Tämän kesän jalkapallon EM-kisojen ehdoton mestari on kyllä ollut se, joka on veikkaamalla voittanut näistä kisoista jotain. Tuskin kukaan osasi ennustaa, toivoa taikka pelätä, että Portugali olisi se joukkue, joka lopulta nostaisi voittopytyn ilmaan, vieläpä ilman Ronaldoa ja Pepen ollessa ottelun paras pelaaja. Portugali ei ollut mielestäni näiden kisojen paras joukkue, mutta eipä yksikään toinen joukkue osoittanut lopulta olevansa yhtään sen parempi.

Finaaliottelu oli ihan tämän turnauksen näköinen peli ja noin tunnin kohdalla lähetin siskolleni viestin, että jatkoajallehan tämäkin on menossa. Peli oli koko ajan täysin Ranskan ratkaistavissa, mutta isääni lainatakseni ”ei ole pakko voittaa, jos ei halua”. Ja niin vain Portugali pysyi koko ottelun ajan mukana muun muassa Rui Patricion varman peli ansiosta vieden ottelun lopulta nimiinsä Ederin survoutuessa Ranskan puolustuksen lävitse ja pistäessä pallon maalin kymmenen minuuttia ennen jatkoajan loppumista.

Voiton ja perhosten jälkeen ottelun suurin tapaus oli Ronaldon loukkaantuminen ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä. Kun hän sai tällin polveensa, koko ottelu jäätyi ja hetken koko jalkapalloileva maailma seurasi vain ja ainoastaan yhtä nilkuttavaa portugalilaista, joka lopulta joutui antamaan periksi. Loukkaantumisen myötä uskoni Portugalin mahdollisuuksiin alkoivat kuitenkin nousta. Ei nimittäin ole täysin tavatonta, että tähtipelaajan menettäminen heijastuu joukkueeseen taistelutahdon moninkertaistumisena. Vaikka Ronaldon loukkaantuminen oli hirvittävä vääryys enkä ikimaailmassa olisi toivonut hänelle tällaista kohtaloa, oli hienoa nähdä, että Portugali pystyi voittamaan ilman häntäkin. Tämä suoritus osoitti viimeistään sen, ettei Portugali ole vain Ronaldo vaan se on oikeasti joukkue.

Kisat ihan noin vaan yleensä

Nämä kisat olivat kaiken kaikkiaan todella yllätykselliset, mutta yllätys ei aina ollut positiivinen. Jatkoon eteneminen ei perustunut yhdenkään joukkueen kohdalla yltiöpäiseen ylivoimaisuuteen vaan tässä turnauksessa pärjättiin suurella sydämellä, onnella sekä ennakko-odotusten puutteella. Islanti pelasi esimerkiksi hienon turnauksen, mutta olihan peli Englantia vastaan täysin kolmen leijonan ratkaistavissa, mitä se ei kuitenkaan tehnyt. Portugalista ja etenkin Ronaldosta oli aistittavissa viimeistään 3-3 tasapelissä Unkaria vastaan, että he olivat yksinkertaisesti vain päättäneet pärjätä.

Muistijälki kisoista oli välillä vaarassa jäädä mitään sanomattomaksi tuhnuksi mieleni uumeniin ja niin olisi Ranskan voittaessa varmaan käynytkin. Tämän tuloksen tulen kuitenkin muistamaan aina. Ehkäpä voittaja ei ollut ihan oma suosikkini, mutta finaalin näytös oli vailla vertaa. Näitten oli pakko olla sekopäisimmät kisat, jotka olen eläessäni nähnyt.