Liian kiltti?

Proffessori Alf Rehn kirjoitti Helsingin Sanomien nettikolumnissaan Empijä jää kakkoseksi 6.6. 2015 että ihmiset, jotka tekevät asiat nopeasti sinnepäin menestyvät työelämässä toisin kuin empivät pilkunviilaajat– ”Perfektionismi, ja sen kaveri, itseluottamuksen puute, ovat myrkkyä menestykselle – etenkin naisilla.” Tästä syntyi pieni Face Book keskustelu muutaman kaverini kanssa. Esille nousi liiallisen kiltteyden käsite, joka koetaan usein varsinkin naisia riivaavana negatiivisena piirteenä.

Onko kyse sitten itseluottamuksen puutteesta, virheitten tekemisen pelosta vai liiasta täydellisyyden tavoittelusta, työelämä ei suosi seinäruusuja. Ajan henki vaatii teräviä kyynärpäitä, itsensä esilletuomista ja nopeutta – nyt niin muodikasta ketteryyttä. Vai joko se sana ehti vanheta? Mutta voiko ihminen olla liian kiltti?

Tytärtäni vaivasi se, ettei hän ollut tarpeeksi kiltti. Vaalien alla erään puolueen makkarakojun ohi kiiruhtaessaan hän kasvissyöjänä torjui makkaran mutta ehti panemaan merkille, että laitapuolen ihminen käännytettiin kojulta pois tyhjin käsin. Tyttäreni murehtii vieläkin, ettei hän ottanut vastaan tarjottua herkkua ja toimittanut sitä eteenpäin henkilölle, joka sitä ilmiselvästi tarvitsi mutta ei puolueen sapluunaan sopinut.

Samantyyppisen kokemuksen jakoi hyväsydäminen anoppini, joka vuosien jälkeenkin harmittelee ettei  auttanut muutamalla eurolla lähikaupan ruokaostoksilla ollutta nuorukaista, jonka reseptistä jäi uupumaan keskeinen ainesosa käteisen loppuessa kesken. Itse todistin ruokakaupassa kymmenien kanssajonottajien kanssa nöyryyttävää tapahtumaa, jossa tahattoman kuuluvaääninen kassahenkilö noukki sosiaalitoimiston maksusitoumuksella ostoksiaan tekevän ihmisen ruokatavaroita pois hihnalta koska loppusumma ylittyi. Miksi en pistänyt spontaania keräystä pystyyn?

Olemmeko me empiviä, liikaa miettiviä ja epävarmoja jopa omassa kiltteydessämme? Miksi on niin vaikea reagoida spontaanisti toisen hätään ja mennä sen taakse ettei kukaan muukaan tee mitään.  Kiiruhdamme eteenpäin kokien huonoa omaatuntoa enemmän siitä että olemme liian kilttejä, kuin siitä mitä voisimme tehdä enemmän apua tarvitsevan kanssakulkijan hyväksi. Kaikki tarvitsevat apua joskus.

Alf Rehnin menestymisen oppeja voi soveltaa auttamalla rohkeasti, analysoimatta ja ilman pelkoa siitä, oliko se täydellinen suoritus. Epäonni ei tartu eikä kiltteyttä ja ystävällisyyttä ole maailmassa ikinä liikaa.

Ja rapatessa roiskuu, kuten tekijäihmiset hyvin tietävät. Auttaessani erästä vanhusta löytämään taksia torin remonttimyllerrysten keskeltä häneltä meni tovi ennenkuin hänelle valkeni että joku todellakin auttaa vain auttamisen halusta. Alun epäluulon jälkeen sain auttaa rouvaa ostoskassin kantamisessa. Kun taksin lopulta löydyttyä edelleen kieltäydyin sinnikkäästi tarjotusta rahasta, sain jotain mitä kannan mukanani aina: aidon ja lämpimän kiitoksen hymyn ja rutistuksen kera eli onnellisen hitusen menestystä.

Jätä kommentti

*