Kun itse kasvattaa…

Pieni tähtipää pian syntymänsä jälkeen

Maanantai viime viikolla alkoi pienellä järjestelyllä. Ruokatorventukoksesta toipuvalla Miljan Mimmillä oli aika kontrollitähystykseen Savon eläinsairaalaan Kiuruvedelle klo 11. Samaan aikaan alkoi 10-vuotiaan tyttäremme odotettu ratsastusleiri 90 kilometrin päässä toisessa suunnassa Rautalammilla. Siitostamma Racing Lady osoitti varsomisen merkkejä ja olinkin jossain määrin vahtinut sitä jo edellisen yön. Pienoisen perhepalaverin jälkeen minä lähdin reissuun Mimmin kanssa, puolisoni jäi tammavahtiin ja Miira sai onnekseen leirikyydin kummitädiltään joka oli tullut kesälomalle Helsingistä.

Mimmin klinikkareissu sujui parhaiden toiveiden mukaisesti; ruokatorveen ei ollut tullut kuroutumia eikä keuhkoissa näkynyt tulehdusta. Veriarvotkin olivat kunnossa joten ajelin kotiin klinikalta tyytyväisenä ja hymyssä suin. Tässä vaiheessa ei tietenkään suuremmin kannattanut muistella että huonosti sekoitetun pellavarehun tarjoaminen tuli maksamaan tuhat euroa. Onneksi ei sentään hevosen henkeä.

Kotona kohtasin siitostamman vielä isoine mahoineen ja puolisoni ampaisi jatkamaan työpäiväänsä. Minä jäin siis vahtimaan Ladya. Lady halusi ehdottomasti olla ulkona oman tutun laumansa kanssa, ja kuljeskeli rauhallisena laiduntamassa kolmen kaverinsa kanssa. Tein siis omia iltapäivähommiani ja päätin sitten kaiken näyttäessä edelleen rauhalliselta  vetäistä pienet nokoset. Kömmin iltapäiväunille ja jotenkin unohdin laittaa puhelimeen herätyksen. Kun sitten lopulta hätkähtäen herähdin noin 40 minuutin myöhäispäikkäreiden jälkeen, kipaisin saman tien ikkunaan tarkastamaan tamman tilanteen. Lady makasi laitumen nurkassa ja tiesin että H-hetki oli koittanut.

Seurailin juuri alkanutta varsomista talon nurkan suojista. Tamma oli valinnut varsomispaikakseen laitumen kauimmaisen kolkan, mutta kyseessä on kuitenkin lähellä sijaitseva laidun. Tamma aloitti ponnistamisen klo 17 alkuillasta. Varsomisen seuraaminen on aina yhtä jännittävää, mutta olen oppinut yleensä pysymään poissa tilanteesta. Aikaisemmin menimme useimmiten tammalle vetoavuksi, mutta viime vuosien aikana olen ymmärtänyt että minua ei tarvita niin kauan kuin varsominen etenee normaalisti. Toisinaan varsova tamma hätääntyy apuun tulleesta ihmisestä ja nousee vielä hankalasti ylös kesken ponnistamisten. Tällä kertaa kaikki meni onnekseni kuin oppikirjasta, ja klo 17.20 maailmassa oli kovasti päätään heilutteleva uusi hevonen. Varsa ei kuitenkaan näyttänyt vapautuvan kalvostaan, joten kipitin puolijuoksua paikalle ja vedin kalvot varsan pään ympäriltä ja se pääsi vetämään kunnolla henkeä. Siinäpä se sitten oli ihasteltavana, tähtipäinen pieni tammavarsa.

Lady huilaili rauhassa ja katseli makuulta räpistelevää varsaansa. Tässä vaiheessa Ladyn laidunkaverit kiinnostuivat tulokkaasta. Tähän saakka muut tammat olivat seurailleet toimitusta korrektisti silmänurkistaan laiduntamisen ohella, muina naisina muutaman metrin päästä. Nyt ne hiippailivat vuorotellen nuuskimaan varsaa. Seurasin tervehtimisiä läheltä valmiina häätämään liian tuttavalliseksi käyvät onnittelijat paikalta. Huoli oli kuitenkin turha, lauman yhtenäisyys piti eikä mikään kolmesta muusta tammasta suhtautunut varsaan liian innokkaasti saati lainkaan agressiivisesti. Ladykin luotti laumaansa niin lujasti, ettei edes hätäillyt ylösnousuaan vaikka muut hevoset varsaa jo lähestyivätkin.

Puolisoni oli tullut töistä varsomisen aikana. Kun varsa alkoi liikehtimään ja pyrki jo pystyyn, päätimme kuskata sen talliin. Haimme kaksipyöräiset laajat kottikärryt ja vuorasimme ne vanhalla loimella. Varsa nostettiin kärryihin ja lähdimme kuskaamaan sitä tallille. Emä kulki irti mukana ja vahti tarkasti vastasyntynyttä. Välillä tamma kiersi kottikärrykuljetuksen eteen ja pysäytti matkanteon nuuskien tarkasti että kyydissä olija on varmasti oma varsa. Omituinen saattueemme teki matkan tallille hitaasti ja varmasti. Puolisoni työnsi kottikärryjä joissa pikkuvarsa makasi. Minä kävelin kärryn vierellä ja vahdin ettei varsa ala kömpimään mihinkään kesken kyydityksen. Lady kulki kärryn toisella puolella ja vahti silmä kovana lastaan. Kulkueen täydensivät perässä kulkevat kolme tammaa Moira, Aino ja Miljami. Lopulta pääsimme laitumelta veräjälle ja assistentit joutuivat jäämään aidan taakse. Karsinassa kippasimme arvokuormamme hellästi syntymää varten levitetyille oljille, jotka eivät siis sitten varsomisen ihmettä päässeetkään todistamaan mutta saivat kuitenkin  lämmittää ja pehmentää pienen hevosen elämän alkutaivalta.

Varsominen oli sujunut mallikkaasti, kuten hevosten kanssa onneksi useimmiten käy. Pienoisia huolia seurasi siitä, että tamma ei siivoutunut, eli jälkeiset eivät poistuneet yksinään ajoissa. Myöhään illalla eläinlääkäri kävi kätevästi poistamassa jälkeiset, ja kaikki kriittiset asiat oli varsomisen osalta selvitetty.  Varsa oli virkeä ja imeminen alkoi sujumaan nopeasti. Ensimmäinen uloste, musta pitkä pikipaska tuli sekin komeasti. Imeminen, pikipaska ja ensimmäinen pissi ovat varsan elämän ensi tuntien tärkeitä toimituksia joiden onnistumista on seurattava. Tällä kertaa varsomisaika oli niin ihanteellinen, että kömmimme tyytyväisinä yöunille jo normaaliin kesäiseen nukkuma-aikaan ennen puolta yötä. Tuossa vaiheessa uutta hevosta oli jo pikkuisen juhlistettu lettukahveilla.

Pikkuvarsa on nyt siis reilun viikon ikäinen. Se on ulkoillut heti elämänsä ensimäisestä päivästä asti. Se osaa olla laitumessa emänsä kanssa ja on ottanut jo elämänsä ensimmäiset iskut sähkölangasta. Syntymäänsä valvoneiden kummitätien seuraan varsaa ei ole vielä laitettu, mutta pian sekin päivä koittaa että tämä ”Lolaksi” lempinimeltään nimetty pikkuinen pääsee emänsä kanssa muiden joukkoon. Lolaa tarjotaan Hippokseen rekisteröitäväksi nimellä Jolene. Nimi tuli mieleeni kun kuskasin toista siitostammaa, Moiraa, toiseen tiineystarkastukseensa. Matkan mittaan auton radion särisi monta kertaa ja virittelin viihdykkeeksi Spotifyn soittolistani. Sieltä korviini jäi soimaan Dolly Partonin aneleva ääni: ”Jolene, Jolene, Jolene….. ”

Moira Gunn oli ollut ensimmäisen tiineystarkastuksensa jälkeen kantava mutta nyt toisessa tarkastuksessa alkio oli kadonnut. Näin ollen Moira jäi uudestaan siemennettäväksi. Eli kaiken onnistuessakin ensi kesänä olisi taas luvassa aika myöhäinen, eli myöhään kesällä syntynyt varsa. Tämä tämän kesän pieni Lola syntyi (erityisesti lämminveriseksi) todella myöhään, 13.7. Heinäkuinen syntymäaika johtui siitä, että Ladya siemennettiin koko viime kesä ensin pakastesiemenellä. Nuo yritykset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, ja päätimme lopulta elokuun puolivälin paikkeilla kokeilla vielä eri oria ja tuoresiementä. Siitäpä sai sitten kerralla alkunsa tämä nyt maailmaan tullut kypsän kesän hevoslapsi. Ja niin… Nyt kun on ihastunut tähän pikku Lolaan, ei sitä toki olisi mihinkään muuhun vaihtanutkaan. Oli varmaan ihan hyvä että tuli tärvättyä ensin kolmisen tonnia ja paljon aikaa turhaan pakastesiemennysrallliin, ja sitten tämä edullisin vaihtoehto oli se onnistuvin… Tämä päättely lienee sitä kuuluisaa hevosmatematiikkaa. Niin, no se on sen verran erikoinen salatieteenala, ettei ehkä ihan heti aukea muille kuin meille hevoshulluille…

Lopuksi täydennys otsikkoon; olen nähnyt tekstin jossain joten se ei ole omaa tuotantoani, mutten malta olla käyttämättä sitä tässä: ”Kun itse kasvattaa, saa sitä mitä sattuu tulemaan”. Tällä kertaa Lolan.

 

Jätä kommentti

*