Kauhuelokuvat eivät ole koskaan olleet minulle ominainen genre. Ymmärrän niiden viehätyksen, mutta en niiden katsomisesta syntyvää nautintoa. Kaikista kamalinta noissa elokuvissa ovat asiat, jotka tulevat sängyn alta. Siihen on ihan liian helppoa samaistua enkä tänäkään päivänä uskalla nukkua niin, että joku raaja roikkuisi sängyn laidan yli. Siksi ihmettelenkin, miksi aika ajoin laitan itseni läpi tuosta vastenmielisestä mankelista ja teen yön selkään kotona liikkumisesta lähes mahdotonta parin päivän ajaksi.
Tällä kertaa päätin riivata itseäni kauhu/thrilleri elokuvalla Puhdistuksen yö eli The Purge (2013). Elokuvan skenaariossa eletään tulevaisuuden Yhdysvalloissa, jossa rikollisuutta ja väkivaltaa vähentääkseen valtio on ottanut käytänteen, että yhtenä yönä kerran vuodessa kaikki rikokset ovat sallittuja. Kansalaiset voivat siis omavalintaisesti lähteä aseet tanassa ihmisjahtiin tai lukittautua koteihinsa. Tarinan pääosassa on perhe, joka tahtomattaan joutuu mukaan puhdistuksen yöhön, kun naamaripäiset tappajat tunkeutuvat heidän taloonsa.
Lähtökohtaisesti kyseessä ei ole erityisen kiva elokuva, mutta se oli juuri sopivanlainen kauhuelokuva minunlaiselleni katsojalla, joka tarpeeksi ylivirittyneessä tilassa säikähtää jopa omien silmälasiensa sankaa (that my friend is a true story). Elokuva on katsojaystävällisten kauhuelokuvien aatelia, koska se selittää itsensä täysin auki. Kun epämiellyttävät naamariheebot ilmestyvät, he eivät valu selittämättömästi jostain lattian raosta vaan seisovat reippasti valvontakameroiden syleilyssä, pimputtavat ovikelloa ja kertovat rehdisti suunnitelmastaan tappaa koko talon väki. Katsoja on koko ajan sen verran hyvin informoitu, että muutamat jump scare kohdat eivät haittaa. Loput ”yllätykset” on helppo lukea rivien välistä tarinan lässähtäessä.
Elokuvan idea on lopputulostaan parempi. Se on kuitenkin niin pelottavan hyvä, että se kantaa elokuvan loppuun asti vaikka käsikirjoituksella ei paljon hurrata. Tulevaisuudesta maalattu uhkakuva jättää katsojan arpomaan voisiko maailma oikeasti mennä elokuvan viitoittamaan suuntaan vai onko se jo hyvää vauhtia matkalla sinne.
Tässä siis leffavinkki kaikille, joidenka ei kannata katsoa kauhuelokuvia, mutta niitä kuitenkin katsovat.
Elokuvan ilmestymisvuoden tarkistelin teoksen IMDb-profiilista: http://www.imdb.com/title/tt2184339/?ref_=nv_sr_2
Jari Holopainen
Kiitos värisyttävästä jutusta. Suomessakin omanlaista arkista horroria voi välillä ilmetä. Äsken ajettiin siirtolava talomme pihaan, ja naapuritalon 3. kerroksen parvekkeelta ryhdyttiin pian tämän jälkeen heittelemään tavaroita sinne. Kyseessä lienee ollut puhdistuksen yksi muoto, häätö.
Tiina Rastiola
No huh, tuossa tapauksessa on kyllä ollut arkikauhua pahimmillaan. Onhan se ihan hirveää, jos omassa pihassa lentää yks kaks tuoli päin näköä.