EM-kisojen kolmas kierros: viimeisillä minuuteilla Islanti ja Unkari jatkoon!

Jalkapallon EM-kisojen kolmas kierros saatiin jo muutama päivä sitten pakettiin ja ai että millaiseen pakettiin se lopulta käärittiin!

Ranska-Sveitsi matsissa tuli viimeistään todettua se, kuinka nämä kisat ovat välineurheilullisesti olleet surkeat. Ottelussa paskaksi tallotun kisapallon kunto ei ole vakuuttanut yhdessäkään ottelussa ja kentät ovat olleet niin liukkaita, että selostajat ovat alkaneet käyttää taitoluistelutermejä. Ranska-Sveitsi matsi oli kuitenkin vastaus yhden ihmisen toiveisiin: selostaja Bubi Wallenius on joskus toivonut, että ”jalkapalloilijoiden paidat pitäisi tehdä kreppipaperista, niin paidasta repiminen vähentyisi.” Sveitsi tuli ja toimitti.

Englanti-Slovakia matsissa tuli vihdoin todettua se, ettei Englannin puolella olisi kannattanut olla näissäkään kisoissa. Joukkueen matka jatkui tavoitteeni mukaisesti alkulohkoista eteenpäin, mutta heidän pelitapansa on ollut todella ilotonta hankaamista, jota ei ole ollut miellyttävä katsoa. Näin ollen vaihdan leiriä tulevassa Englanti-Islanti matsissa toisten saarelaisten puolelle, joidenka meno on turnauksessa ollut ilahduttavaa.

Espanja-Kroatia matsissa ehdin todeta vaikka mitä. Aluksi totesin, että onpa kiva nähdä Espanjalta vähän reippaampaa peliä, tällähän voisi mennä vaikka mestaruuteen. Puolen pelin jälkeen totesin, että onpa kiva nähdä, kun Espanja kaatuu. Sergio Ramosin potkaisema ja kroatti veskan torjuma rankki oli yksi tämän turnauksen lempihetkistäni, vaikkakin veska varasti aika näyttävästi. Parasta siitä teki kuitenkin se, että molari sai hetkeä ennen rankkia viestin vaihtopenkillä istuvalta Luka Modricilta, joka ennusti tappavan tarkasti, mihinkä Real Madrid seuratoveri Ramos pallon laittaisi.

Espanja-Kroatia matsi oli turnauksen viihdyttävin peli aina siihen asti, kunnes Portugali ja Unkari asettuivat vastakkain seuraavana päivänä. Se oli kyllä peli! Christiano Ronaldosta voi olla montaa mieltä, mutta kyllä tämä futismaailma olisi todella paljon tylsempi paikka vaeltaa, jos hän ei olisi mukana draamailemassa. Siinä kaverissa on enemmän tunnetta kuin Englannin joukkueessa yhteensä. Samaan aikaan pelattiin myös toinen mykistävä ottelu, kun Islanti kaatoi viime minuuteilla Itävallan ja islantilainen selostaja oli pyörtyä hapen yliannostukseen.

Unkarin ja Islannin jatkoon marssin jälkeen pelatussa Belgia-Ruotsi matsissa huomiokykyni ei riittänyt mihinkään ja päädyin tekemään pannaria. Olisi pitänyt katsoa ennemminkin Irlanti-Italia matsi, koska Italian lätyn lätiseminen on aina mukavaa seurattavaa.

Jätä kommentti

*