EM-kisojen välierät: Ensin pelataan 90 minuuttia ja sitten Saksa voi… p*ska!

Jalkapallon EM-kisojen välierät vahvistivat viimeistään sen, että nyt on menossa tyhmät kisat. Mainio Kroatia tippui ihan liian aikaisin Portugalille, joka seilasi alkulohkoista jatkoon ilman yhtäkään voittoa ja odotutti varsinaisella ajalla saatua voittoa aina välieriin asti. Kisaisännille kaatunut Saksa voitti niukasti Italian, joka sai heti alkulohkojen jälkeen vastaansa Espanjan eli finaalipelejä on pelattu paperilla jo neljännesvälieristä asti kallellaan olevassa kaaviossa. Ja mitä tämän kaiken hyvän lisäksi teki Ranska?! Pudotti kisojen ainoan joukkueen, Islannin, jota kaikki kannattivat yksimielisesti. Voi surkeuksien surkeus, sanoi saarnaaja!

Pakko on kuitenkin myöntää, että välieräpelien perusteella finaaliin etenivät oikeat joukkueet. Vaikka Portugali toteutti Wales ottelussa koko kisojen läpi kestänyttä junnataan peli jatkoajalle -pelityyliään, ottelu eteni koko ajan hienoisesti sen komennuksessa. Toisella puolikkaalla joukkue onnistui vihdoin pudottamaan koko turnauksen selässään roikkuneen apinan ja pysäyttämään kellon yhdeksänkymmenen minuutin kohdalle Ronaldon ja Nanin iskemien maalien siivittämänä. Ja kun myöntämisen makuun nyt päästiin, niin onhan se toisaalta hatun noston arvoinen paikka, että Portugali on venyneestä kisaurakastaan huolimatta vieläkin kärppänä mukana. Sunnuntain finaalivastus otti paikkansa vähän kevyemmillä minuuteilla.

Saksa-Ranska ottelu alkoi niin kuin välierämatsin pitääkin: peli liikkui hirmuisella tahdilla päästä päähän ja maalivahdit antautuivat vuorotellen hienoihin suorituksiin. Saksa pelasi hyvää peliä aina ensimmäisen puolikkaan lisäminuuteille asti, mutta sitten tuli pimeys. Schweinsteiger pelasi palloa sormilyönnillä pilkun tuntumassa ja Griezmann pääsi rankista pussittamaan turnauksen viidennen munkkinsa. Toisen puolikkaan alussa oli heti aistittavissa, että nyt on Saksalla hätä. Pelin tempo laski ja Ranskalla oli varaa jäädyttää peliä. Sitten valot sammuivat Saksan päässä toistamiseen: jostain syystä Die Mannschaft:n puolustus keksi lähteä kuljettamaan palloa boksissa leveys suunnassa Ranskan prässin ollessa todella korkealla ja eihän siihen tarvittu kuin yksi hasardi kosketus ja Griezmann ahnehti lisää munkkeja. Saksa pääsi ottelun lopussa vielä tekopaikoille, mutta hyvä pusku taikka veto ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, jos se ei mene maalipuiden sisään. Kun Hugo Lloris otti vielä viimeisellä vitosella tililleen huikean torjunnan, oli Ranska finaalipaikkansa ansainnut.

En varsinaisesti kannattanut kumpaakaan finaaliin kavunnutta joukkuetta näissä kisoissa, mutta aina ei voi voittaa. Jonkun on kuitenkin aina voitettava ja näillä pelimerkeillä toivon sen olevan Ranska, jotta sen kotikisoille saataisiin komea kruunu.

Jätä kommentti

*