EM-kisojen ensimmäinen kierros: Islanti ja Unkari jatkoon!

Jalkapallon EM-kisojen ensimmäisen kierroksen pisteet on nyt voitettu, jaettu taikka hävitty. Henkilökohtaisella tasolla kisojen seuraaminen on jäänyt näin alkuun vähän heikoksi, mutta uutisoinnin perusteella en kuitenkaan menettänyt mitään ihmeellisen erityistä. Suosikki Englantini ei luojalle kiitos tössinyt turnaustaan heti alkuunsa, mutta muutoin kyseisestä ottelusta ei jäänyt kenellekään mitään hyvää käteen fanien törkeilyjen takia.

Oma kisaurakkani alkoi sunnuntaina Turkki-Kroatia matsilla, jossa vääntö muistutti spartalaista taistelumentaliteettia. Puolalle hävinneen Pohjois-Irlannin meno taasen näytti lähinnä keväiseltä hiihtoretkeltä järven jäällä. Puola ottelu oli jälleen kerran myös hyvä muistutus siitä, ettei minulla ole mitään käryä siitä, ketkä saksalaiset ovat oikeasti puolalaisia ja ketkä puolalaiset saksalaisia. Tällä kertaa pakkaani sekoitti Lewandowski, joka Bayern Munchenin edustamisesta huolimatta on naapurivaltion poikia.

Saksa-Ukraina pelissä kiinnitin lähinnä huomiota siihen, että maalivahdin roolin lisäksi edellisissä kisoissa käytännössä topparin paikkaa pelannut Manuel Neuer haparoi aika paljon vastaantuloissaan. Peter Cech sen sijaan vakuutti tuttuun tapaansa Tsekin maalissa, vaikka Espanjan tylsä syöttömylly puhkaisikin puolustuksen voittoon riittävällä tavalla.

Irlanti-Ruotsi matsin missasin, koska kesäisessä jalkapallohuumassa piti lähteä kokeilemaan, vieläkö omat kyvyt riittäisivät futiskentälle. Aika näyttää, josko kesän edetessä pelikentät kutittaisivat myös minun varpaitani.

Belgia-Italia ottelun ennakoissa odotettiin aika paljon Belgialta ja Italian voitosta puhuttiin jo pienoisena yllätyksenä. Italia kuitenkin esitti ensimmäisen kierroksen perusteella mielestäni turnauksen vakuuttavinta futista. En juurikaan siedä kyseistä joukkuetta, joten tuntuu tuskaiselta todeta näin. Buffonia kuitenkin arvostan henkeen ja vereen.

Kierroksen päättäneet Itävalta-Unkari ja Portugali-Islanti pelit olivat yllättäjien juhlaa ja toivonkin Unkarin ja Islannin jatkavan kisaurakkaansa vielä alkulohkojen jälkeen. Jälkimmäisestä ottelusta muistiin päällimmäisiksi jäivät Islannin hieno tasoitus maalin, Islannin maalivahdin jäätävä haba sekä se hetki, kun Ronaldo ei osunut palloon. Se oli toki hankala syöttö takaapäin, mutta huti meni ja sekös aina ilahduttaa.

Jätä kommentti

*