Kysiltä löytänet aarrearkun?

Eilen illalla työpaikan ikkunasta katsoen sateenkaari päättyi Kuopion Yliopistollisen sairaalan eteläpuolella olevaan pieneen lampeen. Ilta-aurinko vaihtui työmatkaa skootteroidessa hyytävään vesisateeseen, joka oli kyllä lakannut kustannuspaikalle päästyäni, tietenkin.  Auringon jälleen pilkistäessä pilvien takaa, muodosti se tuon täydellisen spektrikaaren, jonka toisessa päässä saattoi olla nykyajan nakkikioski Niiralan ABC. Edesmennyt kynäilijä Gösta Sundqvist kun muotoili aikoinaan sateenkaarensa päättyneen nakkikioskille.

Lammen nimi ei muistu nyt tähän hetkeen, mutta karttapaikan mukaan syvyyttä noin 6-9 metriä. Pieni suppa, lampi, mikä lie. Snorkkelinkin kanssa kultarahat saisi haettua, mutta varminta panostaa kunnon laitteistoon ja metallinilmaisimeen. Aarretta en takaa, etsiä voi ainakin niin kauan kun viranomainen tulee kyselemään hankkeen mielekkyyttä.

Kunhan tämä päivä kääntyy jälkipuoliskolleen ja päiväyöunet on nukuttu tämänkin vuoron jälkeen, niin keula kääntyy kohti Pohjois-Karjalaa, jossa voi juoda kal… (no ei kai kaikkea voi tehdä Leevi and The Leavinginsin ohjeiden mukaan) Jussin viettoon. Mökille palelemaan ja itikoiden ateriaksi, onneksi sauna lämpiää. Lahonneen saunan lattian kävi viime kesänä mestaroimassa uudeksi hyvä ystäväni Ari L., itse toimin hanslankarina ja roskien polttelijana. Nyt on sitten kolme päivää aikaa syödä makkaraa ja vaivihkaa tuumia seuraava projekti. Ja niitä riittää. Työleirillä.

Jälkikasvu on saavuttanut sen rajapyykin, jossa vanhempien kanssa mökkeily ei voisi vähempää kiinnostaa. Tosin kollega lohdutti tuon ajanjakson kestävän ”vain” kymmenen vuotta, jonka jälkeen heistä saa taas mökkivieraita vaikka jokaiselle viikonlopulle.

Mutta nyt, aivotoiminnan hiipuessa minimiin klo 02:17, oikein paljon näkemiin. Blogineitsyyteni on korkattu.

Hyvää ja TURVALLISTA juhannusta 2015.

 

Kommentit

  • Eino J.

    blogisivujen vetäjä neuvoi komentoimaan myös toisten blogistien jutuja …
    LAVEA ja oppineen tutuinen on blogistin tie, linnunradalta Karjalaan mutta sillä kannattaa jatkaa. Luen toistekin!

    • Vesa

      Kiitos kommentista.

    • Vesa

      Pieni lampi lienee Mustinlampi, päättelin sairaalan kiinteistöjä hallinoivasta Kiinteistäyhtiö Mustilampi Oy nimestä?

Kommentointi on suljettu.