Festariflunssa – Sillä se lähtee, millä on tullutkin – Kuopio Rock 2015

Rok rok, vänäri! 2015!

Tämän kesän Kuopio Rockiin valmistautumista painosti Ilosaaren laukaisema jäätävä flunssa. Sen myötäjäisinä ruumiinlämpötila rikkoi mm. korkean kuumeen rajan ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Yksitoista päivää kestäneen väliloikan aikana sain kursittua hengitysteitä sen verran kasaan, että rockin ensiapuvarustukseksi riitti takataskullinen nenäliinoja. Buranaa paremmaksi festariflunssan taltuttajaksi osoittautui kuitenkin festareiden humalluttava tunnelma.

Kun vaihdoin reseptini rannekkeeseen, tunsin heti, kuinka olotilani alkoi kohentua Happoradion korkatessa festarit. Neljän Ruusun keikalla kuntoutussuunnitelmani otti aimo harppauksen eteenpäin ja Von Hertzen Brothersien suorittamassa jälkitarkastuksessa sain kouraani terveen paperit. Apulannan ja rokkifestareiden ruumiillistumaa lähennelleen Santa Cruzin keikan jälkeen olin jo matkalla Pekingin kisakoneeseen. Aamulla olo oli autuas vaikka reidet meinasivatkin krampata vessan pöntölle istuutuessa.

Kaikenmaailman epämääräisistä sivuoireiluistaan huolimatta festarointi on terveellinen kokemus. Flunssa ja minua koskee joka paikkaan –tarinoiden jälkeen en ehket ole kaikista vakuuttavin ihminen tätä sanomaan ja myönnän, ettei se kaupungin kaduille leviävä kännisekoilukaan juurikaan komppaa argumenttiani. Suosittelen kuitenkin kaikkia epäileviä ihmisiä suorittamaan seuraavan kokeen: hankkiudu festareille ja ota mukaasi uhmaikää lähentelevän lapsen äiti. Terveelliset vaikutukset ovat paljain silmin nähtävissä.

altAur0_9j5eXzIvL1jaXU262rusgN2HPHH11nz5VqEaeHE – Kopio

Kaija Koon keikalla korkkareiden sijasta kattoon nousivat kumisaappaat, jotka eivät pessimistisistä sääennusteista huolimatta tulleet onneksi tarpeeseen.