Urani Suomen jalkapallo A-maajoukkueessa

Suomi-Espanja -matkalla 073

Kuva on vuonna 2007 pelatusta Suomi-Espanja ottelusta. Kosovo pelissä akku loppui ennenkä peli ehti edes alkaa, mutta sitä tunnelmaa ei olisi mikään kuva onnistunut tallentamaan.

Kävin todistamassa maanantaina historiani kolmatta Suomen jalkapallo A-maajoukkueen ottelua, kun isänmaatamme vastaan asettui Kosovo Turun jäätävässä yössä. Vierasjoukkue pelasi maansa historian ensimmäisen virallisen karsintaottelun, joten minulla on (vielä tässä vaiheessa) enemmän kokemusta A-maajoukkuepeleistä kuin Kosovolla.

Ensimmäinen maaotteluni pelattiin lokakuussa 2005, kun Romania saapui vieraaksi Helsinkiin. Reissuun lähdettiin siskon ja hänen kaverinsa kanssa ihan keskenään ja yötä oltiin Olympiastadionin kuppaisessa hotellissa. Muistan, että bongasimme hotellin ikkunasta Siilinjärven paikallismarketin kassatyöntekijän isänsä kanssa. Tai ainakin me kuvittelimme miehen olleen hänen isänsä, kunnes hän työnsi kielensä kassatädin kurkkuun. Itse pelistä ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville: Suomi hävisi epäoikeutetulla maalilla 0-1 ja Olympiastadionin lehtereistä jäi tikkuja takapuoleen.

Toinen otteluni oli vuonna 2007 pelattu ystävyysottelu Espanjaa vastaan. Vaikka peli päättyi 0-0 kohtuu tylsän tahkoamisen jälkeen, oli matsi ikimuistoinen, kun maajoukkueuransa jo päättänyt maalivahti sankarini Antti Niemi palasi vielä kertaalleen tolppien väliin. Eikä sekään hirveästi lannistanut tunnelmaa, kun ottelun jälkeen loppulämmöt ottamaan tullut Espanjan maalivahti Iker Casillias huikkasi mennessään, kun kokoonnuimme matkaseurueeni kanssa pitämään älämölöä hänen kunniakseen.

Maanantainen Kosovo-ottelu oli yksi pienen ihmisen unelmien täyttymyksistä. Koska lapsuuden kotini Siilinjärvellä ei ollut mitenkään erityisen keskeinen jalkapallomekka (ainakaan kenenkään muun mielestä), oli todella mageeta, että minua ja Suomen peliä erotti vain vartin mittainen pyöräilymatka. Tai no, pitihän lehtereille pääsyä jonottaa reilu puoli tuntia eikä matsi itsessään ollut mikään jalkapallon riemumarssi, mutta olihan se nyt ihan sairaan hienoa seurata peliä niin läheltä, että Hradetzkyn maalivahdin hanskoista pystyi erottamaan Uhlsportin logon. Ja aukesihan minun maajoukkuemaalitilikin lopulta 11 vuoden odotuksen jälkeen.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos mainiosta kirjoituksestasi. Hoksasin sen myötä mm. sen, miten joskus voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja että pääsee nauttimaan voitosta.

    • Tiina Rastiola

      Kiitos itsellesi, kun käyt lukemassa ja kommentoimassa juttujani. Voittoja pitää joskus vähän odotella ja toisinaan niitä pitää odotella vielä vähän lisää. Toivotaan, että se odotus joskus päättyy.

Jätä kommentti

*