Sen minkä nuorena oppii, ei sitä vanhana tarvitse enää taitaa

violetti_video

Jokaisen sukupolven on aikanaan pitänyt osata erinäisiä tarpeellisia taitoja, joidenka taitaminen on muutama polvi eteenpäin muuttunut tarpeettomaksi. Joskus henkensä pitimiksi piti osata tehdä ruisleipää ja lypsää lehmiä, mutta nyt myhäilevän Reissumiespaketin ja ”maito”purkin voi hakea joutuessaan lähikaupasta. Ysärin laiskanpulskean sukupolven lapsena minun vanhan ajan tarpeeton taitoni on VHS-kasetille nauhoittaminen. Se ei ehkä heti kuulosta kovin kummoiselta lahjalta, mutta se oli aikanaan ihan jäätävä prosessi.

Nykyajan Netflix-sukupolvi menettäisi todennäköisesti halunsa elää, jos se joutuisi keskelle VHS-aikakautta. Nauhoittaminen oli tappavan tarkka tekniikkalaji, jota tehdessä piti aina ottaa huomioon mitä videolla jo oli, mitä sinne vielä mahtuisi ja kuinka tärkeä tuleva nauhoitus oli. Tallennusta yksinkertaistaakseen sanomalehden tv-osio tarjosi ohjelmakoodeja, joilla ohjelman alku- ja loppuhetken pystyi määrittelemään automaattisesti. Mainoskanavilla ne eivät pitäneet aina täysin paikkansa, joten nähdäkseen C.S.I.:n kaksi viimeistäkin minuuttia piti loppumisaika tuunata manuaalisesti. YouTube:n mahtavan arkistoaitan vielä puuttuessa musiikkivideoita ja näyttelijöiden haastatteluja piti vartoa peukalo punaisella rec-nappulalla, jos niitä halusi nähdä muutenkin kuin sattuman varaisesti. Tilan käyttöön pystyi vaikuttamaan nauhoittamalla toisarvoisia ohjelmia puolinopeudella, jolloin nauhoitus vei puolet vähemmän tilaa, mutta oli laadultaan hiukan heikompaa. Jos prosessille ei antanut täyttä huomiokykyään, saattoi Tappajahai-elokuvan päälle vahingossa ilmestyä puolituntia Kuningaskuluttajaa, vaikka tarkoituksena oli ollut tallentaa jaksollinen Emmerdalea ihan toiselle kasetille. Tästä tapauksesta ei paljon kiitosta herunut.

Vaikka nykyajan palvelut ovat yksinkertaistaneet kotiteattereitamme ja puhdistaneet hyllyjämme julmetusti tilaa vievistä nauhoista, muistelen noita hetkiä haikeudella. Tietoteknisesti epä-lahjakkaalle yksilölle moisen prosessin handlaaminen oli suuri voitto elämässä. Netflixiä käyttäessä olo on nykyään vähän katkeransuloinen, mutta menetyksen tunne hukkuu äkkiä, kun katsoo Frendejä muutaman tuotantokauden putkeen.

 

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Etpä arvaa Tiina, miten meikäläisen leipä oli kiinni 80 ja 90-luvulla noissa VHS-nauhureissa yms härpäkkeissä. Niitä myytiin, korjattiin yötä päivää. Kasettipesistä löydettiin legopalikoista näkkileipään kaikki mahdollinen ja mahdoton elämään liittyvä esineistö. Viimeisinpiä muistikuvia kyseisistä remonteista oli pihaan ilmestynyt poikaporukka, jonka videolainaamosta lainattu pornokasetti oli jämähtänyt nauhuriin juntturiin ja olisihan se filmi pitänyt päästä loppuun katsomaan ennenkuin viinanhöry päästä haihtuisi. Kello sattui olemaan lauantai-iltana 23 ja meikäpoika jo nukkumassa. Päätin tuolloin ihan vaan oman mukavuuden ja perheen rauhan takia, että nuo hommat loppuvat omalta osaltani lähiaikoina ja nehän loppuivat, enkä ole takaisin kaivannut! terv. entinen RTV-mekaanikko

    • Tiina Rastiola

      Vaikka silloin ei varmasti naurattanut, niin ihan mahtava tarina! Yhdessä vedoksessani tästä blogi-päivityksestä kirjoitin, että VHS:t kertovat enemmän tarinoita kuin mitä niille on nauhoitettu ja tämä kommentti kyllä todisti sen oikeaksi. Kiitos Ari!

      • Ari Niemeläinen

        Lisään vielä edelliseen tarinaani seuraavan muiston. Asiakkaat usein laitetta huoltoon tullessaan vaativat tilalle lainavekotinta, koska lapset tai itse tuoja eivät pärjää päivääkään ilman ko. vehjettä. Miten on tänään kännykän, tabletin tai läppärin kanssa sen rikkoutuessa? Sitten viikonkin päästä tullessaan noutamaan huollosta korjatun laitteen, asiakas sanoi unohtaneensa koko värkin. Aika oli kulunut huomaamattomasti paljon mukavampien touhujen parissa, jopa yhdessä leikkien lasten kanssa. Ehkä nämä nykyajan härpäkkeetkin ovat loppujen lopuksi riesa, eivät ne ainakaan kaikkien käytössä hyödyksi ja iloksi ole. Kysy vaikka leikki-ikäiseltä tenavalta.

        • Tiina Rastiola

          Itse myönnän ainakin olevani koukussa koneisiin, joilla pääsee käsiksi Internettiin ja se meinaa välillä vähän harmittaa. En usko, että kaikki härpäkkeet ovat lähellekkään tarpeellisia, meille vaan uskotellaan niin. Tarve luodaan tyhjästä ja sitten sanotaan, että tätä ilman et voi elää ja mehän uskotaan. Joskus tätä kaaosta pääsi ulkomaille karkuun, kun puhelimen käyttäminen oli siellä liian kallista, mutta nykyään kaiken maailman wifi-yhteydet ovat tuominneet senkin paon ennalta käsin epäonnistumiseen. Tuntuu, että maailmassa olisi markkinarako tekniikkavieroitukselle.

Jätä kommentti

*