Olin tänä viikonloppuna todistamassa, kun ensimmäinen lukiojengimme jäsenistä sanoi tahdon. Se oli aika hurjaa, sillä eihän siitä ole edes kovin pitkä aika, kun elämämme suurin tarkoitus oli Beckhamin kuvien kerääminen sekä Puijon montussa mäkihyppääjien nimmareiden pyydystäminen. Kai sitä myökin ollaan jossain määrin kasvettu niistä ajoista.

Aikuistumiseen viittaavat ominaisuudet olivat myös yksi hääpöytäseurueemme puheenaiheista. Kannatusta sai etenkin kyky syödä voileipäkakkua ja varsinkin kyky nauttia kyseisestä kokemuksesta. Ja ei kai se olisi ollut kunnon keskustelu, ellei jossain vaiheessa iltaa olisi edes hiukan sivuttu erinäisiä ruumista koettelevia kolotuksia.

Henkilökohtainen merkkipaaluni aikuistumisen pitkässä historiassa on avainnippuni evoluutio. Oli äärimmäisen merkittävä hetki huomata, kun nipussani oli vihdoinkin enemmän itse avaimia kuin avaimenperiä. Voi kyllä olla mahdollista, että nipussani nykyään killuva, amputaation läpikäynyt Batman kumoaa kaikki vähäisetkin saavutukseni aikuisuuden saralla.

Oli miten oli, häävalssin aikana minut yllättänyt kummallinen heinänuha kohtaus johtui kyllä ihan jostain muusta, kuin avaimieni laskeskelusta. Ja jos aikuisuus tosiaan tarkoittaa sitä, että pääsee jakamaan ystäviensä kanssa tällaisia hetkiä, niin perun heti matkani Mikä-Mikä-Maahan.