Huolet on hevosellisella

Miljan Mimmi noin klo 5 maanantaiaamuna. Tukoksen purkaminen tallioloissa on lopetettu. Veri on peräisin letkutuksesta. Naama on sentään pyyhitty.

Sunnuntaina olimme Sukevalla kotipaikallani. Vietimme mummolassa siskoni tyttären Vilinan 2 v. synttäreitä. Oli mukava tavata mummoa ja ukkia sekä siskon perhettä. Kun maltoimme lähteä kotiin, oli ilta jo pitkällä. Matkaakin meille on reilu 100 km, joten olimme kotosalla noin klo 23. Teimme puolisoni kanssa pikaisen työnjaon: minä illastan hevoset ja puoliso hoputtaa lapset nukkumaan. Odotimme intoa täynnä että pääsemme katsomaan tallennuksesta Suur-Hollola -päivän ravit Lahdesta. Olin onnistunut miten kuten varjelemaan itseäni tulostiedoilta päälähdön voittajaa lukuunottamatta. Siltä paljastukselta ei sentään voinut välttyä, kun mummolassa oli kuitenkin tv auki uutistenkin aikaan. Edessä olisi kuitenkin mahtava myöhäisilta; huippuraviurheilua ja kenties jotain iltapalaa samalla. Mahtavaa.

Reilu puoli tuntia myöhemmin seisoin pihamaalla 2-vuotiaan suomenhevosen kanssa, jolla oli ruokatorventukos. Varsan ruokatorvi oli tukkeutunut pellavalimassa olleesta klöntistä. Lisäämme hevosten iltaruokaan ”pellavapuuroa” suoliston toiminnan tukemiseksi. Nyt tuohon seokseen oli jäänyt kiireiseltä sekoittelijalta (minulta) turmiollinen köntti joka siis jumitti varsan kurkun. Varsa röhki ja yökki ja kehitti suuren määrän limaa ja vaahtoa. Tällainen tapaus on aina hätätilanne, hevonen ei voi oksentaa. Olen kokenut tukoksen kaksi kertaa aiemminkin, ja näistä toisen jälkeen hevonen oli kaksi viikkoa hoidossa komplikaationa tulleen keuhkotulehduksen vuoksi. Entiset kauhut mielessäni soittelin eläinlääkärille.

Eläinlääkäri saapui tallille klo 00.30. Suunnitelmana oli letkuttaa tukos pois. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hevosen sieraimesta työnnetään letku tukokseen asti. Tukosta sitten koetetaan liuottaa vedellä letkun kautta. Letkua tyhjennetään välillä pienen pumpun avulla, ja työtä jatketaan taas uudella vesiannoksella. Eläinlääkäri oli nuori sijainen, mutta oli hänellä ainakin sitkeyttä ammattinsa harjoittamiseen. Yö sujui käytännössä siten, että letku työnnettiin paikoilleen, huuhdeltiin ees taas, tyhjennettiin letkua kunnes se tuntui tukkeutuneen, letku vedettiin ulos, pestiin ja työnnettiin taas paikoilleen… Välillä varsalle lisättiin rauhoitusainetta ja kipulääkettä. Lopulta kello oli viisi aamulla, tukos ei ollut lauennut mutta kuitenkin pienentynyt ja siirtynyt lähelle mahaa siten että varsa ei enää yskinyt, röhähdellyt eikä erittänyt limaa. Operaation aikana tuli todetuksi että pellavarehu turpoaa siten, että sen voi julistaa loppumattomaksi aineeksi. Siltä se ainakin tuntui.

Puolentoista tunnin odottelun jälkeen lastasimme varsan kuljetuskoppiin ja lähdin kuskaamaan sitä Savon eläinsairaalaan Kiuruvedelle. Onneksi oli maanantaiaamu! Varsa matkusti kiltisi ja matkalle varattu ruisku rauhoittavaa jäi käyttämättä. Kahdeksan maissa olin varsan kanssa eläinsairaalan pihassa ja siellä oli jo henkilökuntaa paikalla. Pääsimme nopeasti sisään ja hoitoon. Tukos aukesi helposti eläinsairaalan uusilla tähystyslaitteilla. Pääsin samalla näkemään vaikuttavaa sisäkuvaa meitä koko yön sitkeästi vastustaneesta pellavaispallerosta. Myös hengitystiet tähystettiin. Eläinlääkäri havaitsi kurkkutorvessa mustelman tapaista vauriota. Hengitysteissä oli jonkun verran sinne joutunutta vaahtoa jossa oli mukava rehuroinaa. Onneksi asiaan kuulumattoman aineksen määrä sillä puolen oli kohtalaisen pieni. Lopulta Mimmi- varsa jäi päiväksi sairaalahoitoon. Päivän mittaan se oli ollut tarkkailussa ja saanut nestettä. Kaulasuonta oli ultrattu, sillä vaikutti siltä että siinä saattoi olla vaurioita yöllisen pistelyn tuloksena.

Ajelin Kiuruvedelle uudestaan maanantai-iltana. Nyt sain vironneen varsan kyytiin ja pääsimme kotiin. Mukaan saimme sulfakuurin ja kaulasuonen avuksi ihon päälle siveltävää voidetta. Kotihoito sisältää viikon ajan lämmön mittausta aamuin illoin ja sääntelyä ruuan laadun suhteen. Kuivaa heinää ei varsalle saa tarjoilla viikkoon. Onneksi on kesä ja laidunkausi! Varsan samanikäinen kaveri Tuikku oli seissut kotona koko päivän portilla ja odottanut ystäväänsä. Kun sain laskea potilaan kaverinsa luokse, tunsin suurta huojennusta. Saimme mahdollisuuden! Nyt voimme toivoa että paraneminen sujuu hyvin ja hevoskaverukset saavat jatkaa onnelista kesälomaansa. Tiemme vie kuitenkin joka tapauksessa Kiuruvedelle uudestaan, sillä ensi viikolla on tarpeen tehdä kontrollitähystys ainakin hengitysteille ja ottaa veriarvot.

Tällä hetkellä Mimmi voi ainakin päällisin puolin hyvin. Toivotaan että se toipuu täysin. Koska sunnuntain ja maanantain välinen yö meni kokonaan nukkumatta, on tämä viiko ollut hiukan uuvuttava. Näköjään tässä kai ikää alkaa olla jo sen verran, että ihan unetta ei pärjää. Tiistai-iltana olimme Keiteleen radalla hiitillä kahdella hevosella. Hiitti tarkoittaa reipasta raviharjoitusta. Hommia siirtyi maanantailta sen verran tiistaille että radalle lähtö jäi myöhään. Ehkä sitä sitten väsyneenä toimittiin vähän huolettomasti. Tähän saakka hienosti käyttäytynyt 2-vuotias lämminverinen ruuna teki tepposet kun isäntä laittoi sille putseja, eli painoa lisääviä suojia kavion päälle. Varsa päätti pyörtyä ja hulahti makaamaan katokseen. Onneksi se ei ollut vielä aisoissa vaikkakin jo valjaissa. Siinä se sitten makaili kyljellään valjastuskatoksessa ja mulkoili meitä itsekin yllättyneenä tempustaan. Kello oli noin 21 ja hiitti vielä ajamatta. Joskus on tämä raviharrastus mukavamminkin mennyt.

Jätä kommentti

*