Asioita, jotka on parempi jättää kysymättä

”Milloin sulla on laskettu aika?”. En pysty ymmärtämään niin suurta tunneälyn ja/tai älyn vajautta tai sitten vain härskiyttä kysyä tällaista itselleen tuntemattomalta ihmiseltä. Saan viikoittain raskaus- tai kosimisuteluja ja vaikka minä elän melko julkista elämää, tiedän etten ole ainoa, joka tätä ahdistelua saa osakseen.

Sinkkuna tivataan ”Mikset sä seurustele?, seurustellessa vaaditaan tietää ”Miksette ole jo kihloissa?” ja naimisissa alkaa lapsiuteluruletti. ”Milloin te hankitte lapsia? Miksette jo hanki lapsia?”

Lähes jokainen aikuinen nainen on kuullut jonkin näistä. Läheisiltä ystäviltä nämä suurimmaksi osin ovat ymmärrettäviä, mutta tuntuu, että kumminkaimantädeiltä, naapureilta ja muilta tutuilta ja tuntemattomilta on unohtunut kohteliaisuus, käytöstavat ja ennen kaikkea kunnioitus.

Sinkkunainen saattaa tykätä tytöistä, hänellä saattaa olla traumaattinen kokemus edellisestä suhteesta, tai ehkä hän hoivaa särkynyttä sydäntä, eikä ole valmis jakamaan tilannettaan. Nämä hyväntahtoisetkin utelut luovat paineita, epäonnistumisen tunnetta ja kipua. Ei aina, mutta riski siihen on olemassa. Miksi ottaa turha riski toisen ihmisen satuttamisesta? Mitä nyt naisia tunnen, niin varmaan jokainen rakastunut tai onnellisesti seurusteleva mielellään tuo asian ilmi omatoimisestikin.

Avomieheni kanssa reissatessamme aina joku ehtii toteamaan, että nyt se varmaan kosii sua siellä. Ei meillä ainakaan ole kiire kihloihin ja naimisiin, tiedämme suhteemme tilan ilman yhteiskunnallisia instituutioitakin. Tunnen oloni lähinnä paineistetuksi ja ahdistetuksi. Ikään kuin olisin myöhässä jostakin sovitusta tapaamisesta. Ahtaaminen yhteen yhteiskunnalliseen lokerikkoon on muutenkin naiivia. Kaikki eivät halua mennä naimisiin. Voi myös olla, että vain toinen osapuoli haluaa naimisiin, ja saa kyselyjen seurauksena jatkuvasti kaivella sitä suolaa haavoista asian tiimoilta.

Ihan oikean raivon nostattava osuus on kuitenkin lapsiutelut. Et ota alkoholia juhlissa? Olet raskaana. Tykkäät pukeutua rentoihin löysästi istuviin vaatteisiin? Olet raskaana. Hymyilet ja sädehdit? Olet raskaana.

Newsflash! Kaikki ihmiset eivät halua vanhemmiksi. On myös niitä, jotka halusta huolimatta eivät kykene lapsia saamaan tai ovat jo tuskastuttavan pitkään yrittäneet lasta. En voi edes ymmärtää tämän aiheuttamaa kivun ja surun määrää. Joku ääliö siihen päälle sitten utelee, että nooooh, joko on pulla uunissa. Ei ole, mutta kohta on nyrkki silmässä. Raskaus ja lasten saaminen on hyvin monille erityisen intiimi ja onnellisen vakava asia. Raskauden alkutaipaletta voi helposti varjostaa pelko menetyksestä. Jos taas raskaus etenee hyvin, erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla asia voi olla niin uusi ja henkilökohtainen, että sitä ei ole muille valmis jakamaan. Siihen haluaa totutella ja sitä haluaa itsekseen iloita.

Selityksenä näille aivottomille kysymyksille on useimmiten ”no hyvällähän minä” ja ”no ku mä niin toivon jo, että saisitte lapsia” jne. Sinun toiveillasi, haluillasi ja uteliaisuudellasi ei ole minkään valtakunnan merkitystä. Parhaimmassa tapauksessa saat naisen tuntemaan itsensä lihavaksi, pahimmassa viet odottavalta naiselta oikeuden käsitellä tuntojaan rauhassa.

Jos oman uteliaisuuden tyydyttäminen käy toisen kivun edellä, suosittelen peiliin vilkaisua kyselemisen sijaan.

Kommentit

  • Oona

    Saanko kysyä Anna että miten nämä sun kolumniesi aiheet ovat olleet millään tavalla yhteiskunnallisia tai kulttuurillisia? :D

    • Ode

      Eikös tämä aihe käsittele yhteiskunnallista sekä kulttuuriin liittyvää asiaa lapsettomuudesta ja niiden hankinnasta..

  • Zōon politicon

    Vapaaehtoinen lapsettomuus todellakin on nykyaikaa, samoin siviilisäädyn vaihtoehtojen monipuolistuminen. Ihmiset ovat uteliaita, mikä minusta kertoo tiedonjanosta. Se on elämää. Ihminen on myös yhteisöllinen otus ja olija: hän vertailee ja suhteuttaa itseään ja valintojaan muihin lajinsa edustajiin. Siksi minun mielestäni tämänkin artikkelin/postauksen/kolumnin pohdinnat tosiaankin ovat sekä yhteiskunnallisia, että kulttuurisia.

  • Marianna

    Mulla meni kans aika pahasti tunteisiin kun anoppi yhdessä vaiheessa päätteli kaikesta että mä olen raskaana ja samaan aikaan myötäelin mieskollegan surua heidän raskautumisvaikeuksien takia. Vastasinkin lopulta aika terävästi mutta ainakin anoppi oppi olemaan kyselemättä… vaikka haluankin lapsia ja olemme naimisissa, niin kuten sanoit, sen ajankohta ei ole kenenkään päätettävissä.

  • Jenni

    Eksyin tänne blogisi puolelta ja tämä samainen aihe rassaa itseäni edelleen niin, että pakko kommentoida.

    Ensimmäistä lastamme yritimme kaksi vuotta, läpikäyden toistuvia keskenmenoja. Lopulta onnistuneessa raskaudessa olin tarkan seurannan alla ja raskauden etenemistä tuettiin lääkityksillä. Tuon kahden vuoden aikana sain kuulla puolitutulta naiskollegalta jatkuvasti uteluita siitä, joko olen raskaana ja onko aamupahoinvointia – hän kyseli siksi, että olin ”lapsentekoiässä” oleva, suht tuore vaimo, ja minä yritin vaihtaa aihetta tai antaa ymmärtää ettei meillä ole lasten hankinta vielä edes suunnitteilla, koska en todellakaan halunnut kenellekään ei-läheiselle paljastaa että hartain toiveemme oli mennyt jälleen kesken edellisviikonloppuna.

    Esikoisemme synnyttyä uskalsin avoimemmin puhua siitä, mitä itse olimme käyneet läpi. Ajattelin tämän ehkä hillitsevän myös kollegani ajattelematonta utelua jatkossa edes muiden kohdalla. Mutta ei, utelut vain jatkuivat – minultakin. ”No joko seuraava on tulossa? Anna katsos vaan luonnon tehdä tehtävänsä.”

    Parisuhteeseen ja lapsiin/lapsettomuuteen (tähän kategoriaan kuuluu luonnollisesti myös esim. oliko suunniteltu vai vahinko-kysymykset raskaudesta kerrottaessa) liittyvät asiat ovat ihmisille hyvin henkilökohtaisia ja voivat olla hyvinkin kipeitä. Itsekin toivoisin kanssaeläjiltä sitä tunneälyä, että ihan kaikkea ei tarvitse oman uteliaisuuden nimissä kysyä.

    Kiitos Anna, että nostit aiheen esille. Toivottavasti edes joku tämän luettuaan miettisi kaksi kertaa, ennenkuin alkaa tekemään liian henkilökohtaisia uteluita :)

Jätä kommentti

*