma kylpyamme! Se oli taatusti käytössä joka ilta.Siitä ei ollut epäilystäkään. Kylpyvaahtoa kului.
Yleisestä saunasta muistiin on jäänyt tunnelma. Se, miten piletit maksettua saimme valita vastan, pesijäkin oli tilattu. Meillä taisi olla sillä kertaa tilaussauna varmaankin. Lapsille oli ostettu kullekkin oma pullo limonaadia, joka taisi olla se paras asia koko reissussa? Mennessämme ainakin sille yleiselle puolelle pukuhuone pursui vaatteita penkit täynnä. Ne haisivat hielle, tupakalle. Puhtaat vaatteet kuitenkin odottivat kylvyn jälkeen tulijoita pinossa kapeassa kopissa.
Silloin -60 luvun lopulla peseytyminen oli harvinaista,varsinkin jos asui vanhassa puutalossa. Suihku oli harvojen herkku, kerrostalojen ylellisyyttä.
Itselleni on jäänyt erikoisesti mieleen miten talvella paarustimme joukkoni kanssa Dastin saunaa kohti. Oli varmaan joulu tulossa. Oli pakkasta. Oli lunta. Paljon. Palelimme. Mutta kun päästiin saunalle ja kohmeisin käsin riisuin palelevia lapsia, niin saunan lauteille pääsy aivan taivaallista. Löylyä tupsahteli lisää ja lisää. Höyry täytti saunan niin että näkyi enää lattia. Hahmoja höyryn seassa, kylki kyljessä, niitänäitä turisten. Mitä ihanaa musiikkia ison perheen äidille! Ruumis rentoutui ja mieli rentoutui.
Kun sitten pesijä ropsotteli mukulat pestä puhtaaksi, pääsin minäkin käsittelyyn. Se oli kokonaisuudessaan sellainen kokemus että ajattelen nyt, voisiko sitä fiilistä enää saada? ..Tänä yltäkylläisyyden aikana? Silloin oli kaikkea vähän, osasi nauttia siitäkin vähästä?
Sitäpä tässä mietin. Huomenna on taas oma saunavuoro kerrostalon yhteisessä saunassa.
On se vaan ihana paikka!
plokkariukki
Muistelu on mukavoo! Meillä Haapakoskella oli tehtaan sauna, jonne mahtui useampi kymmen kylpijää. Tehtaan ukot tulivat lauantaina (silloin työpäivä) suoraan mm. valimosta saunaan, näyttivät pikkupojasta naamastaan ja kouristaan neekereiltä, anteeksi aito kielellinen ilmaukseni. He tuoksuivat tehtaalle ja työlle! Tästä enempi myöhemmin plogissani!