Luvattoman lupaava lupaus

IMG-20160101-WA0049

Uusi vuosi, hurraa!!! On se hassua, kuinka uudesti syntynyt olo sitä on, vaikka käytännössä päivä vain muuttui toiseksi.

Uuden vuoden alussa ihmisillä on huimaa tarmoa toteuttaa lupauksiaan. Parin kuukauden tuulettelun jälkeen into laskee, sillä vuosi on aika pitkä aika puhaltaa eloa yhden lupauksen hengen pitimiksi, varsinkin kun lupauksella pyritään vähentämään tai lopettamaan jotain, mitä lähtökohtaisesti ei haluttaisi vähentää tai lopettaa. Pian uusi vuosi tuntuu vain siltä vuodelta, jota nyt parhaillaan satutaan elämään ja ne lupauksetkin siitä sitten unohtuvat.

Minusta olisi hienoa, että tätä maagista uuden vuoden intoa saataisiin jaettua muillekin kuukausille. Olisiko siis mahdollista kokeilla sellaista järjestelyä, että muutaman ison lupauksen sijasta tehtäisiin jokaiselle kuukaudelle omat teemalupaukset. Idea ei ole missään tapauksessa uusi, onhan tipattomalla tammikuulla pitkät perinteet. Laskujeni mukaan vuodessa on kuitenkin enemmän kuin yksi kuukausi, joten useammalle teemalle olisi tilaa. Vaihtelevuuden ansiosta mielenkiintoa olisi helpompi pitää yllä ja jotain tulisi ehkä saavutettua loppuvuodestakin.

Lupauksien takana on monesti halu pelastaa maailma tai vähintään oma vyötärö. Elämän laadun parantaminen ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen epähygieenisessä leuanvetotangossa roikkumiseen. Minusta ihmiskunta kaipaisi enemmän ihmisystävällisempiä lupauksia, jotka tekevät muuten vaan onnelliseksi. Lupauksille ominaisella kieltävällä sävyllä harvemmin on sellainen vaikutus kehenkään.

Eikö siis olisi hienoa, jos sitä saisi luvan kanssa vetää vaikka donitsi överit kerran kuussa tai toteuttaa kauan haaveilemansa teekutsut. Let’s do this!